V.2009 isältä löytyi Asbestia keuhkoista ja sen lääkityksestä sai sivuoireena diabeteksen.
Oli siis saanut sen työmaaltaan rakennuksilta.
Siihen aikaan ei käytetty mitään hengitys suojaimia.
Yritettiin saada työmaitten vakuutusyhtiöitä vastuuseen ja lopputulos sen jälkeen kun olivat isän asiaa siirtäneet toiselta toiselle niin kauan, että isä ehti kuolemaan jo sillä välin oli että:
TAUTI EI OLE TARPEEKSI VAKAVA.
MITÄ NYT SATTUI KUOLEMAAN SIIHEN.
Olin niin hajalla, etten jaksanut alkaa tappeleen niiten kanssa.
Suonenveto jaloissa oli myös kaameaa ja joutui usein pomppimaan seisallaan, että saisi jalat rauhoittumaan.
Pomppimisesta seurasi kuitenkin se, että hengästyi ja oli entistä vaikeampi hengittää, koska keuhkot täynnä lasinsirua= Asbestia.
Isä oli saanut happipullonkin kotiin mukaan, jotta sitä voi käyttää, kun on oikein vaikeaa.
En muista että olisi koskaan sitä käyttänyt.
Kuvaili asiaa siten, ettei viitsi alkaa herkutteleen sillä ja sit kohta ei enää pärjää ilman sitä.
Isä oli taiteellinen mies ja teki elämänsä ehtoopuolella kaikenmaailman puu-ukkoja ja kellotauluja.
Isä keräsi kelloja ja sillä oli niitä joka paikka täynnä käynnissä.
Kun menin isälle yöksi, niin mulla meni puoli tuntia, kun otin kaikista patterit tai sähköt pois, koska en olisi pystynyt nukkumaan siinä metelissä. Yksikin seinäkello löi puolen tunnin välein kongia.
Isä oli todellinen herrasmies ja huumori kukki aina hänen puheissaan.
Oli myös helvetin sitkeä sissi ja tuurijuoppo.
Tuon kaiken olen perinyt häneltä suonen vetoa myöten :-(
Kävin Espoosta asti isän asioilla Tampereella, kun tarvitsi mua, kuskasin sairaaloissa ja kävin kaupassa ja apteekissa ym.
Kerran taas vein hänet takaisin sairaalaan ja lähdin töihin.
Kohta ikäänkuin De ja vuna äidin tapauksesta minulle soitettiin, että isä on teholla ja aikaa ei enää ole.
Kaikki meni vanhan kaavan kautta.
Ryyppäsin viikon suruuni, selvisin ja lähdettiin Mikan kanssa hakeen isän kamat saraalasta ja tyhjään asuntoa.
Tälläkin matkalla autosta tippui pakoputki keskellä moottoritietä, joka piti palata hakemaan, onneksi silloin ei ollut liikennettä.
Auto piti korjauttaa samalla reissulla, joka oli muutoinkin vaikea.
Mutta siitäkin selviittin. Kaikki piti hoitaa hautausta myöten.
Sydämeni oli kerta kaikkiaan lopussa ja rikki.
Olin 5 vuoden sisällä menettänyt kaikki tärkeimmät ihmiseni.
Luojalle kiitos mulla oli Mika, jonka löysin samana vuonna kun isä alkoi heikkeneen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti