Turvaverkko romahtaa

Hoito 21 jälkeen

Aamun normirutiinit ja Säde 7 ihanat naiset ottivat mut vastaan taas niin, että tunsin, että he todellakin välittävät miten mulla menee.
Kerroin, että hammas on paikattu ja eteenpäin mennään taas.
Hoidon jälkeen sitten hehkutin, että enää 2 viikkoa ja 2 päivää.
Jolloin mua taas hieman palauteltiin maan päälle tiedolla, että ramppaaminen täällä kyllä loppuu juu, mutta oireet sädetyksen jälkeen voivat pahentua vielä pari viikkoa sen jälkeen, ennen kun keho alkaa parantaa itseään.
Että siihen kannattaa varautua, ettei tule yllätyksenä.

Kertoivat myös, että heiltä saisi kriisiapua puhumiseen vasta Elokuussa, mutta jospa haluaa niin saa lähetteen psykiatriselle.
No se juna meni sitten ohi, en kyllä lähde erikseen tässä johonkin psykiatriselle, ja missä välissä?
OK. Jos muutan mieleni, niin ilmoitan sitten heille.

Alan nyt eilis ehtoon perjantaisen hoidon jälkeen tajuta, että aikuisten oikeesti pahin taitaa olla todellakin vielä edessä.
Eilis ilta oli hankala, kun tajusin, että enää ei maistu edes viili, koska sekin muuttuu suussa hirveän suolaveden makuiseksi. Ja juotavasta vesi on ainut jota voi juoda.
Joten vois leikkisästi sanoo, et nyt ei saa kun vettä ja leipää, mut ilman sitä leipää.
Nyt on ainut lohtu sitten nähdä vaakassa alempia lukemia, koska mielihyvää en saa enää minkäänlaisesta suuhun pantavasta.
Tein eilen jopa uuniriisipuuroa, et jos se maistus ja oon ostanu jos jonkinlaista vanukasta ja sosetta, mutta kaikki lentää roskiin, niitä kerran maistettuani.
Joten en tiedä, miten tästä eteenpäin.

Ruoka on siis ollut mulle myös lääkettä ja tuonut lohtua, sekä olen sillä palkinnut itseäni niin hyvässä kuin pahassa.
Se on tullut imettyä jo äidin maidossa. Jo äiti aikanaan rakasti meitä ruoalla.
Kun isä ja äiti lähtivät tanssimaan  ja jäimme veljen kanssa kahdestaan, niin siitä hyvästä saimme täytekakun puoliksi  kanssa haloooooo!
Aamupalana oli usein pullasuttua (kahvia, jossa pullapaloja, sokeria ja maitoa)
Iltapalalla kasa ranskanleipää paksusti rasvaa ja makkaraa. Köyhiä kun oltiin, niin äiti tietysti yritti kaikkensa niillä pennosilla mitä oli.
Salaattia en nähnyt koskaan meidän ruokapöydässä.
Koko aikuis- ikäni olen kriiseissäni lohduttanut itseäni syömisellä ja väliin juomisella ja nyt kun en voi sitä tehdä, edes vähäisissä määrin, niin musta taitaa tulla hirvee ihminen.
Kaikki paska nousee ´pintaan mitä oon ruoalla tunkenut alaspäin, saapa nähdä kelluuko se?

Mulle on elämässä käynyt vaikka mitä on ollut seksuaalisia ahdisteluja, juopottelua perheessä, huumeita ja  masennusta lähipiirissa, itsemurhia, murha (äidin sisko tapettin saksilla), kuolemia syöpään, asbestiin ym, ero veljestä, kamppailut koko ikäni painoni kanssa, jonka johdosta monenlaista toimenpidettä, jalka murtunut, umppari leikattu, käsi katkennut ym. on mennyt asunnot ja työpaikat alta, luottotiedot mitähän vielä... siinä nyt aluksi ja tässä mä vaan porskutan.

Mutta aina mulla on ollut turvaverkkona ruoka, joka nyt on multa tän sairauden kautta viety.
En saa mieltäni rauhoittumaan hyvän ruoan avulla, ei mielihyvää siitä, ei voi paeta minnekään.
Ei voi juoda edes alkoholia, että hetkeks pääsis tästä paska olosta ( ei kyl sinänsä tee mielikään),
mut tää tilanne on vaan niin inhottava, et haluis lomaa tästä.
Toi suu kun muistuttaa mua itsestään koko ajan, siitä ei pääse rauhaan kun hetkeksi nukkuessaan . Niinpä eilenkin vaan odotin, et kello tulis ees 21, et vois vetää pillerit naamariin ja päästä tästä kaikesta ees hetkeks.

Huomaan olevani allapäin näköjään vieläkin nyt la aamuna, koska kirjoitukseni näyttävät synkiltä.
Mika sanoikin mulle äsken, että olisitpa nähnyt hänen silmillään mun tilanteen eilen, että sulla näytti olevan kaikki vaivat ja tosi masis päällä, et toivottavasti tänään parempi?
Juu no reippaana siihen, että yritetään juu parempaa päivää vääntää tässä.
Tossa se selittää, et enää kaks viikkoa ja sun ei tarvi  käydä siellä ja mä väännän takas, et se käyminen siellä ei ole ongelma, vaan nää suun vaivat, et kk täs pitää ainakin kestää.
Ja Mika taas siihen, että koita nyt etsiä niitä positiivisia asioita, eikä kaivaa negoja esiin.

Huh huh siis OIKEESTI onko siis nyt näin, että mun rakas mies sanoo mulle näin?
Kun haloo se oon mä joka on sille toitottanut tota samaa kohta 16 v.
Kyllä on maailman kirjat sekasin sanon mä!

Mutta rakkaan ystäväin viisain sanoin. Ei aina tarvitse olla vahva ja voimakas.
Just niin mä suon nyt itselleni tän heikon hetken, onhan mulla pari vapaata menossa.
Vasta huomenna pitkään päivään. Toisaalta helpottavaa mennä töihin, koska siellä mä en ehdi miettiin kokoajan tätä mun oloani ja suuni tilaa.

Tänään pitäs tehdä ruokaa, energiahoitoa, laittaa vitamiinit valmiiksi, värjätä päätä ja saunoa, sekä hieman nostella käsipainoja, kun toi selkä meinaa alkaa kärsiin jatkuvasta makaamisesta.
Sauna niitä harvoja asioita, joista saan voimaa hyvää mieltä. Toinen ois aurinko mut se on piilossa, jospa se sieltä vielä tänään paistelis. Ja tietty koiralenkki, johon kohta lähden.
Mika vaihtaa mulle kesäkiekot tänään alle. Toivottavasti ei tuu enää talvee, kun joka aamu lähden 7 pintaan tonne Manseen
Tänään teen energiahoitoa ystävälleni, saan siitä itsekin virtaa. Tässäkin voisin kyllä parantaa ja tehdä sitä hoitoa ihan itsellenikin, mutta en vaan saa aikaseks!
Pitää ryhdistäytyä siinä saralla.

Joo lopputulos siis on, että ;
Elämä on sitä mitä meille tapahtuu, sillä välin kun me suunnittelemme sitä!