Tähän saagan väliin vähän muutakin

Viikon päivät ovat olleet sateisia ja matalapaineisia ja olen kipuillut varsinkin eilen sen asian kanssa.

Että miksi mun pitää aina ikäänkuin ansaita jouten olo?

Jos en ole rytmittänyt päivääni ikäänkuin esim. viime sunnuntaina, että ensin treenaan, käyn kaupassa, sitten kerään 2 pönttöä marjoja, teen ruokaa, pesen pyykkiä ja vielä vaikka jauhan kahvipapuja valmiiksi itselleni ja tehosekoittimella kananmunakuoret sileeksi.

Että sitten on oikeus vetäytyä ruokailemaan ja lepäämään loppupäiväksi.

Niin miksi en vain osaa nauttia tekemättömyydestä ilman jatkuvaa ajatusta siitä, että jotain pitäisi tehdä ansaitakseni tämänkin makuu tuokion?

Tämän kanssa taistelin koko eilisen tulematta yhtään sen viisaammaksi.

Päätin nimittäin pitää vihdoin viikon jälkeen edes sen yhden treenittömän päivän, jota suositellaan pitämään.

Eli aamulla kirjoitin vaan blogia, olin koneella, nautin aamiaista ja kävin aamusaunassa tuntien jatkuvaa syyllisyyttä etten tehnyt mitään.

Yritin saunassa rukoilla, että oppisin enempi nauttimaan hetkestä ja lopettamaan elämän ns. suorittamisen.

Tekemätön päivä kuitenkin loppui siihen, kun Elsan (ex työkamu) poika soitti, että hänellä on kanttiksisa myytävänä 30e 10 litraa.

Sovin lähteväni niitä hakemaan tunnin päästä. 

Olin aatellut pitää yöpaita päivän, mutta nyt tarvi kuitenkin pukea ja olin valmis lähtöön, ämpäreineni, kun tuli viesti, että hakea hälle kaljaa jos olen menossa kauppaan.

En todellakaan ollut menossa kauppaan ja sen myös ilmaisin.

Hain sienet ja niissä menikin sitten kivasti pari tuntia niitä pilkkoessani ja paistaessani.

Tekoälyltä kysyin, että miten valmistan ne, etteivät aiheuta minulle röyhtäilyä niinkuin viimevuonna.

Sain hyvät ohjeet, että kylmälle pannulle ensin kauan siinä levy keskilämmöllä, että nesteet lähtee ja sit vasta suola, voi ja ainakin 15 minuttia paistaa.

Sienet piti pilkkoa myös hyvin pieniksi.

Hyvää tuli, eikä tullut röyhtäilyä.

Olin taas ansainnut leponi ja loppuilta menikin sitten syöden ja leväten.

Tänään sitten taas suorituspäivä. 

Kuntosali, kaupat, hierontatuoli ja sitten kohdunkaulan syöpätutkimukseen.

Siitä kun tulen kotiin onkin ruoka-aika, Kala pannulle ja syömään.

Mikan treenit on lähtenyt pikkuhiljaa käyntiin ja viikko meni huonoimissa fiiliksissä, mutta nyt jo parempi.

Haluaisi lähteä nurmikkoo ajaan, mutta sataa joka päivä, ehkä huomenna on parempi päivä sen suhteen.

Veljestä lisää...

Niinpä lähdin paniikissa ulos asunnosta yrittäen selvittää missä olen. Sain isän kiinni puhelimella ja annoin osoitteen. 

Hän soitti mulle taxin ja maksoi sen.

Jossain vaiheessa putkea Jari oli hakenut multa auton. 

Soitin sille ja sanoin, että nyt sä lähdet mun luo Espooseen paranemaan ja sain sen lähteen.

Puhui sekavia, näki Alieneita kulkevan ihmisten joukossa kadulla.

Niinpä keräsin paniikissa ja 5 päivän kankkusessa kamani kasaan ja Jari tuli hakeen mua ja lähdettiin Espooseen.

Minä peloissani repsikan paikalla kitaten viiniä, että jotenkuten kestäisin matkan.

Päästiin Espooseen asuntoon johon olin juuri Mikan naapuriin muuttanut noin pari vuotta sitten.

Mulla oli 2 huonetta ja keittokomero ja lahjoitin veljelle toisen.

Ekat pari päivää olivat kaameita. 

Mä kärsin hirveistä alko viekkareista ja Jari kävi välillä keskellä yötäkin mun sängyn vieressä puhumassa sekavia.

Jotenkin mä siinäkin kunnossa sain sen kuitenkin terapoitua ja vähitellen hän rauhoittui.

Siitä ajan päästä sanottiin Jarin asunto Tampereella irti ja olin 3 päivää aamusta iltaan tyhjäämässä ja siivoamassa sen kämppää.

Hommasin hälle telkat, stereot, kendovarusteet, jota harrasti.

Polkypyörän ja myöhemmin työpaikan Mikan kautta siivousfirmasta.

Meni melko hyvin ainakin puoli vuotta, kunnes jonkun Mikan kaverin kautta sai ilmeisesti Amfetamiinia ja sitäkin käytti.

Alkoi pikkuhiljaa jälleen oirehtimaan ja istui yöt lattiallaan kuunnellen stereoita täysillä ja hakaten päätään pahvitötsällä.
Käsitin, että ufot häiritsivät häntä kruunuchakran kautta tms..

Hän ei enää kuunnellut pyyntöjäni, että olisi myöhään hiljempää, koska saan kohta häädöt.
Enemmän ja enemmän vaan sulkeutui huoneeseensa ovi kiinni.

Käydessään keittiössä hakeen syötävää jätti aina hirveen siivon jälkeensä.

Olin jättänyt hänelle kirjeitä keittiöön, että soittaisi isälle, joka oli huonona ja ei vaan saanut aikaiseksi, kunnes isä joutui teholle.

Olin silloin Mikan kanssa vaihtelevasti. Olin niin shokissa isästä, etten muuta osannut, kuin hakea lastin viinaa ja alkaa juomaan.

Jossain vaiheessa soitto tuli, että isä on kuollut.

Sitä en ikinä anna anteeksi itselleni, että en päässyt paikalle, vaan oma suru ja viina oli tärkeämpää.

Menin sitten kännissä hakkaan Jarin ovea, että isä on kuollut, etkä edes sille soittanut ja jotain muuta sellaista.

Jari tönäs mua kerran rintaan ja lensin selälleni ja pää auki.

Ambulanssi ja sairaalaan paikattavaksi.

Kun pääsin takas kotiin pää paketissa pakattiin laukut ja viinat ja lähdettiin Mikan kanssa vuokramökille Mäntyharjulle pois. 

Ettei tappelu menisi pahemmaksi ja tapettas toisiamme.

Laitoin myöhemmin viha tekstareita kännissä Jarille, että painu vittuun mun elämästä ym.

Ja sieltä tuli takaisin vain, että missä mun perintörahat on, josta sain vielä isomman raivarin. En tuntenut tätä Jaria ollenkaan?

Kun viikon päästä palattiin, niin Jari oli hävinnyt jättäen taakseen jumalattoman sotkun.

En nähnyt häntä seuraavaan n, 7 vuoteen. Jatkuu....

 

Veljeni Jari

Elämäni isoin ja haastavin tragedia on ehkä kuitenkin veljeni Jari,

Se millä itselleni pystyn meidän välejämme jotenkin positiivisesti selittämään on se, että sieluina olemme mitä läheisimpiä ja parhaimpia ystäviä.

 Uskon, että olemme suunnitelleet tämän elämän isot tapahtumat, ennen tänne syntymistä,

Jari on ottanut roolikseen tässä elämässä ns. "pahiksen" viitan opettaakseen minulle esim, syyllisyyttä, hylkäämisen tuomaa kokemusta, epäoikeudenmukaisuutta ja vaikka mitä.

En ole saanut selville mitä minä opetan hänelle.

Lähdetään kertaamaan eloamme:

Mä synnyin v.61 ja Jari v.65 eli ikäeroa oli 4,5v

Minä sovitteleva Vaaka ja veljeni erittäin itsepäinen Härkä

Lapsuudesta muistan muutamia asioita.

Aina kun riitelimme tms. niin äiti syytti aina minua, koska olen vanhempi. Jari oli lellilapsi.

Meillä oli ihan ok välit ja varsinkin myöhemmin katsoin aina ihailevasti pitkää komeaa veljeäni odottaen häneltä enemmän tukea, kuin mitä hän pystyi antamaan. 

Joskus Jarin ollessa alakoulussa muistan, että hän useita päiviä kieri kivuissaan ja ulostetta ei tullut ulos ja mä rukoilin Jumalalta, että antaisi sen kivun minulle.

Sain myöhemmin  yli 25v jälkeen vinkkejä siitä, että veljelle oli tehty seksuaalista väkivaltaa kait koulussa? Työnnetty jotain sinne?

Se on ilmeisesti hajoittanut hänen päänsä.

Muistan, että Jari sai kaiken kotoa ajokortista autoon, jotka minä hommasin itse.

Jarille äiti kuori perunatkin vielä kun se oli yli 20v.

Eli sai kaiken helpolla, eikä joutunut tekemään asioiden eteen mitään

Jari lopetti kaiken aina kesken armeijasta urasuunnitelmiin asti.

Häpeäkseni täytyy kertoa, että opetin veljeni ja myöhemmin äitinikin juomaan alkoholia.

Veljeni juotin kilju humalaan hänen ollessaan noin 12v ja raahasin hänet mukanani kaupungille, jota kartsaksi sanottiin ja jätin sinne humalassa pyörimään yksinään. Itseni kadotessa ties mihin.

Hän taas opetti mut polttaan pilveä lähempänä 25- 30 vuotiaana.

Pilveen en ikinä koukuttautunut, mutta meitä oli iso jengi.

Petsamon PLO= Poliisia lyödään otsaan.

Suurin osa opetteli pilven polton ja aina kun olin Mansessa, niin porukka tuli mun luo ja siellä sitten juotiin ja vedettiin.

Mulla oli  työsuhde asunto Espoossa ja Tampereen Petsussa kaupungin vuokra-asunto, todella vaatimaton. 

Yksi iso huone, jossa parvisänky ja itse rakennettu baaritiski, yhteinen vessa naapurin kanssa eteisessä.

Sinne tuli vain kylmää vettä. Vieläkin pesen aamulla kasvot kylmällä vedellä, koska olen siihen niin tottunut.

Viereissä asunnossa asui Lasolin juojia ja se haju tuli seinistäkin läpi

Jari löysi jossain vaiheessa tulevan vaimonsa Sirpan, jonka kanssa myös juotiin ja rällättiin.

Aikansa heillä meni jollain lailla ja saivat 2 lasta Jonnan ja Lassin.

Kunnes ilmeisesti jotain tapahtui, ehkä pettämistä ja Jarin pää hajosi lopullisesti.

Muistan olleeni Pinokkiossa töissä viimeistä aamua, ennen kesälomaa kun tuli puhelinsoitto, jossa Jari puhui aivan sekavia ja uhkaili itsarilla. Järkytyin.

Olin järjestänyt kaiken niin, että seuraavana päivänä vien koiran hoitoon ja lähden Manseen isälle ( käppyrän äijä) juhlimaan kesäloman alkua.

Ei auttanut muu kuin lähteä samantien Manseen koira Englannin seefferi ( ei mikään pieni siis) mukana.

Ajoin suoraan Jarille ja menin avaimille sisään ja hän istui lattialla hakaten päätään jollain pahviputkella.

Jos olisin tällä järjellä varustettu, niin olisin soittanut hälle ambulanssin, jonkinlaisessa psykoosissa kait oli.

Mutta mulla ei ollut mielessä muu kuin juominen.

Sain Jariin puheyhteyden ja jonkunlaista selvyyttä  hänen luvatessaan, ettei tee itselleen mitään.

Niinpä hain käppyrän lomille sairaalasta, jossa oli ollut keuhkoista löytyneen Asbestin takia. 

Oli saanut lääkkeistä sivuoireena diabeteksen ja häntä sitten piikitin juhlimisen ohessa. Mukana oli myös happipullo.

Juotiin 5 päivää, käytiin kapakoissa ym. 

Sekoilin Nekalan tyyppien kanssa mm hypäten päälleni metrin veteen, jossa oli mutapohja ym.

Heräsin 5 juomispäivän aamuna maton alta vieraasta asunnosta koiran ollessa mukana siihen, että Sirpa Jarin nykyinen ex vaimo soitti, että soita Jarille, on seonnut, tappaa itsensä.

Jatkuu.....

Työuran jatkoa ja Mika löytyi naapurista

Tosiaan muutin sitten Espoossa Tietäjäntielle, jota sanottiin silloin Liekkihotelliksi, en sitä vielä silloin tiennyt, mutta talo oli täynnä juoppoja, huumeiden käyttäjiä ja alamaailman väkee.

Mika asui naapurissani ja tuli elämääni sen myötä, että tavattiin lähi kuppilassa Vihtorissa, jossa suureleisesti tarjosin koko pöydälle snapsikierroksen.

Illan päätyttyä talsittiin kotiin ja selvisi, että olemme naapureita. Mulla oli avaimet hukassa, niinkuin aina silloin ja Mika kiipesi mun ikkunasta sisään vahtikoiran päälle, joka ei todellakaan vahtinut ja aukaisi mulle oven.

Siitä alkoi tarina, josta voin kirjoittaa toisella erää.

Olin siinä vaiheessa töissä Leppävaarassa rav. Pinokkiossa n, 3v, kunnes omistaja vaihtui.

Hetken aikaa työt jatkui ulkolaisilla omistajilla, mutta kun olin auttanut heidät alkuun ravintolan pyörittämisessä ja olivat imeneet musta kaiken tarvittavan, niin palkkasivat omat läheisensä ja multa loppui työt seinään.

Olin sitten hetken virallisesti työtön, mutta tehtiin Mikan kanssa töitä siskojensa siivousfirmassa. 

Hain taas jonkun ajan päästä alan töitä ja pääsin avaamaan uutta ravintolaa Espooseen, en enää edes muista sen nimeä.

Olen sen pyyhkinyt muistoistani, koska kiusaaminen Intialaisten omistajien ja hänen sukulaistensa toimesta oli järkyttävää.

Tekoälyltä kyseltyäni paikan nimeä tulin siihen tulokseen, että se oli West Way.

Alkuun ravintola menestyi ja sitten asiakkaita ei ollut kun viikonloppuna ja kun niitä ei ollut, niin joku sukulaisista oli jatkuvasti kyykyttämässä ja kyttäämässä tekemisiäsi.

Olin niin ahdistunut, että itkin ennen töihin menoa ja otin jopa rauhoittavia, kunnes 4kk kohdalla tajusin, että eihän mun ole pakko tällaista katsella.

Siinä vaiheessa olin jo hakenut toisen paikan baarista, tällä kertaa Turkkilaiselta omistajalta Kannun kulmasta. 

Joten sanoin itseni irti ja siirryin kilpailijalle töihin, sielläkin  kohtelu oli rasistista Suomalaisia työn tekijöitä ja varsinkin naisia kohtaan.

Sitten mulle ehdotettiin siirtoa pyörittään toista ravintolaa tais olla Awalon, joka tapauksessa siellä paloin totaalisesti loppuun.

Ei portsareita ovella. Et saanut soittaa poliisia hankalissa tilanteissa.

Jatkuva pelko läsnä, kuka tulee ovesta asiakkaaksi. 

Kun lopetit jollekin tarjoilun, niin et saanut häntä lähtemään minnekään, vaan muut hakivat hänelle juotavaa.

Sut haukuttiin läskiksi ja huoraksi päivittäin ja paikka oli täynnä sekakäyttäjiä ja rikollisia alamaailman tyyppejä.

Aloin oirehtimaan aina vaan pahemmin syömis- ja juomis häiriöni kanssa.

Jos oli 3 vapaata, niin sitä aatteli kokoajan  että enää 2 enää 1vp  lopulta maaten peiton alla ahmien jotain, Laskien tunteja kun piti lähteä ahdistuneena töihin.

Aloinkin sitten miettimään, että josko jotain muuta keksisi.

Päivätyö jossain ruokapaikassa?

Sitten kävin työhaastaattelussa, jossa olisi ollut päivätyö ja työsuhdeasunto. Vanha pariskunta päätti palkata mut.

Tulin kotiin ja soitin puhelun Turkkilaiselle ja irtisanoin itseni ja työsuhdeasunnon,

Sainkun iloita siitä yhden illan, kunnes seuraavana päivänä pariskunta olikin päättänyt, ettei heillä olekaan varaa palkata ketään.

Ajattelin heti, että takaisin en ainakaan työpaikkaani pyydä, vaikka olisin taatusti sen saanut.

Sen illan asiaa harmittelin, mutta en sortunut juomaan, vaan aloin miettimään, että ehkä tämä onkin hyväksi.

Olin jo monta vuotta halunnut muuttaa maalle rauhaan pois täältä ihmis vilinästä ja tämähän oli tilaisuus.

Aloin katsomaan netistä mistä päin vaan ei liian kaukaa kuitenkaan taloa, joka olisi vuokralla ja palasin aina katsomaan samaa ilmoitusta talo Hauhon Torvoilassa.

Lähdettiin sitä Mikan kanssa sitä katsomaan. 

Puulämmitys, pieni keltainen rintama mies talo jossa ruutuikkunat , joita 6, niinkuin mulle oli Eve Claudia aikaisemmin ennustanut.

Ennusti myös töitä terveydenhuolto alalta ja sinnehän päädyin.

Muutettiin maalle siis kahdestaan ja ekana päivänä tuli lehmä pihaan. Ei katuvaloja. Aikamoinen muutos Espoon keskustasta.

Olin menettänyt luottotietoni siinä vaiheessa ja kerroin sen vuokran antajalle suoraan. Hän luotti minuun.

Sain olla vajaan vuoden liiton päivärahoilla, kunnes tuli lakimuutos, että sitä ei saakaan enää 500 päivää, vaan olikohan se 300

Mua alettiin painostaan ottaan ravintola-alan töitä vastaan.

