Palautumista

Noh nih vajaa viikko oltu töissä ja pikkuhiljaa menossa parempaan joka tasolla.
Olen jaksanut työvuorot melko hyvin, tosin olen kyllä sitten levännyt kaiken mahdollisen ajan työvuorojen välillä.
Eilen oli pitkä päivä ja siirryin iltaan Kotihoitoon, kun eivät saaneet ketään sinne.
Ulkona oli luistinrata keli ja kivasti satoi hieman lunta jään päälle, joten asukkaan roskia viedessäni vedin koko komeudessani lipat taaksepäin täysillä jäänpintaan.
Ja en nyt sitten ymmärrä, mutta sekunnin murto-osaa ennen, kun mun takaraivoni olisi pitänyt iskeytyä jäähän, niin ikäänkuin joku olisi sen pysäyttänyt.
Mieleen tuli heti suojelusenkeli, joka voisi olla oma äitini, tunne oli vahva, että mut taas pelastettiin.
No aikani jäänpinnassa pyörittyäni pääsin ylös ja sopivasti oli ruokatunti, joten kävin kotona ottaan särkylääkettä, lepäsin hetken, otin samalla Bemeriä ja jatkoin töitä.
Illan mittaan välillä juili selkää ja takaraivoakin, mutta nyt aamulla, ei ole enää mitään tuntemuksia, ei ainakaan vielä, niin että säikähdykselläkö taas selvittiin?
Töissä on kaikenlaisia muutoksia tulossa, jotka aiheuttaa lisästressiä, mutta kaikella on kait tarkoitus. Ehkä tämä pakottaa taas muutokseen, joita muuten ei saisi/haluaisi tehtyä?

Parisuhde menossa parempaan. Mika aikoo päästä mielialalääkkeestä eroon ihan piakkoin, kunhan saa treenaamisen ja rutiinit kuntoon ja on parempi olo. Sitä kohti ollaan menossa.
Brintellixiä pitikin alunperin syödä vaan se noin puol vuotta, mutta se on venynyt jo 1v 3kk, kun tuntuu, että sitä parempaa oloa ei tule koskaan, että voisi sitä yrittää. Mutta lääke on selvästi kääntynyt jo itseään vastaan.
Eikä todellakaan auta, vaan aiheuttaa kiukunpuuskia ja tunteiden laimeutta kaikkeen, mikään ei kiinnosta, eikä elämässä ole mitään mieltä.
Mika itse eilen ilmoitti, että nyt hän tämän aikoo tehdä, haluaa irti lääkkeestä.
Ok saapa nähdä millanen prosessi siitä tulee. Mutta nyt jaksan taas tukea, kun olen itse paremmassa hapessa.
Mika on ehtinyt nyt miettiin asioita, sillä pari päivää sitten kerroin Mikalle, että mun mittani on nyt totaalisen täynnä, enkä kestä enää!!!
Jollei hän ala kunnolla taistelemaan masennustaan vastaan ja käyttäytyyn mua kohtaan paremmin, niin mun pää leviää ja sitä kautta koko meidän elämä.
Joten olen huomannut pientä ryhtiliikettä jo tapahtuvan.

Ja mun terveys siis. Paino on tippunut tänään n.4kg leikkauksesta, eli tämä taitaa sittenkin toimia.
Mutta jos olisin tiennyt, kuinka vaikeaa tämän leikkauksesn haittavaikutusten ja toipumisien hinta on, niin en tiedä olisinko mennyt tähän.
Aika näyttää, jos suoliston kunto tästä vielä paranee ja paino tippuisi tasaisesti, eikä kunto romahda, eli vitskut imeytyisi, niin sitten sanon, että kannatti.
Kait tätä ainakin vuosi täytyy katsoa, ennen kuin tiedän, ellei tule mitään takapakkeja.
Nyt olen ainakin tyytyväinen aamupainooni.
Kyllähän tässä tietty väkisinkin laihtuu, kun oikein mikään hiilari ei sovi suolistolle, vaan pitää aika paljon protskuilla elää ja koko ajan miettiä, mitä voi maistaa tahi sitten syödä ja jos ruoka ei sovi, niin sitten kärsii siitä monta tuntia!!!

Kädetkään ei ole nyt puutuneet. Peräpukama on kutistunut. Alapään verenvuoto on loppunut, kun sain Indivinan takaisin, sitä sai taas apteekista puolen vuoden tauon jälkeen.
Syöpä on pysynyt poissa, kontrolli on tässä kuussa.
RT on perjantaina Lahdessa, ottavat varmaan taas kehonkoostumuksen, josta näkee lihasten ja  rasva ym. %
Mielenkiintoista. Kevättä kohti, nyt jo hieman hymyilyttää, mutta varovasti :-)