Puhu paha pois!

Eilen kummityttö Jonna sitten auttoi laittamaan näitä mietteitäni blogiksi, kun en itse tuota hallitse. On se vaan jännä nähdä tuotoksensa blogina.
Saapi sitten opettaa kummia joku päivä, kun käyn sädehoitojen yhteydessä katsomassa peikkotyttöäni Mansessa.

Manse on siis muuten kotikaupunkini, jossa asustavat veljeni lapset Jonna ja Lassi kategoriasta; SIHVOSET PÄRJÄÄ AINA!
Lisäksi Tampereella on paljon rakkaita ystäviäni.

Laitoin linkin syöpäsivuille ja parille läheisimmälle ystävälle näin alkuun.
Töistä tuttu ystäväni Raija sitten kirjoittikin lauseen mistä tämä päivitys sai alkunsa, että puhu paha pois... ja juu sen aion tehdä.. se todellakin puhdistaa kaiken paskan pois sisältä.



Mä kun uskon siihenkin, että sisään padotut tukahdetut tunteet, pettymykset, viha ja suru, joita ei ole pystynyt käsittelemään, ovat ainakin osaltaan aiheuttamassa sairauksia mihin ihminen sairastuu.
Ne siis varastoituu kehoon ja muuttuu sairaudeksi.
Itse ainakin yhdistän, nielurisasyövän viinan ja tupakan ohella siihen, että vielä vajaa 10 vuotta sitten olin ihminen, joka nieli kaikkea paskaa, jotta muilla olisi hyvä olla.
Yrittäen miellyttää viimeiseen asti kaikkia, lopulta todeten, että kellään ei ollut hyvä kuitenkaan, kaikkein vähiten itsellä.
En osannut koskaan sanoa EI, jos yritinkin, niin jo melkein tarkoitin kyllä, no ehkä sittenkin.
Vältin ihmisten loukkaamista tai mielen pahoittamista hinnalla millä hyvänsä ja niin usein itseni kustannuksella.
En osannut arvostaa/ rakastaa itseäni, vaan näin itseni jotenkin alempana kuin muut.
Jos esim. autoin jotakuta jossain asiassa ja hän auttoi minua takaisin, niin katsoin taas olevani jotain tuolle henkilölle velkaa,
En uskonut ansaitsevani mitään apuja keneltäkään, enkä osannut nöyrtyä pyytämään.
Esim. mieluummin tilasin taxin kun pyysin kyytiä kavereilta.
On käsittämätöntä miten paljon olen kasvanut siitä. Olen käynyt niin pohjalla itseni kanssa, että olen lopulta joutunut nöyrtymään elämän edessä ja pyytämään apua. Olen oppinut tajuamaan, että sehän on muillekin ihmisille hieno tunne kun he pääsevät auttamaan, koska sen tilaisuuden olen heiltä ennen riistänyt. 

Osaan nykyään sanoa EI, mutta ei se aina helppoa ole ja miellyttämisen tunne on minussa syvällä ja edelleen olemassa.
Yritän kuitenkin näissä päästä eteenpäin. Kontrollinhaluni on myös aika kova, jota varmaan tämän syövän kanssa nyt opin käsittelemään.
Syöpää, kun tämäkään akka ei voi määrätä, vaikka kuinka tahtoisi!!
Kirjoittaminen on ollut mulle aina ollut henkireikä ja tapa käsitellä asioita purkamalla tuntojani päiväkirjaan, joita aika monta on kertynyt vuosien varrella.
Juu kirjoitan todellakin nyt pahan pois ja voitte uskoa, että sitä kakkaa tulee riittämiin, jos tässä syvälle mennään.. Sen näkee mihin tää matka vie.