Vihdoin 1 vapaa

 Mitä järkee tässä elämässä on?

Tuli tosiaan vedettyä 6 aamua putkeen töitä.

Illat meni lähinnä toipuen aamuista, sekaan mahtui ainoastaan pakolliset kauppa ja ruoan laitto geimit, sekä parina aamuna jumppaa

Mikalla masennus nostaa taas päätään ja ollut muutamia vaikeampi päiviä. Keskiviikko-ilta meni yhteenotossa ja sen jälkeisessä mykkäkoulussa, joita inhoan yli kaiken.

Tänään yritän vain nauttia tästä päivästä kaiken tekemisen ohella.

Kohta mennään katsoon tonne pimeeseen toimiiko auton valot, koska tilasin katsastuksen 3.9.

Vaikka muuta vikaa ei löytyisikään, niin kaveri ajaa ohi tästä töihin 5 jälkeen aamulla käyden nollaamassa mun auton moottorivalon, joka on palanut vähintään 5v ja joka katsastus on sama homma edessä, eli toivoa, ettei se syty takaisin, ennen katsastusta.

Kukaan ei tajua miksi se palaa ja syttyy aina takaisin.

Combutsha mulla on jo tulilla kellon ollessa 4:41 ja aamutreenit olis tarkotus vetää joko kotona tai salilla, riippuen siitä kumman saan aikaseks. Vitamiinit pitää laittaa lääkemukeihin valmiiks.

Sen jälkeen vuorossa on Tuulosen Tokman, josta saa parasta tonnikalaa ja edullisia lihapullia kastikkeessa. ym.

S marketista pitää tyhjätä kauppa, meidän jääkaapissa on enää valot

Ja sitten odottamani hierontatuoli.

Kotiin ja sillä välin, kun Mika lämmittää saunan, teen ruokaa.

Saunon, pesen pyykit ja loppu ehtoo onkin lepoa.

Sellainen on suunnitelmani. Mukavaa päivää kaikille <3

Mut aikuisten oikeesti mikä on elämäni tarkoitus?

Miten päästä tästä oravanpyörästä?

Miten saavuttaa unelmani rantasaunasta ja rauhallisesta loppuelämästä, jossa ei tarvitsi raataa aamusta iltaan henkensä pitämiseksi?

Mitä jää käteen?

Keho rapistuu koko ajan? Aina lisää kolotuksia ja ongelmia.

Mä haluan elämän <3 !!!!!!!

Työ vie järjen ja työkyvyn

 Päivät menee töissä räpiköiden ja vapaa-aika leväten ja joka välissä askareitten tekoa, mutta taustalla tapahtuu.

Ensinnäkin töissä meidän pesän tilanne muuttuu entistä raskaammaksi, koska meiltä siirretään 1 nainen Dementia osastolle, kun osoittautui karkailevaksi ja meillä on ovet auki ja demellä ei.

Ei siinä muuten mitään, mutta meidän osasto on raskain kaikista ja tämä rouva oli vähiten hoitotoimia tarvitseva eli ns, helpoin kaikista meidän asukkaista.

Ei siinäkään mitään, mutta lykkäävät meille hänen tilalleen kahden hoidettavan monisairaan mies asukkaan, jolloin meillä on 6 miestä ja 2 naista. 4 miehistä on alkodemejä ja erittäin vaikeita.

Miehet ovat iso töisimpiä hoitaa ja moni heistä vastustelee hoitotoimia, jopa väkivaltaisesti.

Tämä tuntuu todella epäreilulta, koska missään muussa pesässä tilanne ei ole sama kuin meillä. 

En tiedä miten tästä selviää, kun tälläkin hetkellä meidän pesä on niin vaativa ja raskas, että ihme on aina että päivästä selviää hengissä.

Esim, viereissä pesässä kuoli 2 miestä ja heidän tilalleen tuli naisia ja heillä siis 8 naista eikä yhtään miestä. En ymmärrä tätä?

Tuli myös aika vatsanahan kiristykseen ja tyrän poistoon 20.10

Onko hullua ajatella, että sen myötä saa olla kk pois töistä?

No on todellakin!!!

On kyseessä iso leikkaus, jossa riskit kuolla.

Jälkihoito on myös vaativaa ja kivut sen mukaisia. Palataan....

Kyseenalaistan itseäni ja elämääni

 Oravanpyörä.

Vuoden sairastelun  ja sen kautta lyhyemmän työajan ja kasvaneen kotona olon jälkeen  100% työaika tuntuu raastavalta.

Mulla ei ole enää vapaa-aikaa ollenkaan.

Olen niin poikki työnteosta 7-15, että sen jälkeen en jaksa oikeastaan mitään, jos ei ole pakko.

Pyrinkin tekeen puolen tunnin jumppaa ennen töihin lähtöä, edes joka toinen päivä.

Mikan ruoat jos loppuu vapaitten välillä ja loppuuhan ne kyllä, niin ne on pakolliset vääntää ja itelle jotain.

Olen niin stressaantunut ja etenkin siitä, että kun on se 1 tai 2 vp, niin mulla on asioita hoidettavana niin paljon, etten saa silloinkaan vaan olla. 

Vaan pitää jo aamusta miettiä, mitä yleensä ehtii tehdä ja miten päin jakaa päiväänsä.

Eilisvapaa meni tosiaan nopsaan. 

Aamutreeni, vihdoin saunaan. 

10l ostamiani Kanttarelleja pilkkoa, paistaa, tehdä osasta sienikeittoa ja loput pakastaa.

Pyykkejä koneeseen ja kuivuun.

Tuli kiire lähteä Tyhy ruokailuun, josta puolen tunnin hotkimisen jälkeen suunnistin kauppaan.

Bensaakin piti hakea.

Näin Sannan ja Saaran, juteltiin hetki autojen ikkunoista.

Muutamalle kamulle ääniviestiä, kun ei näkeen ehdi.

Aurinko paistoi, niinpä purettuani kassit lähdin ulos hengittään ja rentoutuun aurinkotuolissa asennossa, jossa selkäni sai levätä.

Aina kun aurinko meni pilveen laitoin takin päälle ja menin puskaan poimiin karviaisia. 

Sain siis kuitenkin sen kaiken tehtyä mitä sille päivälle oli tarkoitus. 

16 aikaan poistuin ulkoa, karviaiset kylmään ja keittoa, sekä lepoa.

Kunnes tänä aamuna taas stressi mitä kaikkea pitää tehdä.

Kun oikeesti mikään ei riitä. Taas on loppu kissanruoat, paperit ja yleensä ruoka.

Joudun käymään ainakin Puuilossa ja Lidlessä, ennen kun mulla on hermoratahieronta 9, mikä kylläkin on ihanaa ja täysin vapaaehtoista

Juuri tajusin, että olen koko aamu ajatellut sen olevan vasta 10, mutta kun tarkistin, niin lukikin 9.

Eli mun pitääkin lähteä jo puolen tunnin sisällä, jos aion ehtiä.

Siihen meni sekin aika minkä luulin olevan jäljellä.

Hieronnan jälkeen on vielä se lääkäri.

Mua stressaa urakalla. 

Mä haluun lyhemmän työajan tai eläkkeelle, mitä ihmettä mä keksin sit näihin rahahuoliin, koska nytkin mennään luotolla.

Nyt ei ole hyvät energiat taas.

Mun pitää jotenkin saada tää muuttumaan. Heippa.

17.8 Vuosipäivä, kun synnyin uudelleen kuoltuani

 Hei täytin eilen 1v.

Nimittäin tasan vuosi tuli siitä kun jouduin teholle, sain Midatsolaamia menin elottomaksi ja  mut elvytettiin.

Siitä alkoi pikkuhiljaa taisteluni takaisin elämään.

Alkuun en pystynyt edes istumaan kuin minutin kipujen  ollessa kaameat.

Käveleen opettelin rollaattorin avulla, joka sattui myös joka askeleella vihlaisi.

Alkuaikoina lenkkini ulkona olivat kerran päivässä n, 700m pihan ympäri rollaattorilla Mikan ollessa vierelläni.

Sisällä meni pitkään niin, että liikuin vain pakolliset kuviot vessaan lähinnä. Mika passas mua sänkyyn.

Kivut olivat massiivisia.

Pikkuhiljaa laajensin liikkumista, kävin kaikenmaailman hieronnoissa ja otin jos jonkunlaista energia hoitoa.

Kävin naprapaatilla ja sain jumppaohjeita, joita kotona aloin tekeen.

Lenkit pitenivät ja talven kylmillä kun en pystynyt ulos meneen ravasin kotona edestakas askelmittari mukana kuunnelleen You Tubesta henkisten tyyppien juttuja.

Kokeilin kaikkea mahdollista mitä eteen tuli.

Talous meni täysin kuralle ja jouduinkin ottamaan uusia laina järjestelyjä, että selvisin tästä vuodesta.

Kun olin vieroittautunut sairaalassa annetusta Targinigista 4 päivän viekkareilla.

Joka piti sisällään jatkuvaa palelua, oksetusta, 4 paitaa litimäräksi yön aikana, kaameaa oloa ym. päätin etten ota kesukushermostoon vaikuttavia lääkkeitä enää.

Kun sitten muutin mieleni halutessani koittaa töitä vähentäen kipuja, en niitä meinannut saada.

Kokeilin Gabrionia, joka teki musta lähes liikunta kyvyttömän ja 10x kivuliaamman, lopetin ne seinään vastustuksesta huolimatta.

Sain aikani tapeltuani Norspan laastarin ja menin yksityiselle maksaan 300e saadakseni niitä lisää ja annos noston, koska TT ei siihen suostunut.

Ne auttoivat jonkin verran. 

Nyt kesälomalla ne lopetin pikkuhiljaa annos vähennyksin.

Nyt olen periaatteessa lääkkeetön, mitä nyt Etirokoksibia olen ottanut kuureina ja joskus Panacodin.

Töitä kokeilin moneen eri otteeseen päätyen usein takaisin saikulle.

Sitten tein ensin 80% ja lopulta 3kk 60% jonka jälkeen oli 5 vkon kesäloma ja nyt olen ollut toista viikkoa 100%

Pärjään, mutta selkä rasittuu vieläkin ja pieniä lepoja tarvin.

Hirveää kipua ei enää ole.

Uskon, että siihen on auttanut homeopaattiset lääkkeet joita myös kokeilen tässä.

Eläkkeelle olisin päääsyt 7.7, mutta mun tulot ei riitä tällä hetkellä siihen. Ensin tarvitsisi vähintään saada tuo 1 paskalaina pois, jota vielä 2v. ja 4kk, kunpa edes sen jaksaisin.