Ahdistuin kovin ajatuksesta ja päädyin ilmoittamaan, että haluan vaihtaa alaa.

Olin lihonut kesän aikan n, 50kg syöden masennukseeni, kun Mika popsi mieliala lääkkeitä.

Kun siitä sitten muutaman kk päästä mut pakotettiin joustavasti työhän kk kurssille, niin painoin sen yli 200kg

En mahtunut autoni turvavöihin, ja kaikki tuolitkin tuntui liian pieniltä. Aina yritin etsiä käsinojattomia tuolia.

Kävin kurssin kuitenkin vain yksien verkkareiden mahtuessa päälleni.

Piti valita harjoittelupaikka ja se oli minulla Hauhon Mäntykoto.

Ihan randomina jouduin sinne muutaman viikon harjoitteluun, jonka loppumisen jälkeen soittivat minut töihin sinne.

Olin nimityksellä osastoapulainen.

Ajat oli eri ja piti pärjätä jo toisena iltana yksin osastolla 8 vaikean asukkaan kanssa, jopa lääkkeet jouduin ottaan vastuulleni, joka nykyään ei tulisi kuuloonkaan lääkeluvattomalta vasta-alkajalta.

Siitä muutama kk ja pomo pyysi mua opparilla lähihoitajaksi.

Ja niin tein töitä ylitöitä myös ja opiskelin samalla yli 200 kiloisena lähihoitajaksi, mikä saavutus.

2010 valmistuin ja Mäntykoto ( vanhainkoti) lopetettiin ja meidät asukkaineen päivineen siirrettiin laajennettuun Koivukotoon palveluasumiseen, jossa kaikki maksaa asukas itse.

Kun vanhainkodissa kaikki tuli talon puolelta ja maksaja olis siis kait kunta tai valtio? ELi tämä suuri muutos kävi joka puolella.

Koivukodossa olen vieläkin oppien tämänkin ammatin, vaikken ikinä olisi uskonut, että pärjään tälläkin alalla.

Niin vaan olen selvinnyt ja kehittynyt vuosien myötä mielestäni ihan ok hoitajaksi, joka suurta persoonaan käyttäen ilahduttaa heitä huumorillaan ja laulutaidoillaan laulaen karaokea aina silloin tällöin.

Työyhteisö on kannustava ja moni on myös ystävä muutoinkin.

On tässä elämää vielä elettävänä, mutta mitä sillä tekisin???

Eläke mietteitä ja työuran muistelua

Niin tosiaan olen nyt tajunnut, että vaikka vuosi sitten ennen selän menoa ei käynyt mielessäkään, että jäisin eläkkeelle vielä moniin vuosiin, niin tää tapaturma ja lisääntynyt vapaa-aika sen myötä on saanut mut ajatteleen asioita uudemman kerran.

Tän vuoden aikana pääni on kypsynyt mukaan tähän ajatukseen, että josko vähemmällä pärjäis ja joko mun työura riittäis.

Olenhan koko ikäni tehnyt työtä ja ison osan tuplavuoroa.

Oikeesti ainut joka mua estää enää tekemästä sitä päätöstä on raha.

Ja rehellisyyden nimissä 1/3 osaa on sitä, että kuka minä sitten olen?

Olenko minä mitään? Mitä teen elämälläni? Jotain järkevää olisi löydettävä. Jotain jota sieluni janoaa. Jotain jota kohti pyrkiä.

Tarkoitusta elämälle. Rytmiä päiviin. Jotain, mutta mitä?

Ihminen haluaa kuulua johonkin joukkoon. 

Mihin minä sen jälkeen kuulun?

Kukaan ei tarvitse minua? Katoanko vanhuuteen?

Miten pärjätään jos tulee ylimääräisiä menoja?

Mihin tämä maailma on menossa?

Mietteitä riittää.....

Pienenä tyttönä jo pesin mattoja ja kävin marjassa, kerättiin jätepaperia jopa 1000kg parissa päivässä kahden siskoksen kanssa. Meitä sanottiin villiksi kolmosiksi. 

Saatiin muistaakseni silloin 70 luvulla 100 markkaa niistä jätepapereista ja ostettiin kaikille bikinit, jotta päästiin uimaan. Päästessämme veteen ne muuttuivat läpinäkyviksi. EI kiva :-)

Pidettiin myös teatteri ja lauluesityksiä, missä kerättiin kolikoita.

Äidin mukana jaoin Tamperelaisia pitkin Pispalan ja Tahmelan rinteitä ja sain 5 markkaa palkaksi, jolla ostin usein pennin nalleja tai jotain muuta hyvää.

Ammattikoulussa olin keittäjä linjalla noin. 15-16v.

Nousin monta tuntia ennen koulua ylös ja jaoin aamulehtiä pitkin Kalevaa tienaten elämäni ensimmäiset läppäfarkut. 

Olin niistä hyvin ylpeä. 

Ne olivat niin kireät, että köksän tunnin jälkeen en saanut niitä muuten jalkaani, kuin makaamalla lattialla ja kiskoen mahaa sisään hengittämättä vetoketju kiinni huh huh.

Siihen asti olin pitänyt vanhoja vaatteita, joita äiti vähäisillä ompelijan taidoillaan yritti korjat minulle sopiviksi.

Muistan yhdetkin housut, jotka oli liian pienet, niin äiti neuloi niihin reisien sivulle noin 10cm leveät kaistaleet vyötäröltä lahkeeseen asti. Ne olivat aivan eri väriset, kuin housut. Häpesin niitä.

16v tuli vanhempien avioero ja meidät määrättiin äidille, mutta jäin itse isälle. Oltiin se talvi työttömiä.

Keväällä olisin saanut 4 työpaikkaa samana päivänä ja valitsin niistä yhden olin töissä kesäleirillä kassalla ja keittiössä.

Asuntoni oli mökki metsän keskellä, niin pieni, että siellä ei muuta mahtunut, kuin nukkumaan.

Syksyllä pääsin Tampereen ravintola Haarikkaan, jossa olin muutaman vuoden keittiö apulaisena ja haaveilin tarjoilijan ammatista, jota pääsin työssäni hieman sivuamaan vieden tekemiäni leikkele lautasia pöytään. 

Autoin myös alakerran bubissa siivoten tyhjäämällä tuhkakuppeja, pulloja ja laseja pöydistä.

Minulla oli myös ensimmäinen työpaikkaromanssi.

Poika jonka olin nähnyt bussissa muutama päivä sitten ja olimme katselleet toisiamme kiinnostuneena tuli sinne bubiin töihin ja lopputulos oli, että suudeltiin kaljakaapissa työaikana.

Romanssi kesti kesän ja oli hyvin alko painotteinen ja loppui sitten.

Haarikan aikana heräsi halu päästä tarjoilijaksi. 

Hain kouluun ja pääsin Va Pori. 

Ystäväni Anne haki myös sinne ja muutettiin opiskelija asuntoon. Siellä heiluttiin 1.5 vuotta aika alkopainotteisesti Porin yöelämässä hieman sivussa opiskellen.

Yksissä opiskelijabileissä  saman luokan tyttö kiipesi kännissä parvekkeelta toisella tippui ja kuoli.

Päästötodistuksesta jäi suorittamatta muutamia tunteja. 

Lähdettiin Annen kanssa niitä suorittaan päätyen vetään vaan viinaa 3vrk ja palattiin takaisin ilman päättäriä, jota en koskaan saanut, enkä tarvinnut.

Nimittäin naapurissani asui Cabare Osacarin hovimestari ja hän hommasi minut sinne töihin.

Se oli silloin Tampereen suosituin mesta ja jonot oli jo 6 aikaan viikonloppuna alarannasta koko mäki ylös.

Olin siellä noin 6v ja oli todella opettavainen työpaikka.

Jos olit kassakoneella johon tarjoilijat jonottivat heidän mielestään liian pitkään, niin seuraavat potki jalkoihin, että olet prossa jarru.

Siellä oli sellaiset hehtaari tarjottimet erikseen, kun saattoi kerralla pamahtaa koko asema täyteen, joka siis kuului sun hoitaa. 

Siihen mahtui varmaan 100 ihmistä pahimillaan jos sun asema oli puoli saharaa niinkuin salin peräosaa kutsuttiin.

Se oli hirveen kuormittavaa, olen nähnyt niistä ajoista usein painajaisia. Otan tilauksia vastaan, jotka ei koskaan lopu.

Sitten kun vihdoin sait pongattua kassakoneeseen kaiken mitä tarvitsit menit baarin yhteydessä olevaan tarjoilijoiden tiskille ja annoit bongit baarimestarille, joka mittasi kaikki juomat sulle.

Siihen aikaan ei saanut sekoittaa valmiiksi blandista, vaan 4 cm viinaa pohjalle, jäät eri kulhoon ja blandikset sellaisiin tunareihin.

Sitten viikonloppuna illalliskortilla sai juustoleivän tai jäätelöannoksen, jotka tuli hissillä keittiöstä.

Saliin päästäksesi niitten kanssa otit ison juomatarjottimen vasempaan ja ruoka tarjottimen oikeaan käteen, sekä vaapuit asemalle yrittäen löytää tilaa mihin laskea kaikki.

