Suuntaviivoja

Ke oli tosiaan TT lääkäri, joka olisi kirjoittanut 3vkoa lisää, mut itse toivoin, että katsotaan ensin 2vkoa. Seuraavalla kerralla TA on puhelimen päässä. Eli mietitään mun jatkoa. 

Olin vielä silloin toiveikas, että koska 3kk tulee silloin täyteen, niin kipuni olisivat mahdollisesti poissa.

Lääkäri oli myös toipumiseni suhteen hyvin toiveikas ja oli vakuuttunut, että kyllä paranen. Kaikki oli tosiaan muuten hyvin, mutta kivut tulee kun istun puoli tuntia, niin vaikeiksi, ettei musta todellakaan ole vielä töihin.

No Torstain fyssari palautti mua vähän maan pinnalle sanoessaan, että kipu on kropan keino sanoa, että kaikki ei ole hyvin, lepää. Eli sanoi, ettei kannata yrittää istua vielä pitkiä aikoja vaan kuunnella kroppaa ja toimia sen mukaan. 

Olin luullut, että selkää kannattaisi ikään kuin siedättää ja ei kuulemma. Mun voimisteluistakaan, ei oikein tykännyt vaan pitäs nostella vaan yhtä jalkaa kerrallaan selällään lattialla ja ilmapyöräilyssä myös.

Nyt on sitten tilattu hieroja ens ja seuraavalla viikolla, sekä meen naprapaatille ekaa kertaa elämässäni ensi viikolla. Siinä muutama suunnitelma toipumiseni tueksi.

Paino on muuten ekaa kertaa sitten teinivuosien alle 80kiloa elikkä 79. Mun tavoite on 77kg ja katoin, että 75kg BMI mukaan olisin normaalipainoinen. HUH HUH

Vatsan roikkoleikkauksesta ei ole kuulunut mitään, tilanne sen suhteen on nyt se, että vakavasti mietin olenko siihen enää edes menossa, kun en halua enää ikinä sairaalaan. 

Jos se tulisi nyt, niin jos sitä ei saa lykättyä ensi vuoteen, niin peruisin sen kokonaan. Nyt siihen ei ole mahdollisuutta taloudellisesti, fyysisesti, eikä psyykkisesti.

No eilen olin sitten niin kivuissani, että kaupan jälkeen, en jaksanut muuta, kuin pakolliset ruoka kuviot ja makasin koko illan masentuneena ja herkkuja ahtaen sisääni.

Fyssarilta ei näköjään saa mitään konkreettista apua, pelkkiä neuvoja vaan, jotka ei pitkälle kanna.

Kuulemma olen vielä kuitenkin paranemisen kanssa niin alkuvaiheessa ettei oikein uskonut mun työhön paluuseen 2 viikon päästä, menee ilmeisesti kauemmin.

Siirsin muuten ekan tonnin luotolta tilille, jotta sain maksettua 750e lainan lyhennyksen ja ruokaa kaappiin, nyt mennään velkaa velan päälle menolla, saas nähdä mikä on lopputulos. Vaihtoehtoja ei ole. Ei ole rikkaita sukulaisia tai vanhempia ketkä auttaisi. Itse olen aina joutunut selviämään.

Mietteitä

 Tänään on sitten se ensiviikko milloin kaikki ratkeaa. Nyt on tiistai ja olen menossa ystävälleni todella hyvälle jäsenkorjaajalle. Matkaa sinne on tunti suuntaansa, joten tää on samalla koetinkivi miten jaksan ajaa niin kauan. Viime viikon lyhyt hieronta aika tuossa lähellä oli jo sen verran hyvä kokemus, että ajattelin, että vaikkei mulla olisi edes varaa, niin tähän meen, koska auttaa mua tervehtyyn.

Huomenna on sitten se tt lääkäri ja jos kivut on tänään yhtä vaikeita, niin haluan sen 2vkoa lisää sl. To on fyssari. Eilen käytiin lähikaupassa Mikan kanssa ja treenasin 2x sekä kävin lenkillä. Nyt arvon jaksanko treenata ennen lähtöä, saas nähdä, Paljon kivempi levätä. ( Kävin kuin kävinkin tässä välissä treenaamassa, teki hyvää) Musta on selkeesti tullut vieläkin periksiantamattomampi ja sitkeempi, vaik aina olen sitä ollutkin. Olen taistelija.

Joo oon saanut itseni kanssa jonkinlaisen rauhan tän asian kanssa, että jos tosiaan vaatii vielä sen 2vko, et kivut loppuu, niin sit se on niin. Ja kestän sen taloudellisesti jotenkin, mutta jos sen jälkeenkään ei näy paranemista, niin sitten ollaankin taas uuden edessä, että mitäs sitten, mutta en halua ajatella tuota vaihtoehtoa, vaan olen toiveikas, koska kuitenkin mielestäni edistyn koko ajan. Tänään otin myös ennalta ehkäisevästi Buranan aatellen, jospa se auttaisi, vaikka tähän asti ei ole toiminut, mutta kun en ole viikkoihin kokeillut, niin jospa nyt?

Kattellaan miten päivä sujuu...