Syksyllä on tulossa vatsan tyräleikkaus ja ylim nahan vetäminen mahasta pois, koska laihtumisen seurauksena se on häiritsevä.

Keväällä olin Kelan kuntoutuksessa ja kk päästä on toinen jakso.

Olen toiveikas elämän suhteen, vaikka välillä mieleni valtaa ajatus jatkuvasta venhenemisesta ja miten tulevaisuus menee.

Mika kertoi eilen, että on sopinut Arskan Tampereelta kanssa, että menee sinne kun haluaa juoda, että mä saan olla rauhassa, enkä provosoidu hänen juomisestaan.

Se sopii mulle vallan hyvin. Arska oli itse tätä ehdottanut.

He tulevat toimeen, koska ovat kummatkin känniääliöitä.

Päivät on menneet vaihtelevasti. 

Muutamia päiviä sitten oli vaikeaa Mikan syyttäessä mua kaikesta, mutta nyt hänen ajatuksena tuntuvat olevan selkeämmät ja näkee omat virheensä paremmin.

Toivon seesteistä ja rauhallista syksyä.

Ai niin tilasin vihdoin ajan TT jalkapohjistani, joiden päkiät on olleet yli vuoden puutuneet ja tuntuu, että se leviää nyt varpaisiin.

Aina pitää olla villasukat jalassa, muutoin palelee varpaat ja nykyään usein jalkapohjia särkee iltaisin levossa ja pohkeista vetää.

Selviytymismoodissa

Olin 2 aamua töissä ja varsinkin ekana päivänä selkäni oli todella rasittunut työn määrästä, mutta oikeastaan se oli vaikea jo ennen töihin lähtöäkin. Henkistäkö? Ehkä osittain?

Ainoo vapaa oli eilen, jonka jälkeen taas 5 aamua, joten oli tehtävä kaikki mahdollinen.

Aamusauna, jota ennen jumppa. Pyykit koneeseen, kauppaan, ruoan laittoa. Combutshan ja mehun tekoa. Vitamiinit viikoksi valmiiksi.

Siinä vaiheessa kun tajusin, että pyykitkin on vielä koneessa olin jo ihan hajalla. 

Koin hirvittävää epäreiluutta, että mun pitää aina jaksaa ja tehdä, vaikka miespuolisella ei ole mitään pakkoa.

Sitten aloin ajatteleen, että kuka mulle ne pakot määrää?

Ei hän ainakaan. Ja mietin miksi ihmeessä mun piti taas kasata kaikenmaailman hommat juuri tähän päivään.

Mutta taas toisaalta, työpäivien jälkeen on vaikea jaksaa enää mitään.

Toki olin tyytyväinen, kun ne sain tehtyä ja ehdin vielä aurinkoonkin.

Aurinko paistoi kauniisti, mutta tunnin sisällä taivas täyttyi pilvistä, jotka tiivistyivät pilvilautaksi, joka peitti aurinkoni.

Niinpä kimpsut kasaan ja takaisin sisälle ja lepäämään loppupäiväksi, jotta jaksaa taas tänään lähteä duuniin.

Ja tänään Mikalta loppuu taas 3 päivän ruoat mitä kerralla teen, joten illalla on vielä mieltä ylentävää ruoan laittoa, ellen jätä huomis- aamulle sitäkin hommaa. Katsotaan.

Olen hieman alavireinen nyt.

 

Elossa kuitenkin

 Se mitä viimeksi sanoin tuli taas todistettua.

On hulluutta toistaa samaa asiaa ja odottaa eri tulosta.

Yritän tässä tsempata itseäni aamuvuoroon töihin, mutta hieman vaikeaa on. 

Vaihtoehtoa ei ole kuin mennä hymyilemään pirteänä paikalle.

Koko yön näin painajaisia ja heräsin vähän väliä.

Ukko nukkuu edelleen olojaan ja mä hiivin ympäri kämppää.

Juu häät meni hyvin. Kävin ensin valmisteleen siellä paikkaa.

Piti olla puolen tunnin homma, niin hommaa olis ollut noin 4 tunniks, jos kunnolla kaiken olis laittanut.

Tein parhaani siinä yli 2h mitä aikaa oli, ennenkun kävin kotona kääntymässä ja vaihtaan häämekon.

Selkä huusi hoosiannaa. Lähdin takas ja Mika otti olutta.

Olin ehkä 4h häissä ventovieraiden kanssa ja innostuin ottaan muutamat salmarit ja lonkerot.

Sanna haki mut sieltä kotiin ja jäi meille.

Kuunneltiin musiikkia ym. mutta Mika oli taas öykkäri, joten niinpä lähdettiin Sannalla kuunteleen musiikkia.

Tulin kotiin noin puolen yön aikaan ja menin nukkumaan Mikan jatkaessa omaa kivaansa olkkarissa.

Kaikki se mitä siis olin vaaleanpunaissa kuvitelmissani ajatellut, meitä clousaamassa homman sivistyneesti keskustellen meni vituiks.

Heräsin joskus 4 jälkeen isoon hätään ja lähdin vessaa kohti pudoten olkkarin lattialle. Mika heräs siihen. Mulla oli siis mennyt taju.

Löin vaan perseeni ja lasipöytä meni onneks vaan sivuun, etten lyönyt siihen itseäni.

Mika hätäpäissään haki mulle vettä ja mehua ja siripiriä ja pitkän yrityksen jälkeen pääsin vessaan.

Kun pääsin sieltä pois sänkyyn. Olo oli aivan sellainen että kuolema tulee. Mittasin verenpaineita kun Mika toi mittarin.

Oli ekalla kerralla 60/30 pulssi 90

Tekoäly kehoitti soittaan 112. No en soittanut, vaan join vaan nesteitä, vedin suolaa ja siripiriä ja lepäsin.

Todella hitaasti nousi paineet. 

Koko sunnuntai nukuttiin ja eilen vielä lepopäivä ja syöntiä.

Eli mun virhe, kun join sitä salmaria, koska se nostaa niin paljon sokereita, niin yöllä se sitten laskee varsinkin mulla hengenvaaralliselle taholle. 

Tän laihtumis geissin takia mulla on joskus liian alhaiset sokerit. Kerran mittasin 3.1 kun olin illalla syönyt suklaata ja aamulla sokerit laski.

Sit varmaan myös se, että otin lihas relantteja ja melatonia, että sain nukuttua, niin relantit voi olla vaarallisia. 

Huimaa ja aiheuttaa hengityslamaa.

En myöskään muistanut syödä mitään kuin aamupäivällä.

Mitä tästä opimme, toivottavasti jotain.

En jaksa enää vannoa sanon vaan, että jatketaan elämää ja katsotaan mihin se meidät vie.

Paska fiilis, mutta yritän kerätä itseni ajatuksella, että taas oli hengenlähtö lähellä.

Jos en olisi herännyt vessahätään, olisin vähintään koomassa ja sairaalassa taas.

Miten monta tilaisuutta mä oikein tarvitsen muuttuakseni.

So far, so good

Eilinen meni juuri suunnitelmien mukaan, paitsi naamaan meni puolet enempi rahaa, kun olin budjetoinut.

Ainetta tarvi enemmän, koska olen laihtunut, jonka johdosta se roikkuu vieläkin enemmän.

Kysyi vieläkö laihdutan ja kerroin, etten ole pitkään aikaan laihduttanut, mutta vaan laihdun.

Olin torstaina laittanut Jarzelle, mun bestikselle viestin lähtiskö hän mun kanssa viikolla 16 johonkin lämpimään ens keväänä.

Ensin sieltä tuli, että ehkä mietitään ja tietää paremmin joskus marraskuussa.

No koko to ja pe viestiteltyämme matka on nyt sit kuitenkin jo varattu.

Niin tyypillistä meitä. 

Innostutaan toisistamme ja viestit lentelee edestakaisin  ja Jarze toiminnan miehenä etsii matkat ja kaiken siihen liittyvän.

Hän kun osaa liikkua maailmalla ilman mitään ns. lomarenkaan tms. järjestettyä lomamatkaa.

Etsi erikseen lennot ja hotellin ym.

Tulee paljon halvemmaksi ja saadaan ihan mieletön lukaali.

Mun toiveet oli  hotelli aikuisille, Kummallekin oma makkari ja rauhallinen paikka aamiaisella. Ja sellainen löytyi.

Finca La Vida Loca

Paikka on Malagassa Espanjassa. Mahtavaa <3

Nyt sit vaan pitää maksella se pois.

Launantaita kohti toiveikkaana.

Se on menoo taas

Pitkään mietin kerronko koko asiaa tänne, koska arvaan, että se voi kuulostaa järjettömältä ja idioottimaiselta, jota se voi sitä tosin ollakin. 

Tuntuu isolta asialta tunnustaa tämä tänne, mutta koska olen päättänyt olla rehellinen, niin ollaan sitten.

Itsehän minä itseni tuomitsen tästä päätöksestä, jos tämä on aivan hanurista.

Tämä on kuitenkin minun ikioma elämäni.

Nimittäin olen päättänyt antaa Mikalle vielä yhden mahdollisuuden korjata kesän tilanne alkon kera.

Koitan selittää asian jotenkin teille.

Mika ei ole saanut otetta treenaamisesta, eikä ole saanut motivoitua itseään  elämään normisti.

Elää jatkuvasti ajatuksissa kuinka on mokannut.

Kesä jatkuu vielä ja mun lomaakin on.

Mika hoki koko viime talven, että viime kesä meni vituiksi kun mä sairaalassa ym. 

Halusi tämän kesän korvaavan aikaisemman.

Ja niinhän mäkin halusin, siksi siirsin leikkauksenkin syksylle.

Mutta nyt kun mä en ole mokaillut, niin sitten on vuorostaan hän.

Hänelle jäi nyt aivan hirveän masentunut ja epäonnistunut kuva kesästä. 

Nyt lauantaina kun on tulossa ne häät, mihin olen menossa tuntuu myös rassaavan häntä.

Eilen yritin saada häntä avautumaan ajatuksistaan ja sain puserrettua sen, että haluaisi yhden onnistumisen ja kesän lopetuksen juhlan kautta, joka olisi vain kahden kesken.

Häihin hän ei halua tulla kokeilemaan osaako käyttäytyä, vaan päätettiin tehdä niin, että otetaan tietty määrä juotavaa varastosta tänään, jotta juhla myös loppuisi joskus.

Eli mä käyn häissä ja tulen sitten viettään Mikan kanssa aikaa.

Toivottavasti keskustellaan ja vietetään hyvä ilta.

Tää on ikäänkuin koe, osaako ottaa hallitusti vaiko ei ja pitääkö puheet paikkansa. 

Kotioloissa ja turvassa.

Mä toivon, ettei tää mun päätös ole tällä kertaa katastrofaalinen.