Tapaturmia sattui varsinkin alussa kokemattomana. 

Kerran tiputin koko jäde tarjottimen lattialle, kerran päästyäni asiakkaiden pöytään muutama rivi päällekkäin pinottuja viinapaukkuja kaatui asiakkaiden syliin.

Oppirahoja tuli myös maksettua, puuttui ekana kahtena iltana pari sataa rahaa, jotka jouduin maksaan itse, mutta olin sitkeä oppien ammatin todella hyvin ja musta tuli ehdottomasti paras tarjoilija ikinä

Mun bestis Jarze johon tutustuin ravintolakoulussa tuli myös sinne töihin ja oltiin erottamattomia, kunnes sain potkut Cabareesta vietyäni asiakkaille ilmaiseksi jonkun kanakorin.

Sen jälkeen olin pitkää allapäin, mutta kun toivuin menin töihin kesäksi Sorsapuiston grilliin terasille.

Kesän jälkeen menin Hopealinjaan Valkeakoskelle baariin tekeen muutaman kk sijaisuuden.

Merjan kaverini Cabareesta kanssa päätettiin muuttaa Espooseen ajatuksella, että Tampereen kuviot ovat liian pienet.

Hain Tapiola Garden hotelliin tarjoilijaksi päästen sinne. 

Siitä hetken päästä Jarze tuli perässä sinne päästen suoraan baariin töihin, olin kade tajuten, että haluan itsekin baariin töihin.

Yksi kesäloma soitin sitten pomolle, että en tule takaisin, jos en pääse baariin ja hän lupasi, että pääsen.

Sit oltiinkin baarissa minä, Jarze ja eräs Max 

Yhteistyömme oli loistavaa, Mä olin kaikista nopein ja paras ja siis tiedän tämän ehdottomasti, niin usein sen asiakkaiden suusta kuulin.

Opin nimittäin jo tarjoilja aikana ennakoimisen jalon taidon. 

Kun näin, että asiakkaan juoma oli aika lopussa ennakoin ja uudestaan saliin lähtiessäni otin mukaan  juomia niillekin, joiden arvelin ensi kerralla tilaavan ja kun asiakas sanoi tilauksen laskin valmiin juoman hänen eteensä.

Kiitosta ja tippiä tuli roppakaupalla.

Tätä siis jatkoin baarimestarina ja tulosta syntyi.

Tuli 90 luvun lama, Garden ajettiin alas ja töitä oli enää 3 päivää viikossa, kunnes ei sitäkään ja tuli lopputili kaikille.

Sitten Et Charlie Haukilahteen , jossa asiakkaat oli niin hurjia, että kun lopetit tarjoilun, niin sua ajettiin baarijakkaran kanssa takaa.

Yks tyyppi haki kerran kotoaan sapelin ja tuli takas uhkaileen.

Paloin kiinni siihen työhön ja hain töihin Amican henkilöstöravintolaan, jossa en kuitenkaan viihtynyt,

Eristäydyin tauoiksi keksihuoneisiin mässäillen keksejä ja lihon varmaan 10kg sen muutaman kk aikana.

Olin muutoinkin töykeä ja vittumainen.

Olin vain koeajan saaden lähdöt edellisenä päivänä kun olisin muuttunut vakinaiseksi. 

Se oli kuitenkin ihan hyvä niin, ei ollut mun juttu ei ja tein sen kyllä selväksi heillekkin

Muutin Cabare Oscarin alkuperäisestä solukämpästä, joka oli muuttunut mun ja Paukun ( Gardenin tarjoilijan) vuokrakämpäksi pois kyllästyen hänen hyväksikäyttöönsä ja alkoholismiin, joka oli vielä pahempaa kuin omani.

Hän söi ruokani jääkaapista, joi kesken eräiset kiljut astioista ja oli mulle muutaman kk vuokran velkaa.

Raahasi jatkuvasti juoppoja ukkoja kämpille jättäen ne sinne mun huollettavaks ja itse häipyi jonnekin. Käyttäen ystäyyttämme kaikin tavoin hyväksi.

Aikani sitä katselin ja sitten muutin pois kertaheitolla yllärinä hänelle. Jätin yhden lampun kattoon, koska oli kaiken minulta pöllinyt. Meidän monen vuoden juoppoystävyys kaatui siihen.

Jatkuu.....

Salille vihdoin

Sain kun sainkin aikaiseksi kiskoa itseni kuntosalille 7:20 ja olin siellä noin tunnin tehden kaikki laitteet. Se teki todella hyvää ja aion mennä tänäänkin. 

Kävin hakeen bensaa ja kauppaankin sain jälleen meneen rahaa, vaikka olen nyt 3 päivää perättäin käynyt. 

Mutta nyt mun mielestä kaapeissa on kaikkee täksi viikoksi ja seuraavaankin ainakin puoleen väliin, joten jes!

Tili hupenee näin lomalla melkoista vauhtia, vaikka jätin 780e lainan lyhennyksen maksamatta lisäten kk maksua n, 20e, joten on nyt noin 800e kk vielä 2v ja 5kk sitten loppuisi jos siitä selviän.

Jonka jälkeen voin rahan puolesta jäädä eläkkeelle. 

Vaikkakin maksettavaa jää silti edelleen 320e kk laina  vielä 9v, koska jouduin selän tapaturman takia ottaan uutta lainaa, jolla maksoin vanhan pois ja elin, sekä maksoin kaikki muutkin rästit  ja luotot nollille.

Ja sit on vielä asuntolaina, joka onneks on vaan n. 500ekk, joka oli myös nyt vuoden koroilla ja alkaa lyhennykset taa muistaakseni lokakuussa, joten tulee lisää maksettavaa sen myötä.

Ja jatkuu 17.9. 2033 vuoteen asti. Miten tästä elämästä selviää?

Todella siis toivon, että musta olisi vielä tekemään 100% vajaa 3v.

Niin se vaan on, että köyhä joutuu koko elämänsä maksamaan lainojaan takaisin, jos jotain haluaa saavuttaa ja korkoja voi niitä on maksettu vähintään kymmeniä tuhansia.

Todella ristiriitaista, että köyhän täytyy maksaa kaikesta monin verroin enemmän, kun mitään ei ole varaa ostaa ja maksaa kerralla.

Himaan päästyäni lämmitin saunan ja kävin mettässäni katsoon onko yhtään kanttista ja juu ei ollut, joten tilasin niitä työkamulta.

Mika ootti Jyrin soittoa ja treenasi rauhalliset treenit. 

Oli ahdistunut, kun soittoa ei kuulunut. 

En kestänyt katsella sen kärsimystä, joten laiton Jyrille viestin, että varmaan löydät päivästäsi 2 minutin vessatauon, että voit soittaa tolle, kun se ahdistuneena odottaa soittoasi, että pääsisi eteenpäin asiassa.

Ilokseni Mikan puhelin soikin sitten heti ja hän sai pyytää anteeksi  saaden armon ja olikin puhelun jälkeen helpompi olla.

Kiitin Jyriä vielä, että hieno homma, nyt voidaan jättää asia taakse,

Eilen sitten pidennettiin aterian syöntiä  pari tuntia myöhemmäksi, joten pikkuhiljaa päästää parempaan rytmiin, ettei makuu aikaa tule liikaa. Enää päälle 2 viikkoa, niin töihin, apuuuuuuva.

Eilen sulatin muuten ison pakastimen ja tungin kaikki pikkupakastimeen. Koko lattia oli myöhemmin täynnä jäälauttoja ja niitä kiroillen sieltä sitten siivoilin, kun en muistanut, että olis pitänyt olla vati alla ja lohkoa ne katosta ja seinistä. Pelkät pari pyyhettä eivät todellakaan riittäneet siihen jään määrään.

Huomasin myös mettäreissullani, että kaikki pihan 5 viinimarja pensasta ovat täynnä marjoja, joten se on nyt sitten viikonlopun tuleva urakka ja tilaa pakastimeen oli siis tehtävä.

Tänään siis kuntosali, puskaan ja alkot varastoon lukkojen taakse.

Juuri huomasin kalenterista, että klo:13 olisi töissä vielä 2 pitkäaikaisen työkaverin läksiäiset ja sinnekin pitäisi ehtiä huh.

Ai niin ja taas riisit uuniin ja kanaleikkeitä, joissa sulatejuustoa ja pekonia ympärille. Hommaa siis riittää.

Miten ikinä mä enää edes ehdin töihin.

Olis aika hienoo jäädä jo eläkkeelle, tulispa rahaa jostain.

Räpiköiden eteenpäin

 Juu tosiaan aamu meni taas hyvin, paitsi itsekin kipuilen henkisesti vielä sen verran, että intoa kuntosalille en vaan saa aikaiseksi ja jätinkin koko kuntoilun eilen ajatuksella, ei väkisin.

Lähdin hierontaan, joka tuntui mahtavalta. Katsellaan miltä tuntuu tänään. Peukku ja selkä sai lisäjeesiä.

Tulin taas kotiin ja laitoin sieniä uuniin. Syötiin jo puolilta päivin leväten koko loppuehtoo.

Mua ahdistaa jonkun verran lisääntynyt määrä lekoilusta, ihan niinkun mun pitäs suorittaa jotain taas, eikä olisi oikeutta maata. 

Mua ahdistaa myös, että Mika ei treenaa ja syö holtittomasti.

Mikan käsi ei kestä vielä treenaamista. 

( Nyt kun tätä kirjoitan meni juuri testaamaan kestääkö käsi pikkutreeniä jes :-) 5:11 aamulla, toivoa on ) Toimi jes!!!!

Mikan ruokavalio on nyt juomisen jälkeen ollut pari aamua ja lounaan ok, Mutta iltaa myöden ahdistus kasvaa ja syö kaiken mitä kaapeista löytyy. 

Eilen söi moneen kk ekan kerran jopa suklaalevyn ja jäätelöä ja vaipui niitten avulla toisille päikkäreille ja kun siitä heräsi olo oli huono ja siirtyi jälleen illan lopputunneiksi ahdistuneena katsomaan omiaan eri huoneeseen. Sovussa kuitenkin oltiin.

Ehti muuten päivän mittaan kertomaan, ettei syytä minua tapahtuneesta, joka helpotti hieman oloani.

Yritti myös eilen soittaa Jyrille ja pyytää anteeksi känniääliö käyttäytymistään heidän kotonaan, mutta Jyrillä oli niin kiire päivä häävalmistelujen suhteen, ettei ehtinyt vastaan tai soittaan takaisin.

Oli kylläkin soittanut ennen 8 illalla, mutta me nukuttiin jo silloin.

No tänään kait sen puhelun sitten hoitavat.

Aamulla tänään on taas paremmat fibat, ihanaa, että olen lomalla ja ehtii käsitteleen tätä asiaa, eikä Mikan tarvii olla yksin joka päivä.

Sovittiin muuten, että viedään kaikki kaljat ja lonkerot sisältä lukkojen taakse ulkovarastoon ja mulle avain.

Lupasi, että mun syksyn kuntoutuksen aikana,kun olen poissa 5 päivää, niin ei ota yhtään mitään täällä yksinään. 

Ei kuulemma uskaltaisikaan, Ehdotukset tulivat häneltä itseltään.

Ainut tämän kesän houkutus on siis enää Pökän meille tulo. 

Käy kerran vuodessa tai harvemmin meillä autteleen yhden päivän talon tai auton mahdollisissa korjaus jutuissa.

Ja sitten istuu iltaa lonkeron kanssa ja lähtee seuraavana päivänä.

Mutta nyt mun tarvii sitten kertoa, että jos tulee, niin täällä ei voi juoda, vaan ihan selvistä päin hoidellaan asiat. Korkki on kiinni!

En vielä tiedä odotanko, että hän itse ottaa yhteyttä ajankohtaa kertoakseen, vai varoitanko etukäteen mikä on homman nimi.

Eli nyt kuitenkin kaikki mahdolliset vaarantavat tekijät olisi poistettu raittiutta tukemaan ja tosiaan katsotaan miten kauan se kestää.

Tänään yritän mennä sinne helkutin kuntosalille ja sit jossain vaiheessa kirjastoon tulostaan liput Särkän niemeen ja kesäteatteriin.

Auton katsastusta suunnittelen ensi viikolla ja sit mulle tuli aika kohdunkaulan syöpätutkimuksiin, joihin viimeks en mennyt.

Äidillähän oli siis kohdunkaulan syöpä ja se vähän mietityttää.

Mitä rehellisyydestä seurasi?

 Tosiaan eilen sitten kerroin, että minä olin se joka ne poliisit soitti ja sillä oli sitten seurauksensa, jotka tuli jälkijunassa.

Koko päivä meni hyvin, tein koti treenit ja kävin Tuulosen kauppakeskuksessa ja tietenkin siinä ihanassa hieromatuolissa, joka siellä on.

Kotona tein ruokaa ja juteltiin samaa mitä koko aamu alkoholismista ja katsottiin Tubesta alkoholistien lopettamis videoita, joihin Mikan tutustutin. Mika oli rauhallisella ja toiveikkaalla tuulella.

Illalla sitten alkoi ahdistus ja vihan tunteet nousi pintaan. Kyseenalaisti sitä, että minä hommasin hänet kärsimään putkaan ja sen jälkiseurauksista.

Ajattelin asiaa toisinpäin, että jos Mika olisi mulle joskus soittanut poliisit, niin sitä olisi vaikea käsitellä.

Tosin en ole ollut väkivaltainen tai uhkaava, mutta jos olisin ja niin olisi käynyt, niin kyllähän se luottamusta toiseen koettelisi.

Koskaan en ole hälle poliiseja soittanut kotioloissa 26v, vaikkakin käytös on ollut välillä todellaa kaaoottista, mutta nyt olimme toisten ihmisten luona kylässä.

Tein selväksi, että ei voi mua syyttää siitä, että itse laittoi mut siihen tilanteeseen, että ei ollut muuta vaihtoehtoa, kuin soittaa poliisit, jos asunnon omistajat pelkäsivät hänen heilumistaan ym.

Olin myös todella pahoillani ja itsekin anteeksi pyytäväinen, että joutui kokemaan moista.

Käsittelin syyllisyyden tunteita itsekin koko ehtoon.

Mun olis pitänyt olla viisaampi itse, eikä suunitella bileitä heti viikon päähän toisista.

Mun ei olis pitänyt viedä sitä salmaria tuparilahjana heille, koska mun olis pitänyt tajuta, että sitä kuitenkin tarjotaan myös Mikalle.

Mun olis kylmästi vaan pitänyt perua nuo juhlat, kun viikkoa aikaisemmin tilanne oli jo huono.

Mun pitäs tietää Mikan pää ja ettei siitä edelleenkään ole ihmisten ilmoille, kun juo.

Eli näitä kelattiin sovussa eri  huoneen vuoteissa, kumpikin omien traumojemme kanssa.

Ilta oli henkisesti vaikea, mutta yritin ajatella,että tässä on nyt menossa suremisen 5 eri vaihetta.

Ja nämäkin tunteet menevät ohi.

Kieltäminen: Alkuvaiheen suojaava reaktio, jossa ihminen ei pysty tai halua uskoa tapahtunutta todeksi. Tunteet saattavat puuttua kokonaan, tai olo on epätodellinen. 

Viha: Epätoivo ja tuska purkautuvat usein kiukkuna, katkeruutena tai syyllisyyden tunteena. Vihan kohteena voi olla itse, läheiset, tilanne tai hoitohenkilökunta.

Kaupankäynti: Vaihe, jossa yritetään löytää keinoja tapahtuneen muuttamiseksi tai lieventämiseksi. Mielessä pyörivät jatkuvat "entä jos..." tai "kunpa olisin..." -jossittelut. 

Masennus: Syvä suru ja voimattomuus siitä, että menetys on todellinen. Tähän liittyy usein vetäytymistä, väsymystä ja arjen merkityksettömyyden tunnetta. 

Hyväksyminen: Menetyksen myöntäminen osaksi omaa elämää. Asioiden ei tarvitse tuntua hyvältä, mutta elämä jatkuu ja arkeen löytyy uusi rytmi. 

On tärkeää muistaa, että suru ei ole suoraviivainen suoritus, vaan jokainen käy sen läpi omalla tavallaan. Luotettavaa tietoa ja tukea suruun tarjoavat esimerkiksi MIELI Suomen Mielenterveys ry ja Mielenterveystalo.fi. [1, 2]

Tänään heräsin 4 ja Mika oli jo kahveella, mietin, että millaisen miehen kohtaan tänään ja hieman myöhemmin selvisi, että illan tunteet oli käsitelty ainakin sillä erää ja mies oli taas positiivisempi oma itsensä ja juteltiin asiasta.

Halusi avautua mulle nuoruutensa väkivalta kokemuksista.  Niitä kuuntelin ja niitähän riitti.

Kerroin, että olen aina valmis häntä kuuntelemaan ja tukemaan, on hyvä saada  asiat ulos sisältään.

Meikä toimii tänään siis terapeuttina, koska Mikalla on nyt hirveä tarve puhua kaikki ulos.

Totesi itse, että joutui nuorena olemaan aina varuillaan, kuka hyökkää kimppuun minkäkin kulman takaa.

Ja jotenkin hän kännissä sitten taantuu näihin kokemuksiin päässään ja on kuin omassa kuplassaan. 

Ikäänkuin kaikki on häntä vastaan ja uhkaa häntä.

Aamu menee tässä mielenkiintoisesti tarinoita kuunnellen ja väliin kirjoittaen tätä.

Tänään menossa Musclefixiin hierontaan selän kanssa ja jos hieman tuota peukalon alaosaa vielä auttais, se on melkein terve. mutta vielä tarvitsee hieman apua.

Nyt oon ollut ilman kipulaastaria viikon ja ok on mennyt, kunpa selkä paranis vielä lopullisesti.

Rehellisyys

Aamulla kävin vessassa 3 aikaan ja Mika oli jo kahvilla, joten kiitollisena painoin vielä pään tyynyyn ja heräsin ennen 4 itsekin kahville helpottuneena, että arki alkaa taas rullamaan.