Selkeyttä

Yritän joka aamu ennen kuin nousen ajatella positiivisia ajatuksia että tänään tulee hyvä päivä yms. joskus se onnistuu ja joskus ei. Eilen sitten meilejä ym, läpikäydessäni ja miettiessäni ratkaisuja tilanteeseeni, opas kuiskas korvaani, että käy Omahameen sivuilla, jossa olen käynyt ehkä kerran, eikä siellä ollut silloin oikein mitään tietoja, no nytpä löysin sieltä asiantuntijan kirjauksen leikkaus osastolta, jossa ei mainittu koko sanaa leikkaus, vaan puhuttiin ainoastaan konservatiivisesta hoidosta, uudet röntgenkuvat 2kk päästä. Todettiin myös, että kipujen pitäisi rauhoittua 2-3kk kohdalla murtuman luutumisen myötä ja jos ei niin uusi lähete Ortopedille. 

Tämä oli niin hienoa luettavaa, että sain siitä taas lisävirtaa taisteluun.  Sen myötä olen lisännyt iltatreenit ohjelmistooni. Sain uskoa, että vaik kivut ei olis ens ke pois kun meen lekuun, niin pyydän 2 vkoa lisää saikkua ja sen jälkeen 2 vkoa kevennettyä, sit viikon loma ja sit alkas normi duunit. Tällaista manifestoin. Toki olisin iloinen, jos jo ensi viikolla näyttäisi siltä, että kykenen töihin, mutta vielä en koe sitä mahdolliseksi, sen verta kipuja kuitenkin on. Sit aattelin, että kokeilen vielä kerran netin kautta fyssarille aikaa, ja vaikka puhelimessa sanoivat, että seuraava aika on vasta 3 viikon päästä, niin sain ajan kuitenkin ensi viikolla. Olis ollut lääkärin ajan kanssa samallekin päivälle aika, mutta ajattelin varman päälle, etten ehkä jaksa odottaa tuntia lääkärin jälkeen sitä aikaa ja sitten tunti fyssaa. Joten ke leku ja to fyssari.

Eilen sit tuli mieleen, että mulla on vielä E passissa 50e käyttövaraa ja kokeilin pääsiskö hierontaan koska ja olikin tullut peruutus tälle aamulle, joten taas ikään kuin yläkerran johdatusta.

Tänä aamuna oli taas hieman vaikeaa, masensi tilani ja, että ei jaksaisi enää, mutta olen saanut taas luotua itseeni uskoa jatkaa taistelua. Kohta treenaan, kauppalistaa ja sit kauppaan ja hierojalle, Ulkolenkki ennen tai jälkeen. Italianpataa ruoaksi.

Ja päätä kiristää, kun kaapeista taas kaikki loppu ja rahaa tulee menemään varmasti liikaa. Mut tää on tätä.

Kipu vaan jatkuu, haluan tietoa ja vastauksia

 Eilinen oli pettymys siinä mielessä, että aamu meni vielä ok ja voimistelin lattialla ja ajattelin, et kyllä tää tästä. Mikan masis oli sen verran pahana, että tarjouduin yksin käymään Tuulosen kauppakeskuksessa. En vielä painavia kasseja pysty nostaan, enkä kantaan, niin aattelin, että laitan sitten useampaan kassiin ostokset, jotta saan nostettua ne autoon ja Mika auttaa sit kotona. Lähdin ajaan ja ekat 10min, tuntu niin hyvältä, et olin ihan onnessani, et joko kestän istua ja ajaa. Mutta ei lähempänä 15km matkan loppumista alkoi taas kalvava kipu ja vääntelehdin ajaessani etsien parempaa asentoa. Olin pettynyt ja ajattelin taas, et ei tästä tule mitään.

Perillä kauppakeskuksessa huomasin, että sinne oli tullut 2 nahkaista hierontatuolia ja menin toiseen kokeilin 4min hieronnan, joka oli mahtavaa ja sain hetken levätä siinä.

Matka jatkui paketin hakuun matkahuollon automaatista ja sitten Tokmannille, josta piti ostaa 2 asiaa, joita kumpaakaan ei ollut, mutta sen sijaan ostin tarjouksista purkkiruokaa ja Mikalle treeniainetta, ettei se taas pääse yllättäin loppumaan.

Selkä lauloi taas Hoosiannaa ja kuljin kaksin kerroin kärryn päällä ruokakauppaa kohti, josta ei pitänyt olla paljon ostettavaa, mutta kuinka ollakaan kärry oli taas täynnä ja taas 100e. Selkä oli niin kipeä, että otin 10min, hieronnan vielä lähtiessä.

Kaveri Sanna oli soittanut ja soitin takaisin, hän kyseli tiistaiksi kyytiä sairaalaan ym. kun hällä kesärenkaat alla. Kerroin kuinka kivulias reissuni oli silläkin hetkellä ja sanoin, et hätätapauksessa lähden, jollei saa renkaita tänään vaihdettua. Onneksi kuitenkin oli saanut ajan, koska tuskaa tää näkyy olevan vielä, vaikka väliin toisin kuvittelen. Sitten vielä piti ottaa bensaa ja taas 50e, joka meni aikaisemmin myös TT.

Olin niin kipuherkkä kun pääsin kotiin, että ryntäsin selälleen vuoteeseen Mikan tuodessa kassit sisälle. Hetken lepäsin ja sitten vähitellen purin laukut, tein munakokkelia ja menin vuoteeseen lepäämään syömään sen.

Olin niin kipeä ja masentunut olostani, että päätin, etten tee enää yhtään mitään, josta kärsin huonoa omaa tuntoa koko ehtoon. Illalla otin akunastat pois korvistani, jotka sain vyöhyketerapiassa perjantaina.  

Niin ja tosiaan haluaisin selkeyttä tilanteeseeni esim. tarvitsenko leikkausta? Pääsisinkö kipupolille? miten sellainen kuin Tens laite auttaisiko minun tapauksessani ja entä fysioterapia? Yritin eilen saada TT fyssaria kiinni ja hänellä ei ollut yhtään vapaata aikaa 3 viikkoon, et se siitä. On tää niin perseestä. Ja itse vielä sanoi viimeks puhelimessa, että ota herkästi yhteyttä, mut millä Vit...a saat sen yhteyden? Kysyn vaan???

Ajatukset seilas päivän aikana laidasta laitaan paniikista itsensä rauhoitteluun, eikä asiaa auta, että Mikan masennus ottaa vallan aina näihin aikoihin, kun luonto kuolee ja tulee säkkipimeää.

Tänään taas yritän loistaa. Suunnitelmissa aamusauna, pyykinpesua, voimistelua, lenkkiä ja lepoa. Saas nähdä.

Kiitollisuus

Jotta kellekään ei jäisi epäselväksi, niin olen todella kiitollinen kuitenkin kaikista vastoinkäymisistä huolimatta Suomen terveyden huollolle.

Kritisoin lähinnä sitä, että hoitohenkilöstö on ajettu tilanteeseen, jossa ei voi enää hoitaa niin kuin pitäisi ja haluaisi.

Loputtomat säästöt ja leikkaukset ovat tehneet sen, että heillä on niin kiire, että kaikki pitää tehdä juosten kusten, niinkuin sanotaan ja puhun tässä myös itsestäni omassa työssäni. Ei ole enää aikaa kiinnittää asukkaan kokonaisvaltaiseen hoitoon huomioita. Esim. kynnet jää leikkaamatta, jalat rasvaamatta, parrat ajamatta ym. Mennään henki kurkussa ruokailusta ruokailuun ja yritetään siinä välissä tehdä pakollisia kirjauksia, koulutuksia ja kaikenmaailman päivityksiä. 

Homma on mennyt aivan mahdottomaksi, varsinkin näitten sote alueiden tultua menee koko ajan pahemmaksi.

Olen siis kiitollinen henkeni pelastamisesta ja siitäkin hoidosta mitä sain, ja vaikka laskua tuli tonnin verran, niin jossain Usassa se olisi ollut 100000e 

Mutta protestoin kyllä sitä, että jopa teho-osastolla, mut piti saada puntariin joka aamu ja yrittää väkisin istuttaa tuoliin syömään ja vaikka kuinka valitin kipujani, niitä ei kuvattu, kun vasta viikon päästä, kun niistä jatkuvasti valitin. Munuaisaltaiden tulehduskaan ei ollut selvillä, kun vasta myöhemmin, kun ehdotin, että voisi olla se.

Mutta siis kaiken kaikkiaan kiitos siitäkin venymisestä, jota teette joka päivä, arvostan .

Lisäksi olen kiitollinen miehestäni, joka tosi paikan tullen osoitti, että hänestä on tukemaan minua.

Olen kiitollinen veljeni lapsista Lassista, joka yksinhuoltajana yrittää pärjätä työn ja opiskelun, sekä ihanan Oliverin kanssa.

Jonnasta, joka otti ohjat käsiinsä, soitti mun töihin, tuli katsomaan mua teholle ja auttoi Mikaa, kun olin tajuton sairaalassa ruokien ja kuskaamisen kanssa. Jonna oli suurena apuna meille opiskelujensa, työn, parisuhteen ja kaiken muun rinnalla mitä hän touhuaa. Ovat siis mun veljen lapsia, veljen, jota en ole nähnyt yli 10vuoteen. Jonna on mun ns. edunvalvoja, jos mulle käy jotain. Ei ole pitkä aika, kun Suomi.fi tehtiin valtuutukset hänelle.

Kiitollinen olen ystävistäni, joista suuri osa on tullut työni kautta. Joka päivä minulla riitti vierailijoita, jotka toivat mulle mm. kuivan suun tuotteita ja mehua, pastillia ym. kun pyysin. Vielä kotonakin he kävivät auttamassa. Puhelimessa oli jatkuvasti joku viesti joltakin. Vieläkään he eivät ole minua unohtaneet.

Niin että suurkiitos kaikille.

Tänään ollaan menossa Mikan kanssa ruoka kauppaan ja Tokmannille. Yritän olla ajattelematta, että kuinka paljon meneekään taas rahaa ja lopettaa paniikki ajattelun, koska se ei hyödytä mitään. Taas pitäisi ostaa bensaa ja ruokaa ja varmaan kessua Mikalle. Haluaisin myös tuhlata ja ostaa joululiinat keittiöön. ( Ei ollut olen joka vuosi liian ajoissa) Toivottavasti kipuja olis tänään taas entistä vähemmän. 

Pelko tulevaisuudesta

 Tämän hetkinen tilanne on, että mulla on 2 viikkoa vielä sairaslomaa ja viikko sitten olin työterveydessä, jossa oli röntgen kuvien tulokset. Lanneranka on mataloitunut, eikä paraneminen ole edistynyt sen osalta. Tehtiin kaiken maailman lihas testejä ja kaikki muutoin ok, mutta kipu on edelleen kova. Jo ajomatka Hämeenlinnan ( puoli tuntia) otti koville. Nyt sitten kuulemma Ortobedi katsoo kuvia ja arvioi tarvitsenko leikkausta selkään, vai voiko parantua ilman sitä?

Todellakin toivon, että voisin toipua ja olisin 2 vkon päästä valmis kokeileen kevennettyä työtä alkuunsa, mutta jää nähtäväksi. Kun 8 tunnin pystyssä olo vaikuttaa tällä hetkellä mahdottomalta ajatukselta. No tän kaks viikkoa jatkan yrittämistä lihasvoiman kasvattamisessa ja kuntoilussa. Tosin pitäisi alkaa yrittään vieläkin enemmän. Annan itselleni tän vkonlopun aikaa ottaa illat leväten ja ens viikolla yritän tehdä illallakin jotain. Olen näes aamulla virkeämpi ja jaksan enemmän.

Ensi viikolla yritän uimahalliin, Eilen kävin Vyöhyketerapiassa, jossa jalkojen, kasvojen ja korvien akupisteitä käsiteltiin ja sain korviin nastat lannerangan alueelle, Toivon tästäkin apua olevan.

Mieliala vaihtelee masentuneesta toiveikkaaseen. Väliin uskon, että selviän ja väliin olen paniikissa ja yritän keksiä keinoja miten selviän laskuista ja lainoista, joiden erät on todella isoja ja joista olen yksin vastuussa. Kunnon suunnitelmia tässä ei voi tehdä, ennen kuin tietää mitä tän selän kanssa tehdään. 

Asuntolainan jo laitoin vuodeksi koroille, koska tästä on jo nyt tullut niin iso lovi talouteen, että sen paikkaamisessa kestää.

En tiedä saanko edes luotolla öljyä talvella, kun entinenkin on vielä maksamatta.

Sairaalamaksujakin melkein tonnilla vielä maksettava tän vuoden puolella, en tiedä miten tästä selviän. Rukoilen ja yritän luottaa yläkertaan.

Ajattelen, että pahimmassa tapauksessa mulla kaatuu lainat niskaan ja menetän 3 kerran luottotiedot tässä elämässä ja vielä eläkkeen kynnyksellä. Ja saa nähdä meneekö vanha talo vasaran alle, vai voiko jäädä asuun ja maksaa lainaa, joka on pienempi, kuin vuokra nykyään melkein missä vaan.

Toisessa hetkessä taas ajattelen, että jotenkin selviän ja sinnittelen ja tulen työkuntoon ja saan kaiken ennalleen.

Jatkuu...

Kotona

 Siitä se alkoi sitten pikkuhiljaa hahmottumaan se kotona oleminen. Mikasta oli löytynyt mun sairaalareissun myötä uusi puoli, joka oli lopeensa kärsivällinen ja rauhallinen mun avun pyyntöjen ja olotilan suhteen. Vaati Mikalta todella paljon, että hän passasi mua mun ohjeiden mukaan sänkyyn alussa paljonkin, kun en oikeesti pystynyt muuta kuin vessassa käymään, niin jo sattui niin paljon, että piti päästä takaisin selälleen.

Mika on joka ilta lihas vasaralla jyrännyt selkääni ja rasvannut sen kylmägeelillä ja alkuun kun en itse pystynyt, niin rasvasi kuoriutuvat jalkanikin joka ilta.

Teki mulle ruokaa, kun ohjeistin, mikä oli hänelle todella vaikeaa. Saunaa lämmitti ja alkuun vahti mua ja auttoi, että selvisin, pesi selkäni. Alkuun istuin vain keskilauteilla, nykyään pääsen jo ylälauteille selälleni jalat ylös, joka alkuun oli mahdotonta, koska selkäranka oli keskeltä ikäänkuin koholla ja asento sattui niin, etten siinä pystynyt olemaan, niinpä alkuun olin sitten kyljelläni lauteilla.

Alkuun meillä kävi aina joku ystävä kaupassa ruoka ostoksilla ja apteekissa, mutta 1.10 uskaltauduin ystäväni Sannan avustuksella Hauhon S markettiin johon on meiltä 5km matkaa.

Pelkäsin jopa rattiin menoa, kun oli tähän asti huipannut melkein joka päivä. Pitkäaikainen makaaminen oli näes vielä laukaissut asentohuimauksen, jota yritin häätää harjoituksilla, jotka lopulta auttoivat. Reissu meni hyvin, vaikka olikin kivuliasta ja siitä lähtien olenkin käynyt Mikan kanssa kaikki kauppa ym. asiat Hauholla ja myöhemmin lääkärikäynnit Hämeenlinnassa. Puolen tunnin matka on ollut toistaiseksi vielä kivulias ajaa ja parin tunnin reissu on ollut sietokykyni rajoilla. Sitten on pitänyt päästä äkkiä sänkyyn lepäämään hetkeksi, ennen kun ostoksia on voinut purkaa yms.

Mika myös on käynyt kanssani pihalenkeillä alkuun aamuin illoin ja tsempannut lähteen, kun en ole halunnut. Alkuun rollan kanssa ja ehkä viikon päästä sauvojen kanssa.

Tulin tosiaan kotiin 8.9 maanantai ja torstaiksi sain fyssarin meille, josta ei mielestäni ollut vastaavaa hyötyä, kuin parin jumppaliikkeen ohjeistuksessa. Selkää tukevaa vyötäkään en hänen kauttaan saanut, en kuulemma tarvinnut, mutta sain sellaisen työkaverilta. Rollasta hän kehotti pikkuhiljaa luopumaan ja samana päivänä sen sitten hylkäsinkin ja aloin sisätiloissa kulkemaan ilman.

Mika oli ihana ja kärsivällinen ja jaksoi tsempata mua, kun oli huonoja hetkiä. Nyt tuo on jo palautunut mun toipumisen myötä, Hänelläkin on taas syysmasennus päällä ja saa taas ilmaista tunteitaan ilman, että purskahdan itkuun samantien.