Mä en usko, että kukaan välttis ymmärtää tätä, mutta tää on ikäänkuin closer tälle kesälle.

Sen jälkeen on helpompi aloittaa pitkä kuiva kausi.

Joo mäkin aattelin, kun Mika sano, että korkki kiinni, että ei se todellakaan tarkoita lopullista sulkemista, vaan väliaikaista.

Mullakin prosessi on kestänyt monta vuotta.

Kukaan ei lopeta ennenkun oma pohja tulee vastaan, niin se vain on.

Mutta tie sinne on alkanut.

Näin nyt siis tapahtuu huomenna.

Nyt kuntosalille, kauppaan, alipaine imurullaushoitoon ja hyarylonihappoa naamaan. Kotiin ja kaljat kaappiin ja lepään.

Huomisesta ei kukaan tiedä.

Koen kuitenkin, että mun on tehtävä tämä.

Annettava mahdollisuus yhteen hyvään iltaan, johon olisi mukavampi lopettaa.

Sanotaan, että on hullua toistaa samaa kaavaa ja odottaa erilaista lopputulosta. Näihin kuviin ja näihin tunnelmiin.

KÄPPYRÄ osa 3 Final countdown

V.2009 isältä löytyi Asbestia keuhkoista ja sen lääkityksestä sai sivuoireena diabeteksen.

Oli siis saanut sen työmaaltaan rakennuksilta.

Siihen aikaan ei käytetty mitään hengitys suojaimia.

Yritettiin saada työmaitten vakuutusyhtiöitä vastuuseen ja lopputulos sen jälkeen kun olivat isän asiaa siirtäneet toiselta toiselle niin kauan, että isä ehti kuolemaan jo sillä välin oli että:

TAUTI EI OLE TARPEEKSI VAKAVA. 

MITÄ NYT SATTUI KUOLEMAAN SIIHEN.

Olin niin hajalla, etten jaksanut alkaa tappeleen niiten kanssa.

Suonenveto jaloissa oli myös kaameaa ja joutui usein pomppimaan seisallaan, että saisi jalat rauhoittumaan.

Pomppimisesta seurasi kuitenkin se, että hengästyi ja oli entistä vaikeampi hengittää, koska keuhkot täynnä lasinsirua= Asbestia.

Isä oli saanut happipullonkin kotiin mukaan, jotta sitä voi käyttää, kun on oikein vaikeaa.

En muista että olisi koskaan sitä käyttänyt.

Kuvaili asiaa siten, ettei viitsi alkaa herkutteleen sillä ja sit kohta ei enää pärjää ilman sitä.

Isä oli taiteellinen mies ja teki elämänsä ehtoopuolella kaikenmaailman puu-ukkoja ja kellotauluja.

Isä keräsi kelloja ja sillä oli niitä joka paikka täynnä käynnissä.

Kun menin isälle yöksi, niin mulla meni puoli tuntia, kun otin kaikista patterit tai sähköt pois, koska en olisi pystynyt nukkumaan siinä metelissä. Yksikin seinäkello löi puolen tunnin välein kongia.

Isä oli todellinen herrasmies ja huumori kukki aina hänen puheissaan.

Oli myös helvetin sitkeä sissi ja tuurijuoppo.

Tuon kaiken olen perinyt häneltä suonen vetoa myöten :-(

Kävin Espoosta asti isän asioilla Tampereella, kun tarvitsi mua, kuskasin sairaaloissa ja kävin kaupassa ja apteekissa ym.

Kerran taas vein hänet takaisin sairaalaan ja lähdin töihin.

Kohta ikäänkuin De ja vuna äidin tapauksesta minulle soitettiin, että isä on teholla ja aikaa ei enää ole.

Kaikki meni vanhan kaavan kautta. 

Ryyppäsin viikon suruuni, selvisin ja lähdettiin Mikan kanssa hakeen isän kamat saraalasta ja tyhjään asuntoa.

Tälläkin matkalla autosta tippui pakoputki keskellä moottoritietä, joka piti palata hakemaan, onneksi silloin ei ollut liikennettä.

Auto piti korjauttaa samalla reissulla, joka oli muutoinkin vaikea.

Mutta siitäkin selviittin. Kaikki piti hoitaa hautausta myöten.

Sydämeni oli kerta kaikkiaan lopussa ja rikki.

Olin 5 vuoden sisällä menettänyt kaikki tärkeimmät ihmiseni.

Luojalle kiitos mulla oli Mika, jonka löysin samana vuonna kun isä alkoi heikkeneen.

3.8.2026 Kahdeksas Hääpäivä

 Ilma oli ihan aurinkoinen ja mielialatkin ok.

Kävin aamulla kuntosalilla ja 10 lähdettiin kohti Tamperetta ajatuksena viettää kiva hääpäivä, hieman erilainen.

No siitä tuli vieläkin erilaisempi mitä ajattelin, ei hyvällä tavalla.

Särkän niemi oli pettymys. 

Ensinnäkin jo alkuun aateltiin, että olis haluttu mennä jo aamu 9, koska herätään niin aikaisin ja vireystaso ei enää iltapäivällä ole niin hyvä, mut keleen huvipuisto aukesi vasta 12, vaikka viimeks oli lukenut että aukeaa11.

Oli siis pakko mennä ensin Koiramäen eläinpuistoon, vaikka toisinpäin oli ajatus.

Puisto oli pettymys, siellä ei näkynyt kuin pari kanaa, pari lammasta ja yksi makaava lehmä.

Kaikki tallit oli tyhjiä ja kävelymatkaa vaan sikapaljon.

Yli 5km tuli siitäkin lyhyestä reissusta jatkuvia mäkiä ylös alas.

Oltiin ajateltu, et maanantai olisi hiljaisempi, mutta ei väkeä oli vähintään miljoona ja niitä lapsia ja sitä meteliä.

Mentiin huvipuistoon, kävin yhdessä laitteessa, mutta sitten paikka täyttyi niin, että esim, se vuoristorata mihin niin halusin oli jono tunnin.

Ai että jonotan tunnin tällä selällä, ei tule mitään.

Kaikenlisäks Mika ahdistui vielä enemmän siitä väenpaljoudesta, eikä halunnut minnekään laitteeseen lopulta.

Ja mä ahdistuin siitä, että se ahdistui.

Se yritti jaksaa mun takia, mutta luovutin ja sanoin, että mulle riittää ja lähdetään kotiin. 

Ostettiin pehmikset ja käveltiin taas jumalaton matka parkkipaikalle.

Kaikenlisäks se fucking parkkimaksu oli 18e.

Olin kuvitellut, että tää olis ollut Mikan juttu, mutta aika nopeasti tajusin olleeni väärässä.

Mika sanoi, että olisi menty vaikka vaan syömään ravintolaan ja sovimmekin ensi vuonna niin tekevämme.

Tarinan opetus oli se, että ei ihmispaljouksia meille.

Eikä varsinkaan paikkoja mikä on täynnä lapsia.

Toivoisinkin että olisi huvipuistossa aikuisille vaik 8-10 oma aika, eikä jonoja, niin pääsis nauttiin laitteista, eikä jonottamisesta.

Pettynyt fiilis jäi vähän käteen, mutta ei Mikan takia.

Vaan sen, että mun harkinta peittyi taas siihen, että en ajatellut asiaa relistisesti. Mun olis pitänyt tietää tää.

Se siitä. Kotona oli sitten hyvä ilta sen jälkeen.

KÄPPYRÄ 2. jakso

Tahmelassa oli ihanaa asua lapsuus. 

Aina paistoi aurinko ja kesät olivat pitkiä ja valoisia ja pihat täynnä naapureitten lapsia. 

Urheiltiin, kilpailtiin, uitiin ja keksittiin kaikenlaista tekemistä.

Ei ollut kännyköitä ja vapaasti kuljettiin milloin missäkin.

Äitiä huudettiin ikkunaan useissa pihoissa, kun oli asiaa.

Muistan huutaneeni äiteeee tuu ikkunaan täällä huutaa PÄivi.

Asuttiin kuin lintukodossa ja leikin nukeilla vielä 14v, kunnes tuli elämänmuutos. Talot meni purku-uhan alle ja muutettiin Tammelaan.

Siitä alkoi karu kasvaminen.

Isä ja äitee tappelivat aina vaan useammin ja isä makasi viikonloput kännissä aika pitkälle vuoteessa, eli juominen oli mennyt sosiaalisesta jo yksinkin juomiseen.

Tuli avioero uhkailut ja isän ylilyönnit kännissä.

Muistan, että roikuttiin parvekkeella kiinni isän paidassa, ettei hyppäisi alas sieltä,

Olin aina isän ja äidin välissä ikäänkuin sovittelijana.

Avioeron tultua jäin isälle vapaaehtoisesti.

Sen talven oltiin kumpikin työttömiä.

Tuli itselläkin ekat alkoholikokeilut.

Varastin isältä kiljua ja pontikkaa.

Ekoja kännejä oli raakaa pontikkaa kellarissa kavereiden kanssa.

Isä löysi itseään 10v, vanhemman naisen ( Vuokko) joka käytti kunnolla alkoholia ja join heidän kanssaankin usein.

Vuokolla oli aina Minttusuklaata ja se oli hyvää.

Isä veti kunnon koomia vuoteessaan ja muistan kerran laskeneeni, että aivasti perättäin 17 kertaa nousten vuoteessa aina istumaan ja lopulta tippui sängystä ja pudotessaan vuoteesta, siirtyi kamina paikoiltaan sen kylkeen lentäessään ja meinas tulla katastrofi.

Vuokko ja isä ottivat yhteen usein. Heiluin heidänkin väleissään.

Sitten piti muuttaa pienempään asuntoon ja muutettiin isän kanssa viereiseen taloon Petsuun, missä äitee ja veljeni Jari asui.

Se oli mahtavaa aikaa. Isä ja Vuokko olivat kavereita äidin ja sen hetkisen miehen Repan kanssa ja vietettiin iltoja myös yhdessä.

Näin myös veljeäni useimmin ja saatoin heti aamulla mennä äiteelle aamukahville tai syömään myöhemmin.

Aikaa kului ja muutin omaan asuntoon muutaman talon päähän Petsussa, kunnes lähdin töihin Espooseen.

Sillä välin isä muutti Nekalaan, jossa Vuokko asui poikansa kanssa.

Äitee kuoli 95 ja sen jälkeen musta tuli taas läheisempi isän kanssa.

Oli mennyt monta vuotta, että isä oli lähinnä rahan lainaajan roolissa ja vekseleiden takaajana, ei osattu kommunikoida.

Mut tosiaan aloin sitten enempi kääntyyn isän puoleen, kun äitiä ei enää ollut.

Useat viikonloput olin käppyrällä kylässä ja pelattiin sököö ja käytiin lähikuppilassa laulaan karaokea Vuokon ollessa usein messissä.

Kerran oltiin Jarin kanssa yks joulu isällä  juotiin, sekä unohdettiin kinkku yöksi uuniin ja se paloi karrelle.

Kunnes tuli sitten aika kun isällä havaittiin asbestia keuhkoissa.

Sitä ennen hällä oli ollut 2 sydämen läpi veri tulppaa, eturauhas syöpä ja kasvoista leikattu 4 kertaa ihosyöpää ja nyt tämä.

Jatkuu....

KÄPPYRÄ 1.jakso

 Äijän käppyrä oli lempinimi, jonka isä keksi itselleen.

Mun isä oli tietysti myös maailman paras isä, mutta tuurijuoppo, jonka perinnöksi jätti mulle.

Muistan isän kilttinä ja rauhallisena huumorimiehenä.

Isä rakensi mulle polkuauton pienenä ja sillä huristettiin Pispalan mäkiä.

Isällä oli mopo jolla vei mua sieniretkille ja sain istua isän edessä bensatankin päällä.

Harmi, että olin niin pieni, ettei sieniopit tarttuneet muhun ja teininä mua ei taas kiinnostanut ollenkaan, joten ne opit jäi saamatta.

Muistan, että jossain vaheessa kasvoin ja olin liian iso isän mopon kyytiin ja mukaan pääsikin Jari pienempänä.

Muistan, että olin todella katkera ja vihainen siitä.

Isä soitti kitaraa ja nuorempana mandolinia.

Mä kokeilin kerran naapurin Arjan piano haitaria ja kun isä kuuli sen, niin mulle ostettiin haitari ja pääsin yksityistunnille.

Muistan, että se oli niin kallista meidän työläisperheelle, että mun aika kerralla oli vain puoli tuntia.

Isä käytti mua siellä keskiviikkoisin mentiin aina linja-autolle.

Isä karkasi siksi aikaa kaljalle ja ehti jo siinä ajassa juomaan pienet humalat. Kerran takas tullessa haitarilaukusta katkesi kantoripa ja äitee oli vihainen isälle.

Isä oli raksalla töissä ja otti perjantaisin maitopulloon viinaa ja maitoa ja aloitti jo töissä tissuttelun.

Isä joi sunnuntai-iltaan saakka ja maanantaina taas töihin.

Äitee teki kiljua ja pontikkaa isälle.

Isä poltti sätkiä ja munkin piti niitä opetella tekeen hälle ja sen myötä tuli sitten ekat tupakka kokeilutkin, kun pöllin niitä hälle tehdessä.

Meillä oli usein kylässä naapurin sedät.

Istuin isän sylissä usein kun he ryyppäsivät ja pelasivat sököä.

Eli imin ne jo lapsena sisääni, että se homma on mukavaa.

Jossain vaiheessa joku sedistä on mua hiplannut tms.

Yhden tapauksen muistan paremmin. Joku mies lähenteli mua keittiössä ja isä heräs makkarista ottaen sapelin käteensä ja ajoi ukon pois meiltä.

Yhteen hoitopaikkaan en suostunut enää menemään.

Olen kuitenkin blokannut itseni näiltä muistoilta, enkä osaa sanoa mitä kaikkea mulle on tapahtunut.

Jatkuu....

ÄITEE 4 jakso LOPPU

Tuli aika perunkirjoituksiin muistaakseni elo-syyskuussa.

Matkustin Tampereelle, ilmeisesti niin kova henkinen hätä, stressi tai muu sai kuumeen nouseen yli 40 ja mielettömät vatsakivut.

Jouduinkin lopulta Tayssiin ja leikkasivat multa umpparin, josta ei kuitenkaan ollut löytynyt mitään vikaa.

Eli eivät löytäneet syytä tilalleni, mutta siitä seurasi jälleen kk sairasloma.

Taas yritin töihin sen jälkeen ja jatkoIn juomista kaiken vapaa- ajan Joka bileissä päädyin huuto itkemään äitiäni.

Olin kertakaikkiaan aivan rappiolla.

Äiti oli ollut elämäni tukipilari ja tärkein , sekä paras ystävä.

Joka aamu olin soittanut ensimmäisenä äidille vaihtaen kuulumisia ja nyt oli niin vaikeaa kun en sitä voinut tehdä.

Jossain vaiheessa muistan, että veljen kanssa yritettiin siivota äidin asuntoa ja jakaa joitain tavaroita ja muistoja.

Istuttiin ullakolla ja paiskittiin seinään niitä tavaroita, joita emme ottaneet.

Emme osanneet lainkaan käsitellä asiaa Äidin kuolema.

Aloimme dokaan ja yö meni autolla kännissä ajaen ja lisää pilveä ja viinaa etsien helppottamaan tuskaa.

Ja juu aikustuttuani, en ole alkon vaikutuksen alaisena ajanut, enkä hyväksy toimintaani lainkaan, näin jälkeenpäin.

Onneksi mitään ei sattunut kenellekään.

Pakko kertoa vielä yksi asia mikä ei liity äiteen varsinaisesti.

Vaihtui vuosi ja ajattelin, josko vuosi 96 olisi minulle arnollisempi.

Eikä ja mitä Tammikuussa kuoli Juha.

En uskaltanut hymyillä enää vuosiin peläten, että jos hymyilen, niin kaikki viedään taas.

Äitiä kaipaan vieläkin vaikka siitä tulee jo 31v elokuun 13 pv

Kyyneleet saa silmiin melko helposti häntä ajatellessaan.

Äitee sano aina, että Päkä ei mee ikinä naimisiin.

Olisin niin halunnut, että olisi nähnyt Mikan ja saanut yllättyä, että jonkun kuitenkin huolin rinnalleni.

Rakastan äitee sua ikuisesti <3

Toisaalta antaisin mitä vaan, jotta olisin saanut pitää vanhempani vieläkin, mutta toisaalta mun ei tarvii katsella, kun heidän terveys vanhemmiten huononis ja tulis eteen kaikenlaista paskaa mitä vanheneminen tuo eteen.

Tän päivän Suomessa ei ole enää hyvä vanheta ja olo on kaikkea muuta kuin turvallinen tässä pahoinvointi Suomessa.

Niin, että terveiset sinne yläkertaan rakastan teitä aina äitee ja isä.

Siuron kesäteatterissa

 Vatsa on ollut jumissa monta päivää ilmeisesti liiallisen juuston syömisestä. Olo sitä myöten perseestä.

Eilen oli sitten kauan odotettu matka Siuron kesäteatteriin.

Panikoin koko aamun, että voinko lähteä, kun aattelin, että kun vatsa ei toimi, niin saattaa räjähtää sitten matkalla tai perillä.

Siellä on vain bajamajoja ja jos sinne joutuu kakkoselle, niin sen jälkeen sinne ei voi kukaan mennä hajun vuoksi kääk.

Oli vähän huono oli ja ruoka ei maistunut edelleenkään, koska suolet on täynnä shittiä.

Lähdin kuitenkin riskillä reissuun ja ajoin itse matkat. 

Löydettiin Sannan kanssa hyvin perille.

Katsomossa oli aika huono istua ja selkäni kipeytyi kuitenkin.

Oltiin kuitenkin takarivissä, joten keksin oikaista kesken näytöksen aina välillä selälleni puupenkille.

Joku henkilökunnasta tuli kysymään onko kaikki hyvin ja heikottaako, johon vastasin vain, että selkä kipeä, ei hätää.

Väliajalla söin pari grillimakkaraa tarjoten Sannallekin, niinkuin liputkin, koska yksinhuoltaja ja raha tiukassa.

Näytelmä Jäniksen vuosi oli aika-ajoin hieman hauska, mutta suuri osa oli sitten ihan höttöä.

Sen vuoksi ei välttis olisi ajanut 3h edestakaisin, mutta paikka oli kaunis ja päästiin jutteleen Sannan kanssa enemmän.

Tosin mulla heräs jälleen matkan aikana ajatus josta en meinannut päästä eroon.

Mietin, että menisin Sannalle istumaan iltaa, juomaan ja siitä ravintolaan.

Sen herätti taas joku tunnemuisto vapauden kaipuusta, kauniista kesäpäivästä, huolettomuudesta ja kesälomafiiliksestä.

Olisin kyllä halunnut sen tehdä ja olisin osannut sen hyvin, mutta ajatus siitä, että jos olisin sanonut Mikalle, että meen Sannalle yöksi, niin olisi heti tajunnut, mitä ajan takaa ja tiedän, että olisi sitten halunnut itsekin juoda.

Se on hänelle mahdoton yhtälö,  ajatus, että minä juhlin ja hän ei.

Joten tein kaikkeni painaakseni ajatukseni taas alas ja aloin puhua elokuvista ja sovittiinkin menevämme joskus katsomaan jotain,

Tulin kotiin 17:30 Mika oli päikkäreillä, oli touhunnut koko päivän.

Katsottiin pari tuntia Housea ja nukkumaan.

Tänään heräsin 4 aamulla ja join vatsalääkettä, toivottavasti saisi ton vatsan aukeaan ja toimimaan tänään.

Huomenna on nimittäin meidän 8 hääpäivä ja tarkoitus olisi mennä Särkän niemeen ja eläinpuistoon.

ÄITEE 3 jakso

N. 92-94v olin Napakympissä ja mun piti matkustaa Kalajoen suuntaan viettämään viikonloppu tämän Napakympin kanssa.

Innostuin kuitenkin alkaan dokaan 3 päivää ennen tapaamista Tampereella kun olin ystävien ympäröimänä.

Koitti se aamu kun piti lähteä junalla tapaamiseen.

Menin äiteelle aamusta hirveessä kanuunassa sanoen, etten pysty lähteen. Äitee juotti mulle puoli pulloa kossua, josta oloni koheni.

Niinpä pystyin nouseen junaan, Isä lähetti myöhemmin mulle rahaa.

Maaliskuussa 95 vuonna  mursin nilkkani putoamalla parvisängystä yhden jalan päälle Tampereella vuoden ekoissa bileissä laihdutettuani sitä ennen  25kiloa ja eläneeni terveellisesti koko alkuvuoden.

Huhtikuussa Juha jota rakastin sai mustelmia, kehoitin menemään sairaalaan ja hänellä todettiin verisyöpä.

Siitä kuukauden  kuluttua Toukokuussa äitee meni lääkäriin flunssasta ja hänellä todettiin verisyöpä.

Miten on mahdollista, että kaksi mulle läheistä ihmistä sairastuu verisyöpään kk välein???

Ramppasin kumpaakin katsomassa vierekkäisillä osastoilla keppieni kanssa. Olin siis sairaslomalla puoli vuotta.

Tän kaiken keskellä meni asunto purkuun Kekkosentien takia ja mut oli muutettu keppeineni Nekalaan.

Suomi voitti ekan Mm kullan jääkiekossa, ainoa positiivinen asia koko vuonna.

Siitä kk päästä Heinäkuussa yksi meidän jengistä kuoli haimasyöpään. Olin hautajaisissa.

Samoihin aikoihin mun auto hajos totaalisesti ja jouduin ostaan uuden.

Elokuussa olin lähdössä töihin ja meinasin vielä mennä äitiä katsoon sairaalaan, mutta sanoi puhelimessa, että mene töihin vaan hänellä on kaikki ok. Syöpä oli menossa remissioon.

Sitä ennen oltiin jo äidille hankittu peruukki ja kävin joka päivä katsomassa häntä ja pelattiin korttia sairaalassa ym.

Juhaa kävin katsoon viereisellä osastolla.

Lähdin siis Espooseen ja meillä oli saunavuoro heti Paukun ( kämppiksen kanssa) 

Mentiin saunaan ja sairaalasta soitettiin, että äitee onkin joutunut teholle.

Olin shokissa ja olin silti menossa töihin, mutta Paukku sanoi, että nyt lähdet Tampereelle.

Ajoin suoraan sairaalaan ja itkien äidin viereen sänkyyn ja huutohalasin sitä monta tuntia. 

Ei ollut tajuissaan, mutta muistan, että puristi kättäni.

Jossain vaiheessa lähdin ja ajoin suoraan äitin kotiin ja rikoin baarikaapin lasioven ottaen monta pulloa viinaa ja lähdin kotiin ryyppään hänen mies ystävä mukanani.

Käsiteltiin asiaa siis juomalla.

Seuraavana aamuna 13.8 tuli soitto, että äitee on kuollut.

Ajoin kännissä sairaalaan ja kävin taas itkemässä vieressä.

Muistot on sekavia.

Tulin takas kotiin ja jatkoin viikon juomista.

Pekka mun kaveri tuli seuraksi. Lopulta join pontikkaa naapurin ukolta, muistan, että pullossa oli kuollut kärpänen.

Kun siitä viimein selvisin töihin, niin join ja join kaiken vapaa-ajan.

Jatkuu....

ÄITEEE 2 jakso

 Äitee oli mun turva ja suoja.

Se ihminen joka rakasti mua ehdottomasti ja tunsi mut alusta loppuun.

Teiniangstin jälkeen, kun ylenmääräinen kapinointini loppui osasin arvostaa eri tavalla äitiäni ja tutustua häneen muutenkin ja valitettavasti myöhemmin alkonkin merkeissä.

Ravintolakoulussa Porissa ollessani olin aina PA juotuani kaikki rahani, niin äitee lähetti mulle pahvilaatikossa ruokalähetyksen, muistan, että siellä oli jopa keitettyjä kananmunia.

Toisinaan äitee kantoi Oikokadulle Petsuun polkupyörällä ruokaa, jotka ikkunasta otin vastaan kesken ryyppyputken.

Muistan kun naapurin Jehova mies oli jotain ikävää musta valittanut kaupungin vuokra-asuntoihin, niin äitee tuli sitä vastaan tiellä ja heitti sen pölkupyörän rotkoon.

Äitee oli aina meidän lasten puolella.

Istuttiin joskus aamusta iltaan pelaten vaikka ristiseiskaa äiteellä ihan selvinpäin, ei alko tosiaan kuulunut useinkaan mukaan.

Äitee teki maailman parasta makaronilaatikkoa ja sitruja (sian kylkeä pannulla paistaen)

Se olin niin hyvää. Mun paras kankkusruoka.

Äiteen lempilauseita oli Sihvoset pärjää aina ja vaikka läpi harmaan kiven. Ne on iskostuneet sydämeeni, sieluuni ja mieleeni.

Kerran raahasin Espoosta mukanani jälleen yhden juopon ja päädyttiin äiteelle krapulassa ja hän teki meille makaronilaatikkoa.

Sanoin ukolle, että syö nyt niin paljon, ettet sitten tule multa sitten sitruja pyytään, kun äitee tekee niitä mulle ja hän lupasi.

Kuitenkin kun ne valmistuivat, niin oli kärppänä niitä haluamassa.

Passitin ukon saman tien lähteen takas Espooseen.

Äidillä oli tietenkin samat läski geenit, kuin mulla ja koko suvullaan valokuvista päätellen, kaikki oltiin kaappeja.

Eli ylipainoa löytyi, jossain vaiheessa äitee laihdutti noin 50 kiloa.

Siitä ei mennyt kauaakaan kun sai kohtusyövän ja selätti sen.

Repa mies oli jäänyt ja nyt tilalla oli Hannu, joka oli entistä hullumpi juoppo, jos mahdollista.

Muistan pöllineeni siltä Diapameja.

Kerran äitee soitti mulle Espooseen, että sitä oli puukotettu.

Tulin Tampereelle ja viinan voimilla marssin sen ïjän luo ja hakkasin sen tuusan nuuskaksi kavereiden pidellessä siitä kiinni.

Äidin haava vatsassa ei ollut iso. Se saatiin hoidettua ihan kotikonstein.

Poliiseja ei tietenkään soitettu, koska kyse oli viinan myynnistä.

Jatkuu.....

ÄITEE 1 jakso

 Äidin kuolema vuonna -95 on kuitenkin ollut kaikista elämäni tragedioista kovin ja jatkuu läpi elämän.

Äitee oli  elämäni ehdottomasti tärkein ihminen, ei kahta sanaa.

Äitee katseli mun isää ( äijän käppyrää siis lempinimi) monta kymmentä vuotta selvinpäin, isän juodessa käsittääkseni kaikki viikonloput.

On valokuvia kun äitee sytyttää isälle tupakkaa kireen näkösenä suussaan isän ollessa liian kännissä sitä sytyttään.

Muistan, että äiti osoitti rakkauttaan lähinnä ruoalla.

Äidillä oli 11 sisarusta, joista 4 poikaa kuoli sodassa Suomea puolustaessaan. 

Suruviestiä tuotiin Karttilaan muistaakseni parin päivän sisällä ensin kuoli 2 ja sitten 2.

Äidin sisko Elmi tapettiin Nekalassa puutarhasaksilla mun ollessa teini. Alko mukana kuvioissa.

Mun kummisetä äidin veli Tauno ampui itsensä kun avioliitto meni pieleen ja alkoholi myös syynä.

Yksi veljistä kuoli tulipalossa, alko mukana.

Yhden veljistään kanssa oli välit poikki kuolemaan saakka, ja jotenkin tuntuu, että kaava toistaa itseään mun ja veljeni kanssa.

Joku veljistä oli riisunut vaatteet kännissä ja mennyt ojaan nukkumaan, johon oli hukkunut sataessa. Alko siis mukana.

Tauno veljen ja hänen vaimonsa Arman luona käytiin kesäisin kyläilemässä. Asuivat äiteen kotitalossa Virroilla.

Ensin kuoli Tauno ja talo siirty Armalle, joka kuoltuaan lahjoitti sen omille sukulaisilleen. Äiti ei saanut kotitalostaan mitään perintöjä.

Muitten kohtaloa en muista, mutta alko taustaa tais olla kaikissa.

Äiti selvisi  lähemmäs 50 kunnes tuli avioero isän juomisen takia.

Äiti löysi uuden juopon tansseista johon häntä kannustin.

Laitoin aina paplarit äitelle, kun lähti viikonloppuisin Morkulle tanssimaan. 

Löysi sieltä Paten, joka näytti Fonzielta nahkatakkeineen. Tuli avioero. Olin murrosiässä.

Jäin isälle vapaaehtoisesti, ettei tapa itseään

Äitee muutti Jarin kanssa Kalevasta Petsuun muutaman kilometrin päähän. Pate jäi jossain vaiheessa kuvioista.

Äitee löysi Repan toisen alkoholistin, joka korjas mun autoja myöhemmin. Ja puhui ufoille, jotka häntä häiritsivät.

Olin varmaan muutaman kerran kysynyt äiteltä miksei hän juo ikinä alkoholia ja sanoi, että kalja maistuu hevosen kuselle.

Niinpä minä kaikessa viisaudessani vein äitin ravintolaan tilaten sille kaljaa ja spritea ja sekoitin ne keskenään.

Avasin äiteelle portin juomisen valtakuntaan.

Muistan jo alakouluikäisenä, että meillä haisi usein kilju ja myöhemmin pontikka, jota äiti teki isälle säästääkseen rahaa, koska isä joi joka tapauksessa.

Teininä äitee alko myymään Kalevassa pimeetä viinaa,

Kossupulloja ja myöhemmin Cherry vodkaa jota oli kaapit täynnä.

Aina oli joku juoppo oven takana kysymässä viinaa.

Kerran sitten pöllin yhden kossupullon ja kun lähdin ulos äitee huusi ikkunasta perään, että takaisin kakara. Jäin heti kiinni. 

Mutta en tullut takaisin vaan lähdettiin kaverin kanssa Kaupin rantaan juomaan se.

Yöllä tulin kotiin ja äitee nosti mut 2 tuntia myöhemmin tukasta ylös jakaan aamulehtiä. Opetus tuli sitä kautta.

Äitee oli kova kurinpitäjä ja sain piiskaa ja tukkapöllyä usein pienempänä.

Sitten kun piti lyödä remmillä, niin äitee käski isän tehdä se.

Se ei ollut isälle luontaista.

Muistan kerran kun äitee taas löi Jaria vyöllä niin Jari ottikin vyön äiteeltä ja huitoi takaisin, siihen loppui.

 Vihasin joskus äitiäni.

Pienenä jouduin luopumaan ensin kissastani Missestä ja myöhemmin koirastani Jepestä äidin "muka" allergian takia.

Muistan, että olisin mielummin luopunut äidistä, kuin koirasta.

Äitee siis alkoi myös juomaan ajoittain avioeron jälkeen ja silläkin määrät lisääntyi.

Mun kaverit haki siltä usein pimeetä viinaa ja mä myös.

Mä jouduin päivisin kuskaan sitä eri viina kauppoihin hakeen uutta tilalle, kun silloin ei tainnut saada kun 4 pulloo kerrallaan.

Moni kavereistani istui äiteen kanssa iltaakin kun haki juotavaa.

Äitee oli toisinaan meidän bileissä mukana, Käytiin myös lähiravintolassa Saukossa.

Äitee piti kuitenkin aina langat käsissään ja hoiti kaiken.

Sen lempimotto oli Sihvoset pärjää aina!!!

Periks ei anneta, vaikka läpi harmaan kiven.