Mies oli jälleen oma itsensä maattuaan koko eilisen ja ruoskiessaan itseään ajatuksissaan.

Oli lukenut mun kommentit WA uudelleen ja kirjeeni ja käsitellyt muistojaan nähden putkasta unta.

Oli edelleen pahoillaan ja totesi, että täytyy saada pää kuntoon ja ei voi nyt juoda, ja mä siihen, että kuvittelet ilmeisesti, että kuitenkin voit vielä juoda.

Mutta niin pitkällehän sitä ei pysty ajattelemaan, ettäkö koko loppuelämänsä olisi ilman, kunhan nyt päivä kerrallaan katsotaan miten menee.

Sitten hyökkäsin blogini pariin ja sain todella rehellistä palautetta, että mun olisi pitänyt olla rehellinen ja kertoa, että mä ne poliisit soitin, koska nyt kuvittelee, että me hyväksymme hänen käytöksensä.

Ensi reaktioni, oli että kiitos palautteesta, mutta tiedän kyllä paremmin, mutta hetken asiaa miettyäni sanoin Mikalle, että mun pitää tunnustaa sulle jotain.

Minä ne poliisit soitin, koska sun käytös oli hallitsematonta ja meinasit hajottaa koko talon, enkä nähnyt tilanteessa muuta vaihtoehtoa. Enkä hyväksy tätä enää.

Mika oli hetken hiljaa ja kohta sanoi, että ymmärrän, saat anteeksi.

Asia oli sillä selvä. Eli kiitos paljon palautteen antajalle pistit minut ajattelemaan ja olemaan rehellinen.

Asia olisi todellakin jäänyt painamaan mieltäni ja niinkuin sanoit, parempi niin, että tietää, että mä ne soitin, et nyt riitti!!!!

Tästä jatketaan päivä kerrallaan selvinpäin ja katsotaan miten menee.

Muuta ei voi kun yrittää ja meidän arki on ollut nykyään ihanaa, verrattuna viime talveen jolloin Mikan masennus otti vallan, kun selvisin tapaturmastani sen verran, etten tarvinnut hänen apuaan kaikkeen, niin oli hänen vuoro romahtaa.

Toivon, että treenaamisen ja laihtumisen -12kg myötä Mikan masennuskin jatkaa tietään ollen paremmalla tolalla täst eteenpäin.

Me opetellaan yhdessä tekemään asioita selvinpäin.

Kummankin elämässä alko on ollut se sosiaalinen tapahtuma.

Nyt vaan pitäisi keksiä miten tätä elämää jatketaan niin, että se on joko todella minimissä tai mun mielestä kokonaan poissa.

Mun on itsekin vaikea ajatella koko loppuelämää kerralla, joten mennään nyt tällä ajatuksella.

Sen voin sanoa, että loppuloma menee terveellisesti ja ilman ajatustakaan juomisesta. Lähdetään siitä liikkeelle.

Varasin eilen meille liput Särkän niemeen , jonne vihdoinkin tänä kesänä ollaan menossa. Joka kesä olen ollut sinne menossa, mutta juomisen kuviot on olleet tärkeämmät ja selviäminen niistä.

Lippuun kuuluu se eläinpuisto, delfiinit ja pääsy kaikkiin laitteisiin, joten odotan sitä innolla.

Mennään heti kun on ok ilma, ettei sada ja olot on hyvät.

Ei muuta kuin eteenpäin, sano mummo lumessa. 

Ja nyt mä laulan Mikalle 4 Ruusua Tie ajatuksiin tullessa tv:stä ja sanoin, että tää biisi on sulle. Kuunnelkaa sanat <3

Korkki kiinni

Kymmeneen asti aamulla kyttäsin puhelinta onko Mika käynyt WA ja ei aina se sama 17:15, jolloin joutui poliisin hoteisiin.

Pitkät oli aamun tunnit mullakin koko ajan miettiessäni Mikaa ja mitenkähän sillä menee. Mitä pidemmäs aamu kulki, sitä anteeksi antavaisempi musta tuli ja olin vaan huolissani ajatusten kääntyessä siihen suuntaan, että en ole mikään Jumala tuomitsemaan sen tekoja, joista se ei toden näköisesti muista mitään.

Juuri kun sain uunimakkaraa itselleni valmiiksi uunissa, niin puhelin soi, jossa oli nöyrä mies, joka oli kävellyt vesisateessa ilman takkia noin 5km kävellen ensin väärään suuntaan taxi tolppaa etsiessään.

Yhtäkään taxia ei kuulemma ollut missään ja mulla oli edessä helppo päätös, jonka olin tehnyt jo aikaisemmin, että sanoin saman tien, että tulen hakeen sut.

Nappasin ulkobaarista hänelle sinne jättämäni takin, vichyä ja tupakat mukaan, sekä sammutin uunin makkaroiden jäädessä sinne syöntikuntoon, Kaahasin menemään Hamptoniin K Cittarin pihaan.

Sieltä mies löntysteli autolle ja oli todella kiitollinen. 

Annoin sille heti takin, jonka laittoi kiitollisena päälleen ollen aivan jäässä. 

Tupakat käteen ja sanoin polta ennen autoon tuloa ja sitten vihcyä naamaan.

Oli kylmissään, nestevajavainen, sekä kolhiintunut mies, jolla oli oikea käsi niin kipeä, että hädin tuskin sai sitä liikkumaan.

Istui autoon kiitollisena ja matkattiin Hauholle ja pyysin ensin hänen versiotaan asioista. 

Selkenikin, että hän ei tosiaan muistanut mitään muuta, kuin alun illasta juuri siihen ekaan snapsiin saakka, jolloin kaikki oli vielä hyvin.

Sitten oli herännyt putkasta hirveeltä keltaselta lavetilta, jonka nahka tarttui ihoon oli kylmä ja epämukava.

 Juotavaksi sai vettä  kun painoi jostain napista.

Oli ollut kuulemma hirvittävät aamun tunnit lavetilla ilman peittoa ja tyynyä tuijottaa kattoon ja miettiä mitä ihmettä on tapahtunut?

Aamulla hänet oli sitten päästetty ulos antaen käteen mun antamat 70e , sekä kännykkä. 

Jostain syystä ei saanut mun WA lähettämiä viestejä auki ja päätti etsiä vain taxitolppaa ikuisuuksiin ennen mulle soittoa. 

Onneks sillä oli puhelin ja akkuakin vielä.

No kerroin sitten oman versioni kaatuiluista ja tönimisistä näyttäen videon jonka olin ottanut todistus aineistoksi hänelle  käyttäytymisestään, jotta näkee itse itsensä ja se naula veti.

Ennen kun ehdin sanoa mitään uhkailuja juomisen suhteen mies itse ehti ilmoittaa, että tämä oli nyt tässä. Nyt menee korkki kiinni.

Totesi, että hänen päänsä ei enää näköjään kestä alkoholia.

Nyt löytyi hänen pohjakosketuksensa.

Olin onnesta soikea noista sanoista, joita ei ollut lausunut koskaan ennen. 

Joten kokemusta sanojen pitävyydestä ei vielä ole, enkä ole varma tarkoittaako hän loppuelämää, ehkä ei mutta ainakin pitkää aikaa ja niinhän se mullakin alkoi.

Juomisten välit vaan pitenivät ja mitä harvemmin otin ja aina kovin seurauksin  todeten kerta toisensa jälkeen, etten saa juomisesta enää sitä mitä haen iloa ja sosiaalisuutta, sekä kanuunat ovat kohtuuttomia hyötyyn nähden, sitä harvemmin alkoa halusin ja lopulta halusin lopettaa sen kokonaan.

Ja näin uskon Mikankin kohdalla tapahtuvan. En tosiaan kylmiltään usko ihmeparannukseen, et vaikka onkin sitä mieltä nyt, että loppu tuli, niin elämä näyttää kuinka tosissaan on ja kuinka kauan jaksaa olla samaa mieltä.

Koska elämässä tulee niin paljon niitä juhlia ym. joita ei vaan muka osaa ottaa vastaan selvinpäin.

 Sanotaan nyt esim. synttärit ym. kissan ristiäiset.

Tänä vuonna täyttää 49v, eli ensi vuonna 50v, eli ei sitten varata isoa mökkiä poreammeineen.

Nimittäin jos ollaan selvinpäin, niin vaan tod. näköisesti ollaan kotona tai keksitään jotain muuta spessua.

Kaikkeen kuuluu alkoholi nykyään, ja meidät on kasvatettu siihen, että juhliessa on aina alkoholia. 

Miten käy ihmisen jolle se ei vaan sovi? 

No mä nyt sit meen niihin häihin yksin selvinpäin ja viihdyn siellä varmaan häävalssiin asti, syön ja lähen kotiin, kun jos joisin voisin olla tappiin saakka, eli 4 niin kauan kuin on ravintola auki, paitsi etten kyllä enää jaksa sitä vaikka joisinkin.

Mulle tässä asiassa on tullut niin selkeä muutos, kuin voi olla.

No matka jatkui kotiin ja Mikan kysyessä, että mistä ne poliisit tuli? Sepitin, että naapurit soitti, kun kaaduit niitten aidan päälle ja uhosit vielä. Pieni valkoinen valhe, mutta tarpeellinen.