Nyt menee hieman paremmin tällä hetkellä,mutta tulevaisuus huolettaa, lähteekö nää kivut että pystyisin edes kevennettyyn työhön vai miten käy. Talous on vaarassa kaatua, koska saikku menee jo kelan rahoille ym. Siitä lisää ensi kerralla...

Janakkala

Kaunis päivä aurinko paistoi ja baaritaksi vei mut Janakkalan sairaalaan kuntoutus osastolle perjantaina 5,9 iltapäivällä. Ensimmäinen järkytys oli se, että mut tungettiin vanhan miehen kanssa samaan huoneeseen, jossa oli vain verho välissä, eikä huoneessa ollut edes tv:tä. Jouduin useita kertoja päivässä kulkemaan tämän miehen sängyn ohi kohdasta missä ei ollut verhoa vaippahousuineni vessaan.

Lisäksi miehen vaipat vaihdettiin vuoteessa vieressäni ja joskus laiskimmat hoitajat jättivät paskavaipat vessan avonaiseen roskikseen haisemaan minun ilokseni, joka siellä ramppasin.

Kuntoutuksesta ei ollut tietoakaan, koska oli viikonloppu eikä fyssaria saati lääkäriä ollut paikalla. Ihan sain maata ja huolehtia itsestäni koko viikonlopun.

Tunnelma siellä oli väliin todella jäätävä, hoitajista suurin osa oli työhönsä vittuuntuneita ja kosti sen hoidettaville. Jopa minulla käyneet vieraat saivat siitä osansa ja todistivat tapausta, jossa hoitaja huusi asukkaalle, että mua ei kiinnosta syötkö sinä, nyt on ruoka-aika.

Kipulääkkeitä sain kerjätä, samoin juotavia. Sama helvetin nestelista seurasi mua sinnekin, jossa ei ollut mitään järkeä, Sain jatkuvasti tapella siitä hoitajien ja ruokahuollon ihmisten kanssa. Ruoassa toiveitani ei edelleenkään huomioitu, vaikken pystynyt heidän ruokiaan syömään.

Keittoja olin pyytänyt jo 2vkoa, niitä saamatta.

Yöllä oli muutamia kertoja eräs joku thaimaalaiselta vaikuttava mies, joka kieltäytyi auttamasta mua , kun pyysin hammaspesuvälineitä sängyn viereen, niin hän sössötti, sinä mennä vessaan, johon minä vastasin, että juuri tulin sieltä, enkä pysty seisoon, kun niin sattuu selkään. Lisäksi tappeli heti ekana yönä mun nesterajoituksista, kun yöllä juotavaa pyysin kipulääkkeen kanssa, vaikkei tiennyt mun päivän juomisista mitään, kun olin ollut puolet päivästä kantahämeessä, Itkin ja pahoitin mieleni ja siitä avauduin seuraavan päivänä hoitajalle, joka olit tälle sanonut asiasta, koska ei enää vääntänyt mun kanssa asiasta, mutta kohtelu oli jäätävää.

Kaiken kaikkiaan sain sellaisen kauhukokemuksen sairaaloissa olosta, etten niihin ihan helpolla halua.

Päätin viikonlopun aikana, että teen kaikkeni että pääsen täältä kotiin seuraavalla viikolla, mutta suuresti yllätyin, kun taas ma aamuna mua vietiin punnitukseen, niin kuin joka aamu, niin hoitaja sanoi, että sä oot kuulemma tänään lähdössä kotiin? Minä siihen, että juu todellakin. Eivät varmaan kestäneet mua enää, kun jo ennen lääkäriä olivat aamu rapsalla tästä ilmeisesti puhuneet.

No siitä innoissani laitoin mekon päälle ja hiukset kuntoon ja kävelin rollan kanssa käytävää lääkärin huoneen ohi pystypäin pari kertaa, vaikka sattui kuinka.

Vihdoin kun lääkäri tuli mua tapaamaan sain hänelle suurinpiirtein kertoa kaiken mitä hänen pitäisi tehdä, että voin lähteä tänään kotiin. Mm. lääkeresepteistä, sairasloman jatkosta ym. Kerroin myös tarvitsevani baaritaksin ja hän sitä ihmetteli, että miksi? No ehkä siksi, etten pysty istumaan edes 5minuttia. No sain kuulemma jutella SH:n kanssa näistä ja kuntotuksen osalta kehoitettiin puhuun fyssarille, jonka näin ekaa kertaa siis lähtiessäni pois.

Fyssarilta sain ainoastaan rollan mukaan ja lappusen, missä numero mistä soitan kotiin fyssaria.

SH.n kanssa juttelin kotiin lähdöstä ja baaritaksista. Taas piti kestää ikuisuus, ennen taksin tuloa, mutta tuli yllättäen kesken lounaan. Onneksi entinen työkaveri Raija oli käymässä ja oli pakannut kaikki kamani valmiiksi, niitä oli 2 isoa kassia ja mun reppu, mitä pidin tiukasti sylissäni. 

Kamaa oli paljon, kun mieheni juuri edellisenä päivänä oli tuonut mulle juotavaa vaatteita ym. kun kuvittelin, että tää viikko mua ainakin kuntoututetaan, mutta luulo oli väärä.

Vielä lähteissäni hoitajan piti huutaa, että muista nesterajoitukset ja mun teki mieli näyttää keskisormea. Ajattelin,että nyt loppui teidän käskytys.

Siitä lähti matka kotiinpäin ja olin onnellinen. Mika oli pihassa vastassa ja rollan turvin mentiin kotiin ja pääsin omaan sänkyyn. Jatkuu....

liian vähän hoitajia

Joka hommassa huomasi, kuinka kiire oli hoitajilla. Esim. kun pyysit särkylääkettä, niin meni 2 tuntia, ennen kun sitä sait sait. Tuntui, että aina kun pyysi jotain, niin oli vaivaksi. Varsinkin pissapussin tyhjennys tuntui aiheuttavan aina niin paljon ylimääräistä vaivaa, että vaikka muutaman kerran jo sanoin, että voisko pussin tyhjentää, niin sain vastauksen, että mahtuu vielä ja sitten kävi niin, että se meinas jo räjähtää muutamia kertoja, kun kukaan ei ehtinyt. Ihoni joka lähti laattoina irti, ei saanut sen kummempaa huomioita tai rasvausta, vaikka sänky ja lattia oli täynnä kuollutta ihoa. Selkääni ei todellakaan laitettu mitään kipugeeliä, tai mitään muutakaan, jotta oloni olisi ollut parempi. Tunsin olevani vaan vaivaksi, vaikka sentään muutaman hoitajan tunsinkin työni kautta. 

Yksi räikeimpiä esimerkkejä henk.kunnan vähyydesta oli se, kun minulle sanottiin perjantaina aamulla, että mut siirretään tänään Janakkalan sairaalaan, sitten se peruttiin ja vähän myöhemmin se olikin taas edessä. Niin soitin hoitajaa, josko hän tulisi pakkaamaan kamojani ja auttamaan vaatetta päälleni. No kukaan ei tullut. Ajan kuluttua soitin samaa asiaa ja mulle vaan sanottiin, ettei ole kiire, tullaan kun ehditään. 

No meikä toiminnan naisena ei jaksanut tuota jahkailua enää, vaan väkisin tyhjensin kaappeja kassiin, jopa yöpöydän alalaatikot, vaikken saanut kumarrella. Ja sain aikaiseksi vaatteet päälleni, jolloin siihen sen jälkeen tuli hoitaja todetakseen, että olin jo tehnyt kaiken, vaikka ei ollut kiirettä ja kun hän sen sai sanottua, niin baaritaksi oli selän takana hakemassa mua. Kaikki paperini oli vielä tulostamatta. Niinpa sitten ajan kuluttua lähdin taksilla kohti Janakkalan sairaalaa, joka olikin sitten oma lukunsa. Jatkuu...

Teholla

Kantahämeen teholta muistan vain muutamia asioita. En pitkään aikaan muuta tehnyt kun olin jonkinlaisessa lääkkeillä tehdyssä olotilassa, jossa en kauaa ollut hereillä ja silmät ei pysyneet auki. Ajatus ei kulkenut, en muista miettineeni mitään esim. missä olin ja miten olin joutunut sinne ja miten mieheni ja onko minulla puhelinta, silmälaseja tms. En vaan ollut kartalla lainkaan.

Sitten alan muistaan, että mua pakotettiin tuoliin istumaan ja syömään siinä , sekä punnitseen vaakatuolissa joka aamu. Kivut selässä olivat niin valtavat, etten pystynyt olemaan yhtään istumassa valittamatta. Enkä todellakaan pystynyt syömään.

Tähän mennessä heillä ei ollut tietoa, että mulla oli selässä murtuma ja kummankin puolen munuaisaltaan tulehdus. Tiedossa oli ilmeisesti vain hyponatremia, joka oli 2 lääkärin mukaan pahin, mitä he olivat ikinä todistaneet.

Sitten mut siirrettiin 6A. osastolle, sain 1 hengen huoneen, jossa oli tv. Jossain vaiheessa ymmärsin, että mulla ei ole mitään. Kaikki silmälaseista, vaatteista ja kännykästä lähtien oli kotona.

En muista miten sain yhteyden Mikaan, mutta hän tuli Sannan kyytillä tuomaan mulle tavaroita. Ja jälleen näkemisen riemu oli valtava. 

Päivien kuluessa sain heidät kuvaamaan selän , kun kerroin kaatuneeni ja sieltä löytyi L2 nikamasta kompressori murtuma, jolloin aloin saamaan siihen vasta kipulääkettä. Lisäksi kuume nousi jatkuvasti ja kun kerroin Vti taipumuksesta, niin heille kuvauksen myötä selvisi tulehdukset munuaisissa. Ja sain antibiootit siihen. Kivut oli aivan valtavia ja lääkitys sen mukainen.

Kuitenkin joka aamu piti nousta puntariin vaikka kuinka sattui. 

Sitten ruoka. Pyysin, että saisin vain keittoja ja puuroja joita pystyn syömään, mutta koko aikana toiveitani, ei huomioitu mitenkään vaan tuotiin niitä hirveitä ruokia eteeni, Ja kun en pystynyt niitä syömään, niin lääkäri moitti mua, että kuolen kun en saa syötyä.

Lisäksi mulla oli nesterajoitus ja ainoa mitä pystyin oli juominen. Ja sitä sitten rajoitettiin ja oltiin sairaan tarkkoja siitä ja mua kidutettiin sillä, että koko ajan sätittiin siitä. Mun suun limakalvot on vahingoittuneen syöpähoidoissa, eikä ne toimi ja suu on muutenkin usein kuiva, lisäksi kaikki lääkkeet aiheuttivat vielä lisää sitä, että suu oli kuin santapaperia kaikista kosteuttavista geeleistä ja pastilleista huolimatta, joita ystäväni toivat mulle sairaalaan.

Lisäksi osa ystävistäni salakuljetti mulle mehua ja mustikka mehukeittoa, koska en kestänyt tilannetta. Mulla oli reppu kokoajan vuoteessa, enkä antanut kenenkään sitä viedä pois. Ja sieltä sitten otin huikkia, kun meinasin kuolla suun kuivuuteen.

Tämä sama paska kyttääminen jatkui myös seuraavassa paikassa ja oli erittäin ahdistavaa.

Sitten kävi niin että vatsani turposi kuin ilmapallo, eikä uloste tullut ulos. Lopulta mulle asennettiin peräsuoleen letku ja pussi siihen. Pissa katetri oli ollut alusta saakka.

2 letkua ja pussia alakerrassa ja sitten vain oletettiin, että jaksan pussieni kanssa yrittää kuntoutua, siitähän ei tullut mitään, vasta kun pussit saatiin pois, pystyin yrittään kävellä rollani kanssa paremmin. Toki mut pakotettiin sitä aikaisemminkin vaan yrittään ja fyssari kävi joka aamu hakemassa käveleen. Kipuihin ei vaan saatu mitään tolkkua.

Letku peräsuolessa oli muutamia päiviä ja aukesi liitoksista välillä ja sain olla pyöriteltävänä kun sänkyä ja minua siivottiin. Lopulta eräs aamu vessa käynnillä paskansin sen letkun ulos ja samana päivänä sain myös katetrin pois. Ja sitten alkoi opettelu käydä vessassa useammin ja siitä se pikkuhiljaa lähti.

En ollut käynyt varmaan 2 viikkoon suihkussa ja kun sitä alettiin suunnittelemaan rukoilin päästä prizi suihkuun, mutta sitä ei minulle suotu. Pari kertaa jouduin sitten istumaan suihkutuolilla ja minua avusti hoitaja pesuissa. Reissut oli todella kivuliaita ja raskaita, mutta tarpeen.

Ihoni kuoriutui kokonaan varpaista kasvoihin. Ruskettunut iho oli pilkkuina mahassani ja näytin, kuin minussa olisi ollut joku rokko .

Iho lähti myös laattoina ja hoitajat valitti, kun vuode oli täynnä ihoa ja lattia, mutta kukaan ei tarjoutunut rasvaamaan. itse sain pyytää rasvaa, jota sain isosta purkista pikkupurkkin millin. Pyysinkin kotoa rasvaa. Jalat hoitaja rasvas kun vihdoin pyysin, mutta muutoin sain ihan itse hoidella itseni.

Jatkuu...

Kuinka kaikki alkoi

 Se oli kauan odotettu kesäloma numero 3. Heinäkuun helteet oli painettu töitä urakalla ja 3.8 oli meidän 7 hääpäivä ja päätettiin juhlia sitä lomalla. Kutsuin pari ystävä pariskuntaa meille ja ilta oli mukava, mutta tein sen virheen, etten pysynyt miedoissa juomissa, vaan olin ostanut mansikka margaritan aineet, joita tarjoilin ulkobaarissani, se oli virhe. 

Mulla oli ollut puolen vuoden sisällä jo 3 kertaa VTI ja kerran heinäkuussa meni jo munuaisiin ja nyt tietämättäni oli kehittänyt kummankin puolen munuais altaan tulehduksen, Virtsassani kasvaa E coli bakteeri, eikä syytä jatkuviin tulehduksiin ole vielä saatu selville, eikä mitään estolääkitystä ole, paitsi nyt joka ilta laitettavat estrogeeni puikot.

Eli se muhi taustalla. Lisäksi jo pari margaritaa vei muistin ja jalat alta ja vieraitten lähdettyä olin kaatunut selälleni terassille ja saanut murtuman selkään, jota en kuitenkaan siinä ymmärtänyt. Sen johdosta olin todella kipeä, enkä pystynyt syömään mitään ja makasin vaan vuoteessa sunnuntaihin asti, juoden pari lonkeroa ja vettä huonoon oloon.

Sunnuntaina Mika tajusi, että nyt ei ole kaikki kunnossa, kun olin mennyt  tajuttomaksi ja soittanut 112. Tosiaan tuli ambulansseja ja Mika joutui elämänsä ekaa kertaa antaan elvytystä. Mut oli sitten kuulemma viety naapurin pellolle tien toiselle puolelle, josta ambulanssi helikopteri vei mut Tayssiin teholle.

Mikaa ei kukaan huomioinut, eikä kertonut mihin mut viedään ja jäi yksin järkyttyneenä pihaan. Joku mies oli sanonut tulevansa kohta selittään ja jutteleen Mikalle, mutta ilmeisesti asia unohtui häneltä. Onneksi Mika sai kuitenkin hyvän ystävämme kiinni, joka ehti meille jo ennen kun mua lähettiin viemään yläilmoihin. Itsellä ei ole tosiaan asioista mitään mielikuvaa, kuin vasta Teholla kohta kun näin valot katossa ja joku kertoi missä olen, enkä uskonut sitä vaan kuvittelin olevani kotona.

Mun kummityttö on mun yhteyshenkilö ja asuu Tampereella ja oli käynyt katsoon mua teholla, enkä kuulemma ollut paikalle kehossani.

Mika ja Sanna soittelivat ympäriinsä ja saivat selville missä olen.

Tosiaan sain jotain ainetta teholla, josta menin elottomaksi ja mut intuboitiin.