Jatkuu....

Muistelojen väliin kuulumisia

 Perjantai viimeinen päivä heinäkuuta valkeni kauniina ja aurinkoisena.

Itse kierin koko yön vatsa ongelmien kanssa vessassa ja Mikan herättäessä puoli 5 en ollut parhaimmillani minäkään.

Ensimmäisenä riita tuli vessasta kun kummallakin oli samalla hetkellä tarve. Pikku ärtyisyys laski kuitenkin nopeasti.

Pakotin itseni salille 6.45 ja kaupan kautta aamusaunaan.

Mikan mieliala oli ahdistunut, koska Perjantai, mulla loma, aurinko ja hällä korkki kiinni. Ymmärettävää.

Alkoi kuitenkin treenaan ja selkeesti huomasin, että mieliala parani sitä mukaa mitä enempi kehoaan rääkkäs.

Onneksi osaa purkaa siihen sen kaiken turhautumisen. Luojan kiitos 

Mika ajoi nurmikkoa ja mä taas puuhasin keittiössä ja kun vihdoin olin valmis pääseen ulos aurinkoon ja siinä hetken tissisilläni oltuani kaartaa auto pihaan ja mä peittelen rintojani.

En tajunnut kuka ihme sieltä uskaltaa tulla kutsumatta pihaan.

No Pökähän se siellä, siis sama mies jonka tulon meille olin onnistuneesti saanut torpattua, että meillä ei alkoa tänä kesänä.

Oli myös eilen soittanut Mikalle, että ajelee Perjantaina näillä nurkilla ja voisi poiketa samalla.

Mika oli sanonut, että nyt ei ole hyvä hetki ym.

No Pökä sitten kuitenkin kielloista huolimatta päätti poiketa, koska oli ollut Hauhon keskustassa tapaamassa kaukaista sukulaista, joka oli löytynyt työkavereistani.

Hän siis tuli, eikä siinä mitään ihan kiva. Mutta pelkäsin Mikan reaktioita, koska juuri eilen oli puhuttu, että kaikki mahdolliset kiusaukset on nyt blogattu, joista juominen voisi saada alkunsa.

Siinä sitten vaihdettiin kuulumisia ja kuitattiin utelut Mikan sekoiluista vain yleisesti sen kummempia avaamatta.

Huomasin, että Mikalla oli vaikeaa ja kävelikin hetken puun alla keräten hermojaan.

Sai kuitenkin itsensä jonkinlaiseen balanssiin ja siistivät mun autosta jonkun rikkasäiliön johon menee neulasia ja lehtiä ja jotka tukkivat ilmastoinnin. Olin siitä hyvin kiitollinen.

Sitten minulle tuli noin 15 minuttia jatkuva ajatus, kun miehet oli auton kimpussa.

Että peruutan huomisen menoni ja kysyn Pökältä onko sillä menoa huomenna ja voidaanko sittenkin viettää iltaa?

Ja sitten kysyn Mikan mielipidettä asiaan todeten, että kyllähän voidaan "ikäänkuin harjoitella" kotosalla, kuinka se nyt menisi.

Että otetaan juomia kylmään  nyt on kesä ja aurinko paistaa ja viimeisiä mahdollisuuksia istua terdellä viettään iltaa.

Aloin hokeen itselleni, että sä olet aina toiminut samoin, nyt teet erilailla. Sä et voi pilata tätä.

Huomasin, että ajatus illan istumisesta valtasi mieleni ja sain tehdä todella töitä sen eteen, etten sanonut ajatuksiani ääneen.

Entinen Päkä olisi sen tehnyt.

Aloin ajattelmaan asiaa uudemman kerran, että mitä siitä mahdollisesti taas seuraisi ja että ihan aikuisten oikeesti mäkö nyt sitten sabotoin Mikan yritystä olla juomatta?

Eihän ole edes mennyt kuin 2 viikkoa?

Sain siis itseni vakuutettua, että pidän pääni kiinni.

Siitä hetken päästä Pökä lähti seuraavaan kylään Lammille ja olin pelastunut.

Aurinko oli sinä aikana peittynyt jostain tulleisiin isoihin pilvi lauttoihin, vaikka olisi pitänyt paistaa ainakin 3 asti.

Eli pilvet tuli pari tuntia liian aikaisin luoja kiitos, koska se himmensi tunnemuistoa siitä, että iltapäivä auringossa ei kuitenkaan onnistuisi vaan menisi sisällä istumiseksi vanhaan malliin.

Keräsin kimpsuni ja kampsuni ja maastouduin sisään kirjoittaan tätä.

Kuinka lähellä mä olin taas itse pilata kaiken.

Aivan uskomatonta, mutta totta,

Nyt pää rauhalliseksi ja huomenna suunnitelmien mukaan Sannan kanssa Siuron kesäteatteriin katsoon Jäniksen vuosi.

Toivottavasti ei sada huomenna ja löydetään perille.

Onneks en pilannut kaikkea!!!

Viimeinen tikki Jarin kanssa

Sitten koitti yksi väärä päätös, joka johti katastrofiin lopulliseen välirikkoon ja pitkään kärsimykseen, joka jatkuu edelleen.

Olin taas kerran hakemassa Jaria ja lapsia luokseni ja koska Jonna täysi- ikäisenä oli juuri saanut olla 50v juhlissani mukana, missä myös äitinsä ja Jari näkivät eron jälkeen ekan ja viimeisen kerran. Olivat sovussa ja halailivat.

Niinpä Lassista 2v nuorempana tuntui hirveen epäreilulta, että hän ei saa juhlia meidän kanssa. 

Ja minä aikuisena kusipäänä tein sen päätöksen, että haetaan kaljaa meidän riski- iltaan, kun sitä toivottiin.

Luulin olevani joku coolimpikin kummi aatellen, että kaikki menee hyvin. 

Silloin vielä kestin alkoholia ja arvelin pystyväni kuitenkin olemaan vastuullinen aikuinen, mutta enpä arvannut mitä siitä seurasi.

Elämäni huonoin päätös ikinä.

RISK peli pöytään ja kaikilla oli niin mukavaa, kunnes Lassi tais jotenkin vahingossa sanoo homoks Jaria,

Mika tarttu siihen känni nauraen ja lisäsi pökköä pesään.

Yllättäen Jari veti Mikaa pödän yli keskelle nenää ja verta lensi ympäri kämppää.

Minä heiluin heidän välissään ja Jari laitto mutkin kenttään.

Pelit ja ilot loppuivat siihen paikkaan ja kaikki sen jälkeen tapahtunut oli pelkkää alamäkeä.

Me jatkettiin Mikan ja Lassin kanssa ihmettelyä ja juomista keittiössä ja Jonna oli isänsä kanssa olkkarissa tv;n ääressä.

Joka kerta kun katsoin Mikan naamaa, joka oli silmät mustana, sain uuden raivarin ja haukuin veljeni lyttyyn.

Sunnuntai seurasi hiljaisena ja mykkänä puhumaan.

Olin huonokuntoinen krapulainen paskasäkki.

Hommasin kyytit kaverilta viemään Jari ja lapset kotiin.

Erottiin epäselvissä fiiliksissä.

Sen jälkeen vielä muutaman sähköposti ja Jari katkaisi välit lopullisesti.

Meilissä Jari kuvaili mua ufoks joka vetelee matoja nenästään.

v. 2016 vielä Jari kirjoitteli Jonnan kanssa meiliä, mutta kun sain syövän ja Jari ei reagoinut siihen mitenkään, niin Jonna katkaisi välit häneen. Se oli viimeinen yhteyksien pitäminen.

Puhelin numero, eikä meiliosoite toimi enää.

Sen jälkeen en ole hänestä saanut mitään tietoja.

Olen laittanut lukemattomia kortteja ja kirjeitä, sekä käynyt oven takana saamatta häntä aukaisemaan ovea.

Olen saanut selville sen, että hän elää ja ei asu enää siinä osoitteessa missä ennen. Mutta muuta tietoa en saa. On ilmeisesti kieltänyt.

Haluaisin niin vielä yrittää saada häntä eläämäni, mutta miten?

Jos teillä rakkaat lukijat on jotain keinoja kertoa miten saisin tietää missä hän on, niin kertoakaa please!!

Ja onko kellään tietoa, että ilmoittavatko mulle tai edes hänen lapsilleen, jos esim. löytyy kuolleena?

Löysin veljeni jälleen..

 Noin 7v päästä olin siis jo muuttanut Espoosta Mikan kanssa Torvoilaan ja olin töissä Mäntykodossa.

Puhelin soi töissä ollessani ja jostain teholta soitettiin, että veljenne pääsee kohta täältä pois.

Joku hoitaja oli soittanut mulle vahingossa, vaikka tiedoissa oli ilmeisesti joku kielto.

Sain Jarin sydän pamppaillen puhelimeen ja sanoin heti, että älä vaan katkaise, haluan suhun yhteyden.

Jari oli suostuvainen alkuun meilaamaan, myöhemmin sitten näkemäänkin. Kertoi olevansa tunteeton.

Myöhemmin sain tietää, että oli teholla, koska oli hypännyt asuntonsa 3 kerroksen ikkunasta alas asfaltille.

En tänäkään päivänä tajua miten siitä oli selvinnyt, mutta oli kuulemma harhaillut metsissä muutaman vrk sen jälkeen, ennen teholle joutumistaan.

Käsittääkseni oli nähnyt jonkun pirun, mennyt ilmeisesti huumeista psykoosiin ja hypännyt.

Hänellä oli ruuvin jäljet päässään kehikosta joka oli ollut pään ympärillä.

Jarihan siis katkaisi välit kaikkiin silloin, eikä antanut mitään tietoa olinpaikastaan, lapsiinkaan ei ottanut yhteyttä.

Sain häneltä sitten osoitteen Länsimäkeen missä asui ja se päivä kun sinne ekaa kertaa ajelin oli todella kuumottava.

Itkin varmaan mennen tullen koko matkat.

Otin mukaan valokuvia hänen lapsistaan.

Kun pääsin sisään ja halasin Jaria, niin hän ei tosiaankaan näyttänyt minkäänlaisia tunteita, ja en yhtään muista mitä kaikkea siinä sopersin, mutta sain kuitenkin jonkunlaisen yhteyden avattua.

Näytin lasten valokuviakin sen ihmeempiä tunteita en nähnyt.

Mies oli kuin tyhjäkuori ja ventovieras, kovetin sydämeni.

En ollut kauaa, etten rasita liikaa ja sovittiin meilaamisesta .

Pikkuhiljaa sain yhteyden siihen malliin, että muutamia vuosia meni niin, että hain ensin Jarin Vantaalta meille ja sitten hain lapset Tampereelta ja sunnuntaina sama toisinpäin.