En halua, että katkeroituu jossain vaiheessa syyttämään jotakin meitä poliisin kutsumisesta, sekä pieni lisäsekoilu auttaa siinä, että ymmärtää kuinka holtiton oli. Ja toi olis ollut aivan mahdollista, koska talot olivat siellä vierekkäin ja naapurit lähellä.

Mika ei sitä sen kummemmin ihmetellyt.

Päästiin kotiin ja luetutin sillä kirjeeni, jossa halusin eron ja kerroin, että aioin jättää hänet ulos miettimään asioita ja ehkä saada hänet lähtemään siskoilleen Espooseen, että tarvitsen tauon.

Sanoin myös, että minä tai alkoholi. Mutta se olit tällä hetkellä turhaa, koska oli jo valinnut laittaa korkin kiinni.

Ilta meni halatessa toisiamme ja hieman itkien ja Mika nukkui tunnin torkkuja ja väliin syötiin ja katsottiin Housea.

Minun olo oli hyvä rakastava ja jopa ihmeen onnellinen.

Niin paljon tuota miestä kuitenkin rakastan.

Tänään heräsin jo ennen klo:4 Mika jatkaa vielä nukkumistaan.

Morkkis on kuulemma edelleen ja vituttaa oma käytös.

Kyllä se tästä <3 Niin myötä, kuin vastamäessä.

Ihmiset eroaa nykyään liian helposti.

Mä katon loppuun asti, niin kauan kun on toivoa on elämää.

Grande katastrof

Yksin kotona, takana rauhaton yö, nukuin ehkä 4-5h, näin unia, että mua nosteltiin ylös jonkun sylissä ja heräsin siihen kun joku selkeästi kosketti polveani, se oli niin selkeä tunne, että heräsin siihen.

Veikkaan enkelin kosketusta, koska lohtu on se mitä tarvitsen tähän päivään, Armoa, katumusta, muutosta ja ehkä anteeksi antoa.

Joo tosiaan tässä oottelen kauhun sekaisin tuntein mitä päivä tuo tullessaan, koska ukko on putkassa, ekaa kertaa koko meidän 26v suhteen aikana.

Nyt sen sitten viimein tein, oli pakko soittaa polliisi.

Eli selkeesti homma menee vaan pahemmaksi.

Alku päivästä meni hienosti, hakivat meidät kyytiin ja mentiin heille.

Kaikki oli mahtavaa ja juotiin mietoja ja syötiin lohta, salaattia, pottuja ja patonkia.

Sitten muutamien tuntien päästä emäntä halus tarjota tuliaisiksi viemästäni salmarista kaikille ja näin tehtiin otettiin kieppi ja toinen myöhemmin, eikä aikaakaan, kun Mikalta lähti mopo käsistä.

Niin hauskaa kun oli ollutkin, niin puikkoihin Mikan sielun paikalle tuli jälleen joku käsittämättömästi örveltävä ääliö, joka horjui ja kaatuili, ei pysynyt hetkeään paikoillaan vaan heilui ja töni muita jos lähelle osui. 

Sitä kesti aikansa ja kaikki kokivat tilanteen hieman uhkaavana hallitsemattoman käytöksen johdosta, eikä Mikaan saanut minkäänlaista järjellistä yhteyttä.

Kyytiäkin oli näköjään taas mahdotonta saada, enkä olis sitä saanut siinä kunnossa edes taxiin jos sellaisen olisi löytänyt.

Ei kertakaikkiaan ollut muuta mahdollisuutta, kuin saada hänet pois sieltä, joten virkavalta saatiin paikalle.

Siihen meni ainakin tunti. 

Itkin hillittömästi selostaessani tilannetta poliiseille. ja mua niin säälitti Mika jota vietiin autoon.

Annoin poliiseille rahat mitä mulla oli mukana 70e, jotta pääsee sieltä putkasta johonkin aamulla, en tiedä riittääkö edes taxiin, mut saa nähdä.

Järkyttyneenä illan tapahtumista kelattiin kolmistaan asiaa ja yritin metsästää kyytiä kotiin. Juhlamieli oli tiessään ja tilalla jälleen häpeä, jota näköjään joudun käsittelemään tuon tuosta.

Sain vihdoin kiinni taxin joka oli menossa Lahteen ja lupasi hakea mut takas tullessa Lammilta.

Juuri ja juuri kestin odottaa sen 1.5h otin vielä muutaman snapsin ennen sitä, mutta humalaa en saavuttanut taaskaan.

Kun pääsin taxiin aloin juomaan vaan vichyä ja alko jäi siihen.

Olin yhteydessä ystävääni Sannaan, joka olisi tullut seurakseni juomaan tai vaihtoehtoisesti ehdotti, että mennään Kievariin ettiin hänelle uusi mies, mutta en halunnut kumpaakaan.

Tulin vain kotiin ja järjestelin kamat. 

Tyhjensin ulkoa kaikki kaljat ja lonkerot ja toin jemmaan kaappeihin.

Etsin vara avaimen Mikan jemmasta ulkoa, joten ei pääse sisään.

Jätin baaritiskille tupakaa ja kaappiin 2 kaljaa.

Aamuyöstä tulin toisiin ajatuksiin ja kävin hakeen 2 kaljaa pois ja jätin tiskille vichypullon ja tupakat, mitkä hältä jäi kylään.

Aattelin, että, mikä oikeus Mikalla on saada korjaus sarjaa aamulla, ennen mun kohtaamista. 

Mäkin oon joutunut käsitteleen tän asian selvinpäin ja vaikka olisi ollut mahdollisuus juoda itseni kumoon eilen tai vetää tänään hermokännit, niin eipä tule mieleenkään.

Joten en mahdollista hänen olonsa parantamista.

Vetäköön vihcyä ja nöyristelköön, tää päivä ratkaisee jatkuuko meidän stoori ja millaisena. 

Joten aamulla putkasta herättyään hänellä ei ole periaatteessa muuta kuin 70e, minkä jätin.

Jää nähtäväksi mitä tekee sillä rahalla, etsiikö kapakan ja menee kaljalle ja ostaa tupakkaa, vai tuleeko taksilla himaan, veikkaan jälkimmäistä, mutta en voi tietää.

Jätin nimittäin hänen kännyynsä viestit, että haluan avioeron ja nyt riitti hae kamas ja painu vittuun mun elämästä ja sitä rataa.

Tosin en tiedä riittääkö hänen akkunsakaan puhelimessa.

Illalla laitoin myös baaritiskille ( meillä siis ulkobaari) viestin, missä lauoin totuuksia ja jätin sormuksen siihen.

Veikkaan että pääsee noin 6 aamulla putkasta, joten olis täällä korkeintaan noin 7 aikaan, elleivät pidä pidempään.

Kukaan ei syyttänyt häntä mistään, joten sen isompia seuraamuksia ei pitäisi tulla. Oli vaan holtiton, joka siis todellakin riitti.

Nyt ei ole taas helppoa ei. Luvassa on varmasti kaikenlaista.

Tupareita kohti

 Eilen sit päätin, että vien lahjaksi kuohari ja salmari pullon kaapistani, johon kylkeen löysin 6 kivan näköistä snapsilasia.

En sit lähtenytkään Tokmannille, vaan pyörin vaan Hauholla, ostin kesän ekan pehmiksen ja kävin kirpparilla ihmettelemässä.

Silmäni iskeytyivät heti ihanan pehmoisiin sinisiin tuoleihin, joita oli 4 kpl 60e ja tein samantien ostopäätöksen ja pyysin apua niiden autoon saamiseksi ja sain saaden ne vielä mahtumaankin sinne.

Toin ne kotiin ja sopivat loistavasti keittiöön ja niissä on sikaihana istua. Eli tuli tehtyä kyllä hyvä ostospäätös, myös Mikan mielestä.

Päivä oli todella kuuma otin arskaa pihassa pari tuntia ja kävin uimassa kolmatta kertaa. 

Tein salaattia ja sitä söin illan ja juustokakkua.

Mika treenasi  jo toista päivää, että ehti hieman kuntoa saamaan, ennen tätä päivää. Itse tein kanssa pikkutreenit.

Tänään nousin puoli 5 ja tarkoitus on aamusauna ja ehkä vielä kerta käydä S marketissa hakeen salaattia ja muuta pientä sunnuntaille.

Tänään en taida treenata, tai katsotaan nyt, jos jotain ehtis tekeen.

Jyri hakee meitit 12 ja oon antanut Mikalle luvan 11 aikaan ottaa pari kaljaa, saa nähdä uskooko mua? 

Epäilen, että 10 jälkeen alkaa nurina. No sen nyt voin hyväksyä, koska uskon, että 2h aikana, ei kaljasta vielä ihmeitä saa aikaan.

Itseltä tuntuu vastenmieliseltä ajatus juoda, mutta ilmankaan en osaa olla ja tunnen pilaavani juhlat, jos sinne menen vettä lipittämään.

Muistan pahimpana kautenani pitäneeni itsekin jonkunlaisena epämukavuutena tai uhkana mun juomiselle sitä, jos joku tuli meille vesilinjalle, kun muut ottivat. Niin se vaan oli.

