No niiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiin nollaus tuli suoritettua, Kukaan ei kuollut, eikä aitaa kaatunut, mutta taas vannoin ettei enää ikinä. Eikä näin pitkää väliä, ettei paineet kasva näin suuriksi. Eli tarkoitan sitä, että haluaisin ottaa hillitymmin ja hallitummin <3
Oon menossa Tammikussa tarrahenkien poistoon. Jos se auttaisi tähän mun alkon käytön kohtuullistamiseen. Leikkauksien myötä sietokyky alkolle on tippunut nollaan, enkä yhtään tykkää, että en enää pysy kuljettajan paikalla tossa hommassa.
No palaan tähän asiaan myöhemmin.
Onhan tässä jo pari viikkoo painettu putkeen taas töitä. Kaikki joulunpyhät on ollut ihan ok viettää töissä, kun niistä saa tuplapalkan. Joulua vietettiin 23.12 Mikan kanssa ihan perinteisesti syömällä itsemme ähkyiksi ja katsomalla Netflixiä. Joulusaunankin sain.
Muistimme taas kerran, että jouluruoat ei sovi meille.
Niitä pitäisi ostaa niin vähän, että korkeintaan toisen kerran niitä söisi varsinaisen aterian jälkeen. Mulle ei maistunut kuin kerran laatikot.
No ehkä ensi vuonna osaan ostaa vähemmän. Nyt jouduin lahjoittaan muutaman laatikon pois.Mutta onneksi kelpasi isolle lapsiperheelle, ettei roskiin tarvinnut heittää.
Tänään aattelin tehdä kanakastiketta ja ujuttaa loput kinkut sinne sekaan, niin ettei Mika tajua. Inhoon heittää ruokaa hukkaan, mut toi toinen on niin nirso, et jos se tietää, niin alkaa heti karsastaan sitä.
Tänään on taas yksi ihana vp 3 pitkän jälkeen ja pääsen hierojalle. Alaselkä huutaa hoosiannaa ja joudun vetään särkylääkkeitä koko ajan.
Saunakin on luvassa. Ruoan laittoa ja sit lepoa.
Kissat pitäisi myös madottaa. Apteekissa odottaa resepti niskaan laitettavasta matolääkkeestä kaikille 3 kissalle.
Eemelistä on tullut niin mun kissa. Se seuraa mua vessaankin ja odottaa oven takana mun saunoessakin. Aina on tulossa mun tykö ja selvästi rakastaa mua, niinkuin mäkin sitä.
Miina on taas Mikan kissa. Se ei anna mun ottaa sitä kiinni ollenkaan silittääkseni.
Eikä tuu meidän sänkyyn silloin kun mä oon paikalla. Mut Mikan viereen kyllä tulee.
Uudelle vuodelle aion tehdä muutamia hiljaisia lupauksia itselleni mm. että pyrin siihen, että yhä rehellisemmin sanon suoraan mielipiteeni asioista, enkä tee päätöksiä itseäni vastaan, niin että lupaudun johonkin, vaikka tiedän sen olevan minulle vastenmielistä.
Opettelen sanomaan EI tarkoittamatta ehkä ja myös pysymään siinä.
Olemaan itseäni kohtaan armollisempi tehdessäni virheitä.
Olemaan ottamatta itseeni kaikesta.
Olemaan vieläkin parempi ihminen.
Muistaa pitää itsestäni huolta. N: 2kk välein viikon vapaa. Kesäaikaan enemmän,
Muistaa olla kiitollinen kaikesta , niin vastoinkäymisistä, kuin hyvistä hetkistä ja siitä, että elämä kantaa.
Järkytyin viimeksi suhtautumisestani syöpälääkärillä. Kun hän ikäänkuin kertoi minulle hyviä uutisia, että Syöpä on n.99% ohitettu, eikä toden näköisesti uusi enää. Että minun ei tarvitse sitä miettiä päivittäin. Johon mä tokaisin, että olen sen verta ihmeellinen tapaus, etten kyllä sitä ole tähänkään asti miettinyt, enkä päätäni vaivannut asialla pahemmin.
Sit mietin myöhemmin, että miksi näin on? En tuntenut mitään suurempaa iloa kuultuani tämän, vaan olen sen jotenkin sisäisesti tiennyt, että se oli siinä. On tietty muutaman kerran käynyt mielessä, että jos uusii, niinkuin äidilläkin toiseen paikkaan. Johon sitten kuoli 58v ja mä oon nyt saman ikäinen.
Sen verta oon ajatellut, että jos en nyt saa uutta syöpää ja ylitän äidin iän, niin sit ei mee ihan samaa latua. Mut luottavaisin mielin oon ollut kokoajan, että kait täällä pallolla saa vielä tallustella jonkun aikaa. Mun mielestä niinkauan voisi elää, kun elämä vielä kiinnostaa.
Sit kun ei niin niskalaukaus. Näihin tunnelmiin <3