Sain järkättyä isän siis edes jollain tavalla lasten elämään, vaikka kaikki tämä jättikin syvät jälkensä meihin kaikkiin.

Käytiin Mikankin kanssa Jarilla pari kertaa ja juhlittiin Suomen miesten MM jäkis kultaa 2011 kapakassa.

Senkin reissun aikana Jari oli vähintäänkin omituinen.

Hän oli aina verhot tiukasti ikkunassa ja kun sinne mentiin ja kun läväytin ne auki sinne päästyäni sai sellasen raivarin, että piisaa.

Pikkuhiljaa ajan kuluessa Jari alkoi vähentään ensin näkemisiä 3 kerrasta vuodessa 2 kertaan. Halusi myös avaimensa takaisin ym.

Jatkuu...

Tähän saagan väliin vähän muutakin

Viikon päivät ovat olleet sateisia ja matalapaineisia ja olen kipuillut varsinkin eilen sen asian kanssa.

Että miksi mun pitää aina ikäänkuin ansaita jouten olo?

Jos en ole rytmittänyt päivääni ikäänkuin esim. viime sunnuntaina, että ensin treenaan, käyn kaupassa, sitten kerään 2 pönttöä marjoja, teen ruokaa, pesen pyykkiä ja vielä vaikka jauhan kahvipapuja valmiiksi itselleni ja tehosekoittimella kananmunakuoret sileeksi.

Vasta sitten on oikeus vetäytyä ruokailemaan ja lepäämään loppupäiväksi.

Niin miksi en vain osaa nauttia tekemättömyydestä ilman jatkuvaa ajatusta siitä, että jotain pitäisi tehdä ansaitakseni tämänkin makuu tuokion?

Tämän kanssa taistelin koko eilisen tulematta yhtään sen viisaammaksi.

Päätin nimittäin pitää vihdoin viikon jälkeen edes sen yhden treenittömän päivän, jota suositellaan pitämään.

Eli aamulla kirjoitin vaan blogia, olin koneella, nautin aamiaista ja kävin aamusaunassa tuntien jatkuvaa syyllisyyttä etten tehnyt mitään.

Yritin saunassa rukoilla, että oppisin enempi nauttimaan hetkestä ja lopettamaan elämän ns. suorittamisen.

Tekemätön päivä kuitenkin loppui siihen, kun Elsan (ex työkamu) poika soitti, että hänellä on kanttiksisa myytävänä 30e 10 litraa.

Sovin lähteväni niitä hakemaan tunnin päästä. 

Olin aatellut pitää yöpaita päivän, mutta nyt tarvi kuitenkin pukea ja olin valmis lähtöön, ämpäreineni, kun tuli viesti, että hakea hälle kaljaa jos olen menossa kauppaan.

En todellakaan ollut menossa kauppaan ja sen myös ilmaisin.

Hain sienet ja niissä menikin sitten kivasti pari tuntia niitä pilkkoessani ja paistaessani.

Tekoälyltä kysyin, että miten valmistan ne, etteivät aiheuta minulle röyhtäilyä niinkuin viimevuonna.

Sain hyvät ohjeet, että kylmälle pannulle ensin kauan siinä levy keskilämmöllä, että nesteet lähtee ja sit vasta suola, voi ja ainakin 15 minuttia vielä paistaa.

Sienet piti pilkkoa myös hyvin pieniksi.

Hyvää tuli, eikä tullut röyhtäilyä.

Olin taas ansainnut leponi ja loppuilta menikin sitten syöden ja leväten.

Tänään sitten taas suorituspäivä. 

Kuntosali, kaupat, hierontatuoli ja sitten kohdunkaulan syöpätutkimukseen.

Siitä kun tulen kotiin onkin ruoka-aika, Kala pannulle ja syömään.

Mikan treenit on lähtenyt pikkuhiljaa käyntiin ja viikko meni huonoimissa fiiliksissä, mutta nyt jo parempi.

Haluaisi lähteä nurmikkoo ajaan, mutta sataa joka päivä, ehkä huomenna on parempi päivä sen suhteen.

Veljestä lisää...

Niinpä lähdin paniikissa ulos asunnosta yrittäen selvittää missä olen. Sain isän kiinni puhelimella ja annoin osoitteen. 

Hän soitti mulle taxin ja maksoi sen.

Jossain vaiheessa putkea Jari oli hakenut multa auton. 

Soitin sille ja sanoin, että nyt sä lähdet mun luo Espooseen paranemaan ja sain sen lähteen.

Puhui sekavia, näki Alieneita kulkevan ihmisten joukossa kadulla.

Niinpä keräsin paniikissa ja 5 päivän kankkusessa kamani kasaan ja Jari tuli hakeen mua ja lähdettiin Espooseen.

Minä peloissani repsikan paikalla kitaten viiniä, että jotenkuten kestäisin matkan.

Päästiin Espooseen asuntoon johon olin juuri Mikan naapuriin muuttanut noin pari vuotta sitten.

Mulla oli 2 huonetta ja keittokomero ja lahjoitin veljelle toisen.

Ekat pari päivää olivat kaameita. 

Mä kärsin hirveistä alko viekkareista ja Jari kävi välillä keskellä yötäkin mun sängyn vieressä puhumassa sekavia.

Jotenkin mä siinäkin kunnossa sain sen kuitenkin terapoitua ja vähitellen hän rauhoittui.

Siitä ajan päästä sanottiin Jarin asunto Tampereella irti ja olin 3 päivää aamusta iltaan tyhjäämässä ja siivoamassa sen kämppää.

Hommasin hälle telkat, stereot, kendovarusteet, jota harrasti.

Polkypyörän ja myöhemmin työpaikan Mikan kautta siivousfirmasta.

Meni melko hyvin ainakin puoli vuotta, kunnes jonkun Mikan kaverin kautta sai ilmeisesti Amfetamiinia ja sitäkin käytti.

Alkoi pikkuhiljaa jälleen oirehtimaan ja istui yöt lattiallaan kuunnellen stereoita täysillä ja hakaten päätään pahvitötsällä.
Käsitin, että ufot häiritsivät häntä kruunuchakran kautta tms..

Hän ei enää kuunnellut pyyntöjäni, että olisi myöhään hiljempää, koska saan kohta häädöt.
Enemmän ja enemmän vaan sulkeutui huoneeseensa ovi kiinni.

Käydessään keittiössä hakeen syötävää jätti aina hirveen siivon jälkeensä.

Olin jättänyt hänelle kirjeitä keittiöön, että soittaisi isälle, joka oli huonona ja ei vaan saanut aikaiseksi, kunnes isä joutui teholle.

Olin silloin Mikan kanssa vaihtelevasti. Olin niin shokissa isästä, etten muuta osannut, kuin hakea lastin viinaa ja alkaa juomaan.

Jossain vaiheessa soitto tuli, että isä on kuollut.

Sitä en ikinä anna anteeksi itselleni, että en päässyt paikalle, vaan oma suru ja viina oli tärkeämpää.

Menin sitten kännissä hakkaan Jarin ovea, että isä on kuollut, etkä edes sille soittanut ja jotain muuta sellaista.

Jari tönäs mua kerran rintaan ja lensin selälleni ja pää auki.

Ambulanssi ja sairaalaan paikattavaksi.

Kun pääsin takas kotiin pää paketissa pakattiin laukut ja viinat ja lähdettiin Mikan kanssa vuokramökille Mäntyharjulle pois. 

Ettei tappelu menisi pahemmaksi ja tapettas toisiamme.

Laitoin myöhemmin viha tekstareita kännissä Jarille, että painu vittuun mun elämästä ym.

Ja sieltä tuli takaisin vain, että missä mun perintörahat on, josta sain vielä isomman raivarin. En tuntenut tätä Jaria ollenkaan?

Kun viikon päästä palattiin, niin Jari oli hävinnyt jättäen taakseen jumalattoman sotkun.

En nähnyt häntä seuraavaan n, 7 vuoteen. Jatkuu....

 

Veljeni Jari

Elämäni isoin ja haastavin tragedia on ehkä kuitenkin veljeni Jari,

Se millä itselleni pystyn meidän välejämme jotenkin positiivisesti selittämään on se, että sieluina olemme mitä läheisimpiä ja parhaimpia ystäviä.

 Uskon, että olemme suunnitelleet tämän elämän isot tapahtumat, ennen tänne syntymistä,

Jari on ottanut roolikseen tässä elämässä ns. "pahiksen" viitan opettaakseen minulle esim, syyllisyyttä, hylkäämisen tuomaa kokemusta, epäoikeudenmukaisuutta ja vaikka mitä.

En ole saanut selville mitä minä opetan hänelle.

Lähdetään kertaamaan eloamme:

Mä synnyin v.61 ja Jari v.65 eli ikäeroa oli 4,5v

Minä sovitteleva Vaaka ja veljeni erittäin itsepäinen Härkä

Lapsuudesta muistan muutamia asioita.

Aina kun riitelimme tms. niin äiti syytti aina minua, koska olen vanhempi. Jari oli lellilapsi.

Meillä oli ihan ok välit ja varsinkin myöhemmin katsoin aina ihailevasti pitkää komeaa veljeäni odottaen häneltä enemmän tukea, kuin mitä hän pystyi antamaan. 

Joskus Jarin ollessa alakoulussa muistan, että hän useita päiviä kieri kivuissaan ja ulostetta ei tullut ulos ja mä rukoilin Jumalalta, että antaisi sen kivun minulle.

Sain myöhemmin  yli 25v jälkeen vinkkejä siitä, että veljelle oli tehty seksuaalista väkivaltaa kait koulussa? Työnnetty jotain sinne?

Se on ilmeisesti hajoittanut hänen päänsä.

Muistan, että Jari sai kaiken kotoa ajokortista autoon, jotka minä hommasin itse.

Jarille äiti kuori perunatkin vielä kun se oli yli 20v.

Eli sai kaiken helpolla, eikä joutunut tekemään asioiden eteen mitään

Jari lopetti kaiken aina kesken armeijasta urasuunnitelmiin asti.

Häpeäkseni täytyy kertoa, että opetin veljeni ja myöhemmin äitinikin juomaan alkoholia.

Veljeni juotin kilju humalaan hänen ollessaan noin 12v ja raahasin hänet mukanani kaupungille, jota kartsaksi sanottiin ja jätin sinne humalassa pyörimään yksinään. Itseni kadotessa ties mihin.

Hän taas opetti mut polttaan pilveä lähempänä 25- 30 vuotiaana.

Pilveen en ikinä koukuttautunut, mutta meitä oli iso jengi.

Petsamon PLO= Poliisia lyödään otsaan.