Nyt olen sitten itse siinä asemassa kun niin haluaisin tehdä, mutta aika siihen ei ole vielä ihan kypsä.

Katsotaan ja toivotaan miten tää ilta menee, toivottavasti hyvin.

Rannalle

Tein sitten jo aamu 6 uuden raparperi juustokakun jääkaappiin vetäytyyn, ja nyt siitä tuli täydellinen nam, tänään maistan.

Sit kävin kuntosalilla ja kaupassa, sekä apteekissa, josta viimein raskin ostaa mun pistettävät d vitamiini injektiot, jotka makso 80e. Pistin sen itse reiteen myöhemmin ja hyvin meni.

Palautin taas muoveja ja tölkkejä, pesin Mikan petivaatteet ym.

 Sit Sanna suostu lähteen mun kanssa rannalle, jossa en vielä ollut käynytkään ja hain sen kotoo.

Päästiin rannalle ja pyyhkeitten kanssa maahan ja aurinko paistoi.

Maassa oli erittäin epämukavaa olla, päätin että ensi kerralla otan rantatuolin mukaan, jos sinne eksyn.

Aurinko päätti paistaa varmaan vajaa puoli tuntia, kunnes erittäin iso pilvi tuli ylle, eikä liikkunut mihinkään.

Päätettiin sit, että nyt sinne uimaan, ennen kuin tulee jo kylmä ja kahlattiin puoleen järveen ennen kun syveni.

Perheitä mekastavine lapsineen tuli paikalle ja sai mut päättään, että kiitti mulle riitti.

Hetki uitiin ja sitten pukukaapin kautta vaatteiden vaihtoon ja takaisin kotiin. 

Se siitä ei ollut tsägää auringon, eikä rauhan suhteen kanssa.

Paistoin ulkona kalaa mun liedellä ja menin syömään. 

Rakastan perunaa, mutta koska söin sitä, mun ylämaha oli pallona koko loppuillan. Tähän loppu perunan syönti.

Toivottavasti tuleva leikkaus auttaa jos se tyräportti leikataan, että voisin syödä hiilareita edes hieman ja joskus.

Sit katottiin yhdessä muutama Housen jakso ja tuutimaan. 

Nukuin taas todella rauhattomasti, uni ei ole nyt hyvää ja on kuuma.

Tähän aamuun ukko herätti mut puol 5 ihmettelen miks, ei mulla ole töitä. Tänään prioriteetti on käydä Tokmannilla ja ettiä jotain tuparilahjaa ja Päivillä on vielä synttäritkin samana vkonloppuna.

Huomenna pitäisi vielä jaksaa juhlia, sitten saa mun puolesta alko olla. Kesälomaa on onneks kuitenkin vielä sen jälkeen 3viikkoa, joten ehtii tässä vielä muuutakin tekemään.

Haluan Ikea reissun ja Särkän niemi ja loppumatot pitää pestä ja marjoja kerätä ja katotaan mitä muuta sitä ehtii.

Eloon Eloon Eloon

Ensinnäkin anteeksi pyynnöt valtavista kirjoitusvirheistäni. 

Mun lukihäiriö on vanhemmiten vain pahentunut, ja vaikka luen tekstin uudelleen sitä korjaten, ennen lähettämistä, niin aamulla sitä uudelleen lukiessani löydän siitä vieläkin lukuisia virheitä, joita sitten jälkeenpäin vielä korjailen, joten sorit siitä.

Tänään me ollaan elossa jeeeeeeeee.

Eilinen oli mulle rankka päivä sen myötä, että olen energia imuri ja imuroin toisten tunteet, niin negat, kuin posit ja pari päivää tuota negaa tuli imettyä itseeni suojauksista ja rukoiluista huolimatta.

Varsinkin ukon fiilikset vaikuttaa muhun todella paljon.

Eilinen meni niin, että ukko makasi koko päivän ja yön olkkarissa katsoen omiaan ja mä yritin treenata, pestä pyykkiä, tehdä ruokaa siinä sivussa häiriten häntä niin vähän kuin mahdollista.

Muuhun hän ei minua kaivannut kun aamulla oloaan helpottamaan.

Sen jälkeen hautautui vuoteeseensa nukkumaan ja katsomaan tv;tä pimennysverhot alhaalla.

Ja vaikka kuinka hän sanoi, ettei haittaa, että minä siinä elän ja touhuan, niin tiedän, että haittaa kuitenkin.

Kokemukseni mukaan tiedän, että kaikki äänet, valot, ym, häiritsevät silloin, kun olo on kuin haudasta noussut ja haluaa vaan olla rauhassa ja käsitellä ja kestää omaa huonoa oloaan ja morkkistaan, sekä fyysisiä voimattomuuden tunteita.

Niinpä pienensin itseäni jälleen koko päivän.

Joten vaikka kuinka yritin, niin hänen fiilikset vaikutti minuun valtavasti ja olin väliin päivästä todella masentunut ja huonoilla fiiliksillä. 

Kävin kuitenkin kastaan talviturkin ja otin pari tuntia arskaa.

Katselin tuota kaiken pelastavaa sarjaa MAF eilisenkin päivän ja onneks on vielä puolet jäljellä, niin huippu se on.

Vihjailin Jyrille, että lauantaina näyttäis olevan huono sää ja onko muuta vaihtoehtoa bileille, mutta ei ollut ja bileet on siis nyt la.

Jyri hakee meidät 12 ja päästään kyytillä takaisin heti kun siltä tuntuu, eli varmaankin viimeistään joskus ilta 8 aikaan veikkaan,

OOn muuten usein miettinyt tota, miten ihmisestä tulee isossa kännissä aivan eri, kuin se mikä hän on?

Olen tullut siihen lopputulokseen, että kun otat överit, niin sielu siirtyy syrjään ja joku tarrahenki tai muu vastaava tulee kuskin paikalle ryyppäämään sinun kauttasi ja nauttimaan vielä tän maailman dokaamisesta. 

Nää sielut on sellaisia jotka on jääneet välitilaan, eivätkä halua luopua tän maailman iloista ja vaanivat niitä kenen kautta pääsevät vielä kokemaan näitä asioita, niinkuin ylensyöntiä ja juontia ym,,,

Mustahan on aikoinaan poistettu tarrahenkiä mm, nälkään kuollut lapsi, joka söi mun kauttani ja muistan kun se poistettiin, niin laihduin heti 15kg ja isoin hallitsematon holtiton ahmiminen loppui, mutta sen jälkeen meni vielä vuosia, että pääsin syömishäiriöstä lopullisesti eroon.

Musta on poistettu myös henki joka joi mun kauttani ja asettui minuun, kun 16v join ekat kännit.

Mikastakin on näitä poistettu vuosien varrella, mutta sehän siinä on, että niitä tulee lisää, kun et osaa suojautua ja vedät uudet kännit, joissa sun tajunta lähtee, niin uusi henki ilmestyy puikkoihin.

Tiedän että monen mielestä nää kuulostavat ufo tarinoilta, mutta ottakaa se mitä haluatte, ja jättäkää muu muhimaan jutuistani.

Tosiaan 10 aikaan illalla heräsin Mikan huutoon ja kiroiluun ja sitä ihmettelin, mutta en muuta kun kävin vessassa jatkoin unia nukkuen muutoinkin rauhattomasti ja ilmastointilaitetta piti käynnistää vähän väliä, kun oli niin kuuma.

Aamulla kävi ilmi, että kissa, joka palvoo häntä oli hyökännyt hänen kätensä kimppuun ja purrut häntä. 

Tultiin siihen tulokseen, että Mika on varmaan heiluttanut kättään ja vahingossa huitaissut Miinaa, joka siis nukkuu hänen vieressään.

3 aikaan oli valot okkarissa. 4 aikaan heräsin ja toivotin huomenet.

Mun ukko oli tullut takaisin eloon jeee. Oli oma itsensä ja kertoi katumuksestaan ja että nyt ottaa todella opikseen.

On vannonut ettei enää koskaan aloita 9 aamulla, vaan sitten kun minäkin, ja vannotin sitä, että sunnuntaina saa ottaa korkeintaan 6 kpl korjaus sarjaa. Ja oli samaa mieltä, saa nähdä.

Eilen varmuuden vuoksi tyhjensin jääkaapista pois lonkeroita omia breezereitäni, etteivät ole houkuttamassa sunnuntaina. 

Jätän sinne sen 6 lonkeroa ja loputkin lähtee, jos ukolle jää sinne kaljaa.

Sehän ei tietty estä sitä, etteikö hän niitä saisi lämpimästä laitettua kylmään, mutta ehkä estää sen verran, että alkaa ajattelemaan.

Olen ehtinyt jo muutaman kerran katumaan miksi piti ostaa niin paljon juotavaa Virosta, ettei se lopu ihan muutamalla kerralla.

Alkoholisti siis elää mussa kuitenkin, vaikka oikeesti ajattelin kyllä, ettei tarvii pitkään aikaan ostaa kalliilla täältä Suomesta kaljaa.

Eli aamu tänään vaikuttaa taas lupaavalta jatkaa elämää.

Joten eloon eloon eloon <3