Pääsin sitten vihdoin lääkäriin, auto tuli kuntoon ja mieskin voi paremmin.
Hyvänlaatuinen asentohuimaus oli kuulemma diagnoosi.
Mulle tehtiin harjoitteita mennä selälleen maate tyyny yläselän alla ja pää oikealla päin käännettynä, jotta pää hieman alaspäin ja sivulle.
Ja hyvää päivää, että maailma meni ympyrää ja silmät siksakkia ja lääkäri sen selvästi huomasi ,koska pyörrytys meni ohi ja koska alkoi.
Sitten mentiin petillä ylös alas ja ei ollut kivaa ei. Näitä harjotteita sitten piti tehdä kotona ja näin toimin, vaikkakin olo oli tukala ja oksetti niitä tehdessä.
Autokin tuli vihdoin kuntoon ja sitä myöten stressi helpotti siitäkin.
Olen varmaan ennekin jo täällä todennut, että uskon, että henkiset lukot ovat osaltaan aiheuttamassa sairauksia ja vaivoja joita saamme osaksemme.
Ja mielestäni tämä asentohuimaus on siitä selkeä esimerkki.
Koska siis menetin mielenrauhani ja sitä kautta sisäisen tasapainoni, niin menetin myös ulkoisen tasapainon, eli sain asentohuimauksen.
Vaiva korjaantui sillä, että päätin antaa anteeksi henkilölle, joka minua aiheetta tylytti. Annoin siis mielessäni anteeksi, koska eniten kärsin itse siitä jos kannan kaunaa sisälläni.
Lisäksi tein niitä harjoitteita.
Ja kun kaikki oli paremmin vedin pullon punkkua ja muutaman kessun, sekä tuuletin ajatuksia Mikan kanssa.
Google väitti näiden lisäävän huimausta, mutta mä totesin toisin, huimaus jäi siihen.:-)
Sain koko vartalopuudutteen ja sen kautta pystyin taas jatkamaan henkisesti paljon pienemmällä painolastilla maallista selviytymistaisteluani.
Kohdatessani tämän ihmisen taas, jolle anteeksi siis mielessäni annoin, oli kauna väliltämme kadonnut, vaikkemme siitä olleet sanaakaan puhuneet ääneen.
Olimme toisillemme kohteliaita, jopa hymyileviä, vaikkakin luottamus häntä kohtaan sai pienen kolauksen.
Mutta pystyin jo ajattelemaan niin, etten itsekkään todellakaan ole mikään täydellisyys ja teen virheitä koko ajan. Joten pitänee suoda muillekin tämä kipuilu omien epätäydellisyyksiensä kanssa. Ehkä hän joskus mainitsee asian tai sitten ei, mutta ihan miten vaan, olen itse jo saanut mielenrauhani takaisin ja se riittää.
Se on jännä, että vaikka ei sanoisi mitään ääneen, niin energiatasolla sitä vaistoaa mitä toinen ajattelee.
Tai ainakin minä vaistoan, se on aina ollut minulle luontaista, lukea ihmisiä syvemmin.
