Niin tosiaan olen nyt tajunnut, että vaikka vuosi sitten ennen selän menoa ei käynyt mielessäkään, että jäisin eläkkeelle vielä moniin vuosiin, niin tää tapaturma ja lisääntynyt vapaa-aika sen myötä on saanut mut ajatteleen asioita uudemman kerran.
Tän vuoden aikana pääni on kypsynyt mukaan tähän ajatukseen, että josko vähemmällä pärjäis ja joko mun työura riittäis.
Olenhan koko ikäni tehnyt työtä ja ison osan tuplavuoroa.
Oikeesti ainut joka mua estää enää tekemästä sitä päätöstä on raha.
Ja rehellisyyden nimissä 1/3 osaa on sitä, että kuka minä sitten olen?
Olenko minä mitään? Mitä teen elämälläni? Jotain järkevää olisi löydettävä. Jotain jota sieluni janoaa. Jotain jota kohti pyrkiä.
Tarkoitusta elämälle. Rytmiä päiviin. Jotain, mutta mitä?
Ihminen haluaa kuulua johonkin joukkoon.
Mihin minä sen jälkeen kuulun?
Kukaan ei tarvitse minua? Katoanko vanhuuteen?
Miten pärjätään jos tulee ylimääräisiä menoja?
Mihin tämä maailma on menossa?
Mietteitä riittää.....
Pienenä tyttönä jo pesin mattoja ja kävin marjassa, kerättiin jätepaperia jopa 1000kg parissa päivässä kahden siskoksen kanssa. Meitä sanottiin villiksi kolmosiksi.
Saatiin muistaakseni silloin 70 luvulla 100 markkaa niistä jätepapereista ja ostettiin kaikille bikinit, jotta päästiin uimaan. Päästessämme veteen ne muuttuivat läpinäkyviksi. EI kiva :-)
Pidettiin myös teatteri ja lauluesityksiä, missä kerättiin kolikoita.
Äidin mukana jaoin Tamperelaisia pitkin Pispalan ja Tahmelan rinteitä ja sain 5 markkaa palkaksi, jolla ostin usein pennin nalleja tai jotain muuta hyvää.
Ammattikoulussa olin keittäjä linjalla noin. 15-16v.
Nousin monta tuntia ennen koulua ylös ja jaoin aamulehtiä pitkin Kalevaa tienaten elämäni ensimmäiset läppäfarkut.
Olin niistä hyvin ylpeä.
Ne olivat niin kireät, että köksän tunnin jälkeen en saanut niitä muuten jalkaani, kuin makaamalla lattialla ja kiskoen mahaa sisään hengittämättä vetoketju kiinni huh huh.
Siihen asti olin pitänyt vanhoja vaatteita, joita äiti vähäisillä ompelijan taidoillaan yritti korjat minulle sopiviksi.
Muistan yhdetkin housut, jotka oli liian pienet, niin äiti neuloi niihin reisien sivulle noin 10cm leveät kaistaleet vyötäröltä lahkeeseen asti. Ne olivat aivan eri väriset, kuin housut. Häpesin niitä.
16v tuli vanhempien avioero ja meidät määrättiin äidille, mutta jäin itse isälle. Oltiin se talvi työttömiä.
Keväällä olisin saanut 4 työpaikkaa samana päivänä ja valitsin niistä yhden olin töissä kesäleirillä kassalla ja keittiössä.
Asuntoni oli mökki metsän keskellä, niin pieni, että siellä ei muuta mahtunut, kuin nukkumaan.
Syksyllä pääsin Tampereen ravintola Haarikkaan, jossa olin muutaman vuoden keittiö apulaisena ja haaveilin tarjoilijan ammatista, jota pääsin työssäni hieman sivuamaan vieden tekemiäni leikkele lautasia pöytään.
Autoin myös alakerran bubissa siivoten tyhjäämällä tuhkakuppeja, pulloja ja laseja pöydistä.
Minulla oli myös ensimmäinen työpaikkaromanssi.
Poika jonka olin nähnyt bussissa muutama päivä sitten ja olimme katselleet toisiamme kiinnostuneena tuli sinne bubiin töihin ja lopputulos oli, että suudeltiin kaljakaapissa työaikana.
Romanssi kesti kesän ja oli hyvin alko painotteinen ja loppui sitten.
Haarikan aikana heräsi halu päästä tarjoilijaksi.
Hain kouluun ja pääsin Va Pori.
Ystäväni Anne haki myös sinne ja muutettiin opiskelija asuntoon. Siellä heiluttiin 1.5 vuotta aika alkopainotteisesti Porin yöelämässä hieman sivussa opiskellen.
Yksissä opiskelijabileissä saman luokan tyttö kiipesi kännissä parvekkeelta toisella tippui ja kuoli.
Päästötodistuksesta jäi suorittamatta muutamia tunteja.
Lähdettiin Annen kanssa niitä suorittaan päätyen vetään vaan viinaa 3vrk ja palattiin takaisin ilman päättäriä, jota en koskaan saanut, enkä tarvinnut.
Nimittäin naapurissani asui Cabare Osacarin hovimestari ja hän hommasi minut sinne töihin.
Se oli silloin Tampereen suosituin mesta ja jonot oli jo 6 aikaan viikonloppuna alarannasta koko mäki ylös.
Olin siellä noin 6v ja oli todella opettavainen työpaikka.
Jos olit kassakoneella johon tarjoilijat jonottivat heidän mielestään liian pitkään, niin seuraavat potki jalkoihin, että olet prossa jarru.
Siellä oli sellaiset hehtaari tarjottimet erikseen, kun saattoi kerralla pamahtaa koko asema täyteen, joka siis kuului sun hoitaa.
Siihen mahtui varmaan 100 ihmistä pahimillaan jos sun asema oli puoli saharaa niinkuin salin peräosaa kutsuttiin.
Se oli hirveen kuormittavaa, olen nähnyt niistä ajoista usein painajaisia. Otan tilauksia vastaan, jotka ei koskaan lopu.
Sitten kun vihdoin sait pongattua kassakoneeseen kaiken mitä tarvitsit menit baarin yhteydessä olevaan tarjoilijoiden tiskille ja annoit bongit baarimestarille, joka mittasi kaikki juomat sulle.
Siihen aikaan ei saanut sekoittaa valmiiksi blandista, vaan 4 cm viinaa pohjalle, jäät eri kulhoon ja blandikset sellaisiin tunareihin.
Sitten viikonloppuna illalliskortilla sai juustoleivän tai jäätelöannoksen, jotka tuli hissillä keittiöstä.
Saliin päästäksesi niitten kanssa otit ison juomatarjottimen vasempaan ja ruoka tarjottimen oikeaan käteen, sekä vaapuit asemalle yrittäen löytää tilaa mihin laskea kaikki.
Tapaturmia sattui varsinkin alussa kokemattomana.
Kerran tiputin koko jäde tarjottimen lattialle, kerran päästyäni asiakkaiden pöytään muutama rivi päällekkäin pinottuja viinapaukkuja kaatui asiakkaiden syliin.
Oppirahoja tuli myös maksettua, puuttui ekana kahtena iltana pari sataa rahaa, jotka jouduin maksaan itse, mutta olin sitkeä oppien ammatin todella hyvin ja musta tuli ehdottomasti paras tarjoilija ikinä
Mun bestis Jarze johon tutustuin ravintolakoulussa tuli myös sinne töihin ja oltiin erottamattomia, kunnes sain potkut Cabareesta vietyäni asiakkaille ilmaiseksi jonkun kanakorin.
Sen jälkeen olin pitkää allapäin, mutta kun toivuin menin töihin kesäksi Sorsapuiston grilliin terasille.
Kesän jälkeen menin Hopealinjaan Valkeakoskelle baariin tekeen muutaman kk sijaisuuden.
Merjan kaverini Cabareesta kanssa päätettiin muuttaa Espooseen ajatuksella, että Tampereen kuviot ovat liian pienet.
Hain Tapiola Garden hotelliin tarjoilijaksi päästen sinne.
Siitä hetken päästä Jarze tuli perässä sinne päästen suoraan baariin töihin, olin kade tajuten, että haluan itsekin baariin töihin.
Yksi kesäloma soitin sitten pomolle, että en tule takaisin, jos en pääse baariin ja hän lupasi, että pääsen.
Sit oltiinkin baarissa minä, Jarze ja eräs Max
Yhteistyömme oli loistavaa, Mä olin kaikista nopein ja paras ja siis tiedän tämän ehdottomasti, niin usein sen asiakkaiden suusta kuulin.
Opin nimittäin jo tarjoilja aikana ennakoimisen jalon taidon.
Kun näin, että asiakkaan juoma oli aika lopussa ennakoin ja uudestaan saliin lähtiessäni otin mukaan juomia niillekin, joiden arvelin ensi kerralla tilaavan ja kun asiakas sanoi tilauksen laskin valmiin juoman hänen eteensä.
Kiitosta ja tippiä tuli roppakaupalla.
Tätä siis jatkoin baarimestarina ja tulosta syntyi.
Tuli 90 luvun lama, Garden ajettiin alas ja töitä oli enää 3 päivää viikossa, kunnes ei sitäkään ja tuli lopputili kaikille.
Sitten Et Charlie Haukilahteen , jossa asiakkaat oli niin hurjia, että kun lopetit tarjoilun, niin sua ajettiin baarijakkaran kanssa takaa.
Yks tyyppi haki kerran kotoaan sapelin ja tuli takas uhkaileen.
Paloin kiinni siihen työhön ja hain töihin Amican henkilöstöravintolaan, jossa en kuitenkaan viihtynyt,
Eristäydyin tauoiksi keksihuoneisiin mässäillen keksejä ja lihon varmaan 10kg sen muutaman kk aikana.
Olin muutoinkin töykeä ja vittumainen.
Olin vain koeajan saaden lähdöt edellisenä päivänä kun olisin muuttunut vakinaiseksi.
Se oli kuitenkin ihan hyvä niin, ei ollut mun juttu ei ja tein sen kyllä selväksi heillekkin
Muutin Cabare Oscarin alkuperäisestä solukämpästä, joka oli muuttunut mun ja Paukun ( Gardenin tarjoilijan) vuokrakämpäksi pois kyllästyen hänen hyväksikäyttöönsä ja alkoholismiin, joka oli vielä pahempaa kuin omani.
Hän söi ruokani jääkaapista, joi kesken eräiset kiljut astioista ja oli mulle muutaman kk vuokran velkaa.
Raahasi jatkuvasti juoppoja ukkoja kämpille jättäen ne sinne mun huollettavaks ja itse häipyi jonnekin. Käyttäen ystäyyttämme kaikin tavoin hyväksi.
Aikani sitä katselin ja sitten muutin pois kertaheitolla yllärinä hänelle. Jätin yhden lampun kattoon, koska oli kaiken minulta pöllinyt. Meidän monen vuoden juoppoystävyys kaatui siihen.
Jatkuu.....
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti