Ikäkriisiä pukkaa

Eilen oli sitten synttärit, täytin 58v .
En sitten millään suostu uskomaan, että 60v on niin lähellä.
Mulla ei oo oikeastaan ollut ikäkriisiä ikinä, kuin vasta nyt. Jo ainakin vuoden on mietityttänyt se, että ollaan eittämättä elämän ehtoopuolella, vaik tietty iän puolesta vois olla vielä aikaa, mut ei kuitenkaan enää loputtomasti.

Eikä toi auta yhtään, et Mika tulee perässä ihan liian hitaasti. Saa nähdä miten meidän suhde kestää, kun Mika on mun ikänen, niin mä oon sitten 74v kuulostaa ihan järkyttävältä.
Mä en haluuuuuuuuuuuuuuuuuu vanheta. Yäk.

Ite kun vielä hoitaa vanhenevaa väestöä. niin tietää, että ei se tulevaisuus ole useinkaan kovin kaunis. Tietty yritän itseeni valaa intoa ja uskoa, että juuri minä vanhenen kauniisti kuin honka ja kaadun saaappaat jalassa, enkä joudu hoitokotiin toisten armoille, vaan saan olla kotona ja Mikan kanssa löydetään joku  tapa pitää rakkaus yllä numeroista huolimatta.

Mun on hirveen vaikee hyväksyä rapistuvaa ulkomuotoani. Kun naama valuu aina vaan alemmaks ja rypyt lisääntyy. Jos mulla olis rahaa, niin tilaisin samantien ajan kasvojen kohotukseen.
En oo ikinä ollut filmitähti, mutta mielestäni siedettävän näköinen.

Mulle riittää se, että olis suht tyytyväinen tohon peilistä näkyvään tyyppiin, mutta kieltämättä toi naama kaipais vähän ryhtiä.

Sit laihtumisen myötä joka paikka muutoinkin roikkuu ja pitäs jossain vaiheessa päästä noista roikoistakin eroon. Allit on taas järkyttävät loiskuvat siivekkeet, maha roikkuu ja reidet, joille ei ole vielä tehty yhtään mitään -100kg jälkeen ovatkin sitten vielä luku sinänsä.
Voi olla, että joudun hautaan näitten roikkojeni kanssa, kun kunnallisella ei ehkä saa näitä ihon kiristysleikkauksia ja mulla on entisetkin vielä maksamatta, kun ite maksoin yksityisellä. Siinä 1 syy velkaantumiseeni, mutta en sitä tosiaan kadu, koska ilman niitä leikkauksia, en olisi enää työkunnossa, jos sitten elossakaan. Niin massiivisia muutoksen ovat olleet,

Mun mieli ei vaan vanhene pärstän mukana, vaik kuin yritän sopeutua peilissä villkuvaan hahmoon. Haluaisin aina ajottain olla villi, vapaa ja huoleton ja se Päkä, joka joskus olin.
Toisaalta vanheneminen on saanut mulle kuitenkin jotain järkeäkin taottua päähän.
Enää en lähde suinpäin mihinkään, vaan harkitsen ja usein sitten jääkin siihen, esim. joku illanistujaisiiin meno. Tuntuu vaan, että siinä on niin paljon liikkuvia osia, että mielummin jään sitten kotiin.

JOo tää iän sanominen ääneen on mulle näköjään niin vaikea asia, että alanpa tietoisesti sanomaan sen ääneen.
Mietin pitkään tästä aiheesta kirjoittamista ja se tuntui niin vaikeelta, että mun oli pakko tehdä se kuitenkin.
Sillä sanotaan, että kun menee pelkojaan päin, niin ne häviää!!!
Ja minä haluan tulla sinuiksi ikäni kanssa.
Haluan päästä tunteesta, että ikääntyminen tekee minusta jotenkin huonomman ihmisen ja että sitä pitäisi jotenkin hävetä.
Koska ainut tapa elää kauemmin, on vanheta.
Olen arvokas ja rakastettava kaikkine elämänkokemuksineni ja tämän yritän nyt sisäistää.
Sitä kohti...Ole armollinen ja rakastava itseäsi kohtaan <3 Heippa <3

PS: Heräsin 4.44 joka numerologisesti tarkoittaa, että
444 Enkelit ovat ympärilläsi ja vakuuttavat rakkaudestaan ja avustaan. Älä murehdi, koska enkelten apu on lähellä.