Suurin osa opetteli pilven polton ja aina kun olin Mansessa, niin porukka tuli mun luo ja siellä sitten juotiin ja vedettiin.

Mulla oli  työsuhde asunto Espoossa ja Tampereen Petsussa kaupungin vuokra-asunto, todella vaatimaton. 

Yksi iso huone, jossa parvisänky ja itse rakennettu baaritiski, yhteinen vessa naapurin kanssa eteisessä.

Sinne tuli vain kylmää vettä. Vieläkin pesen aamulla kasvot kylmällä vedellä, koska olen siihen niin tottunut.

Viereissä asunnossa asui Lasolin juojia ja se haju tuli seinistäkin läpi

Jari löysi jossain vaiheessa tulevan vaimonsa Sirpan, jonka kanssa myös juotiin ja rällättiin.

Aikansa heillä meni jollain lailla ja saivat 2 lasta Jonnan ja Lassin.

Kunnes ilmeisesti jotain tapahtui, ehkä pettämistä ja Jarin pää hajosi lopullisesti.

Muistan olleeni Pinokkiossa töissä viimeistä aamua, ennen kesälomaa kun tuli puhelinsoitto, jossa Jari puhui aivan sekavia ja uhkaili itsarilla. Järkytyin.

Olin järjestänyt kaiken niin, että seuraavana päivänä vien koiran hoitoon ja lähden Manseen isälle ( käppyrän äijä) juhlimaan kesäloman alkua.

Ei auttanut muu kuin lähteä samantien Manseen koira Englannin seefferi ( ei mikään pieni siis) mukana.

Ajoin suoraan Jarille ja menin avaimille sisään ja hän istui lattialla hakaten päätään jollain pahviputkella.

Jos olisin tällä järjellä varustettu, niin olisin soittanut hälle ambulanssin, jonkinlaisessa psykoosissa kait oli.

Mutta mulla ei ollut mielessä muu kuin juominen.

Sain Jariin puheyhteyden ja jonkunlaista selvyyttä  hänen luvatessaan, ettei tee itselleen mitään.

Niinpä hain käppyrän lomille sairaalasta, jossa oli ollut keuhkoista löytyneen Asbestin takia. 

Oli saanut lääkkeistä sivuoireena diabeteksen ja häntä sitten piikitin juhlimisen ohessa. Mukana oli myös happipullo.

Juotiin 5 päivää, käytiin kapakoissa ym. 

Sekoilin Nekalan tyyppien kanssa mm hypäten päälleni metrin veteen, jossa oli mutapohja ym.

Heräsin 5 juomispäivän aamuna maton alta vieraasta asunnosta koiran ollessa mukana siihen, että Sirpa Jarin nykyinen ex vaimo soitti, että soita Jarille, on seonnut, tappaa itsensä.

Jatkuu.....

Työuran jatkoa ja Mika löytyi naapurista

Tosiaan muutin sitten Espoossa Tietäjäntielle, jota sanottiin silloin Liekkihotelliksi, en sitä vielä silloin tiennyt, mutta talo oli täynnä juoppoja, huumeiden käyttäjiä ja alamaailman väkee.

Mika asui naapurissani ja tuli elämääni sen myötä, että tavattiin lähi kuppilassa Vihtorissa, jossa suureleisesti tarjosin koko pöydälle snapsikierroksen.

Illan päätyttyä talsittiin kotiin ja selvisi, että olemme naapureita. Mulla oli avaimet hukassa, niinkuin aina silloin ja Mika kiipesi mun ikkunasta sisään vahtikoiran päälle, joka ei todellakaan vahtinut ja aukaisi mulle oven.

Siitä alkoi tarina, josta voin kirjoittaa toisella erää.

Olin siinä vaiheessa töissä Leppävaarassa rav. Pinokkiossa n, 3v, kunnes omistaja vaihtui.

Hetken aikaa työt jatkui ulkolaisilla omistajilla, mutta kun olin auttanut heidät alkuun ravintolan pyörittämisessä ja olivat imeneet musta kaiken tarvittavan, niin palkkasivat omat läheisensä ja multa loppui työt seinään.

Olin sitten hetken virallisesti työtön, mutta tehtiin Mikan kanssa töitä siskojensa siivousfirmassa. 

Hain taas jonkun ajan päästä alan töitä ja pääsin avaamaan uutta ravintolaa Espooseen, en enää edes muista sen nimeä.

Olen sen pyyhkinyt muistoistani, koska kiusaaminen Intialaisten omistajien ja hänen sukulaistensa toimesta oli järkyttävää.

Tekoälyltä kyseltyäni paikan nimeä tulin siihen tulokseen, että se oli West Way.

Alkuun ravintola menestyi ja sitten asiakkaita ei ollut kun viikonloppuna ja kun niitä ei ollut, niin joku sukulaisista oli jatkuvasti kyykyttämässä ja kyttäämässä tekemisiäsi.

Olin niin ahdistunut, että itkin ennen töihin menoa ja otin jopa rauhoittavia, kunnes 4kk kohdalla tajusin, että eihän mun ole pakko tällaista katsella.

Siinä vaiheessa olin jo hakenut toisen paikan baarista, tällä kertaa Turkkilaiselta omistajalta Kannun kulmasta. 

Joten sanoin itseni irti ja siirryin kilpailijalle töihin, sielläkin  kohtelu oli rasistista Suomalaisia työn tekijöitä ja varsinkin naisia kohtaan.

Sitten mulle ehdotettiin siirtoa pyörittään toista ravintolaa tais olla Awalon, joka tapauksessa siellä paloin totaalisesti loppuun.

Ei portsareita ovella. Et saanut soittaa poliisia hankalissa tilanteissa.

Jatkuva pelko läsnä, kuka tulee ovesta asiakkaaksi. 

Kun lopetit jollekin tarjoilun, niin et saanut häntä lähtemään minnekään, vaan muut hakivat hänelle juotavaa.

Sut haukuttiin läskiksi ja huoraksi päivittäin ja paikka oli täynnä sekakäyttäjiä ja rikollisia alamaailman tyyppejä.

Aloin oirehtimaan aina vaan pahemmin syömis- ja juomis häiriöni kanssa.

Jos oli 3 vapaata, niin sitä aatteli kokoajan  että enää 2 enää 1vp  lopulta maaten peiton alla ahmien jotain, Laskien tunteja kun piti lähteä ahdistuneena töihin.

Aloinkin sitten miettimään, että josko jotain muuta keksisi.

Päivätyö jossain ruokapaikassa?

Sitten kävin työhaastaattelussa, jossa olisi ollut päivätyö ja työsuhdeasunto. Vanha pariskunta päätti palkata mut.

Tulin kotiin ja soitin puhelun Turkkilaiselle ja irtisanoin itseni ja työsuhdeasunnon,

Sainkun iloita siitä yhden illan, kunnes seuraavana päivänä pariskunta olikin päättänyt, ettei heillä olekaan varaa palkata ketään.

Ajattelin heti, että takaisin en ainakaan työpaikkaani pyydä, vaikka olisin taatusti sen saanut.

Sen illan asiaa harmittelin, mutta en sortunut juomaan, vaan aloin miettimään, että ehkä tämä onkin hyväksi.

Olin jo monta vuotta halunnut muuttaa maalle rauhaan pois täältä ihmis vilinästä ja tämähän oli tilaisuus.

Aloin katsomaan netistä mistä päin vaan ei liian kaukaa kuitenkaan taloa, joka olisi vuokralla ja palasin aina katsomaan samaa ilmoitusta talo Hauhon Torvoilassa.

Lähdettiin sitä Mikan kanssa sitä katsomaan. 

Puulämmitys, pieni keltainen rintama mies talo jossa ruutuikkunat , joita 6, niinkuin mulle oli Eve Claudia aikaisemmin ennustanut.

Ennusti myös töitä terveydenhuolto alalta ja sinnehän päädyin.

Muutettiin maalle siis kahdestaan ja ekana päivänä tuli lehmä pihaan. Ei katuvaloja. Aikamoinen muutos Espoon keskustasta.

Olin menettänyt luottotietoni siinä vaiheessa ja kerroin sen vuokran antajalle suoraan. Hän luotti minuun.

Sain olla vajaan vuoden liiton päivärahoilla, kunnes tuli lakimuutos, että sitä ei saakaan enää 500 päivää, vaan olikohan se 300

Mua alettiin painostaan ottaan ravintola-alan töitä vastaan.

Ahdistuin kovin ajatuksesta ja päädyin ilmoittamaan, että haluan vaihtaa alaa.

Olin lihonut kesän aikan n, 50kg syöden masennukseeni, kun Mika popsi mieliala lääkkeitä.

Kun siitä sitten muutaman kk päästä mut pakotettiin joustavasti työhän kk kurssille, niin painoin sen yli 200kg

En mahtunut autoni turvavöihin, ja kaikki tuolitkin tuntui liian pieniltä. Aina yritin etsiä käsinojattomia tuolia.

Kävin kurssin kuitenkin vain yksien verkkareiden mahtuessa päälleni.

Piti valita harjoittelupaikka ja se oli minulla Hauhon Mäntykoto.

Ihan randomina jouduin sinne muutaman viikon harjoitteluun, jonka loppumisen jälkeen soittivat minut töihin sinne.

Olin nimityksellä osastoapulainen.

Ajat oli eri ja piti pärjätä jo toisena iltana yksin osastolla 8 vaikean asukkaan kanssa, jopa lääkkeet jouduin ottaan vastuulleni, joka nykyään ei tulisi kuuloonkaan lääkeluvattomalta vasta-alkajalta.

Siitä muutama kk ja pomo pyysi mua opparilla lähihoitajaksi.

Ja niin tein töitä ylitöitä myös ja opiskelin samalla yli 200 kiloisena lähihoitajaksi, mikä saavutus.

2010 valmistuin ja Mäntykoto ( vanhainkoti) lopetettiin ja meidät asukkaineen päivineen siirrettiin laajennettuun Koivukotoon palveluasumiseen, jossa kaikki maksaa asukas itse.

Kun vanhainkodissa kaikki tuli talon puolelta ja maksaja olis siis kait kunta tai valtio? ELi tämä suuri muutos kävi joka puolella.

Koivukodossa olen vieläkin oppien tämänkin ammatin, vaikken ikinä olisi uskonut, että pärjään tälläkin alalla.

Niin vaan olen selvinnyt ja kehittynyt vuosien myötä mielestäni ihan ok hoitajaksi, joka suurta persoonaan käyttäen ilahduttaa heitä huumorillaan ja laulutaidoillaan laulaen karaokea aina silloin tällöin.

Työyhteisö on kannustava ja moni on myös ystävä muutoinkin.

On tässä elämää vielä elettävänä, mutta mitä sillä tekisin???