Seuraava muistikuva on kun mulle sanottiin, että siirretään mut K- hämeen teholla ja vietiin sinne lanssilla. Jatkuu....

Kuolin 17,8,2025 ja sain uuden mahdollisuuden,

 Nyt seuraa suurista suurin päivitys elämäni vaikeimmasta kokemuksesta. Tästä tulee monta osiota, koska tarina on pitkä.

Tätä kirjoittaessani makuulla vuoteessa olen sairaslomalla, joka loppuu 17.10 ja on näin ollen jatkunut 2kk. Eilen kävin röntgenissä ja huomenna on tuloksista soittoaika, Ja ensi maanantaina on sitten työterveys lääkäri ja katsotaan miten jatketaan. Minulla tosiaan on L2 nikaman kompressori murtuma . Minulla oli myös hyponatremia ja molemmin puolinen munuaisaltaan tulehdus kun minut 17.8 vietiin ambulanssi helikopterilla Tays siin teholle mieheni Mikan annettua mulle elvytystä ja soitettua 112 kun menin tiedottomaan tilaan ja tuskin hengitin. 

Tays sissa mulle oli annettu jotain lääkettä, johon olin reagoinut huonosti ja mennyt elottomaksi ja sit mulle oli laitettu hengitysputki. Sieltä mut siirrettiin seuraavana päivänä Kantahämeen teholle, jossa oli viikon ja sieltä 6A:lle, jossa taas yli viikon ja sieltä Janakkalan sairaalaan, missä piti olla kuntoutusta, jota kuitenkaan ei viikonloppuna ollut kun mut sinne perjantaina siirrettiin ja maanantaina potkittiin kotiin, ilman mitään jatko seurantaa tai neuvoja miten edetä.

Jollen itse olis pitänyt huolta asioistani ja kysellyt, että vaatinut ja jopa kertonut lääkärille mitä hänen pitää tehdä, kun ei kuulemma ymmärtänyt, että tarvitsen sairaslomaa, reseptiä ym-

 Tällä hetkellä olen tosiaan ollut kk kotona, jonne tulin baaritaksilla, koska en pystynyt istumaan, kun sattui niin jumalattomasti. Sain rollan mukaan, kun sitä vaadin ja 4 päivää sen kanssa sisällä pyörin, kunnes tarvitsin sitä vain ulkolenkillä ja viikon päästä hylkäsin sen kokonaan ja tehtiin Mikan kanssa pihalenkkejä sauvojen kanssa.

Fyssarikin piti itse soitella ja kävi kerran. Hyöty siitä oli vähäinen, antoi vain pari jumppaohjetta ja kehotti pääsemään rollasta eroon, jonka hylkäsinkin tosiaan sitten samana päivänä sisätiloissa. Pyysin tukivyötä selkään sitä saamatta, koska siitä ei kuulemma ole mitään hyötyä, No sain sellaisen työkaverilta ja lihasvasaran ostin häneltä omaksi, jota fyssarin mukaan ei olisi saanut käyttää, mutta jota olen joka päivän käyttänyt, itse aamulla ja Mika illalla, sekä rasvaa kylmägeelillä selkäni, joka ilta ja palelen vähintään tunnin sen jälkeen.

Käytän myös Bemeriä. Laitetta, josta voit lukea googlesta jos et tiedä mikä vehje on kyseessä, parantaa mm. mikroverenkiertoa,siitä on ollut n.10v minulle iso apua kipuihin ja vammoihin,

Hiukset ne vähäisetkin on lähteneet tukottain ja olenkin menossa tänään permanenttiin että sais edes ne 3 hiusta oleen sojottamatta piikki suorana, toivottavasti ne kestää permiksen tai sit pitää ostaa peruukkeja.

Ihohan mulla kuoriutui kokonaan varpaista lähtien joka puolelta. lisäksi päkiät on tunnottomat( ne oli jo tosin ennen tapaturmaa) Vasen reisi/ lonkka on tunnoton, samoin oli alkuun kaikki sormenpäät, nyt lähinnä vasen peukalo ja osa sormenpäitä.

Kuukauden palelin aamusta iltaan kotona , vieläkin välillä. Kun lopetin vahvat kipulääkkeet mm Targinikin, sain 4 päivän viekkarit palelin sikana ja oksetti aamusta iltaan, suun kuivuminen koko ajan on ollut kanssa aivan kamalaa. Nyt en tollasia kipulääkkeitä suostuis edes ottaan, vaikka nää panadolit eikä Buranatkaan auta mitään, niin saa sit olla.

7.10 oli mun synttärit ja sen päivän aamuna heräsin uneen, jossa olin ostamassa ilotulitteita sen johdosta, että kivut olivat hävinneet ja aamulla tosiaan tuntui, että näin oli käynyt, mutta eivät ole kokonaan vielä, riippuu kuinka paljon rasitan selkääni.

Kittelin ja kiitän usein yläkertaa, että sain vielä mahdollisuuden viettää synttäreitä ja uuden mahdollisuuden elää vieläkin paremmin. Kriisi opetti, että minulla on valtavasti ihmisiä/ ystäviä, jotka välittävät minusta ja auttavat konkreettisestikin hädän tullen, etenkin työkavereista laskin, että n. 15 on tullut mulle läheisiä ystäviä työnkin ulkopuolella, ja olen saanut heiltä paljon apua ja kannustusta.

Kummityttö Jonna otti myös upeasti ohjat ja auttoi miestäni ja meitä mm. ruokien hakemisessa ja käytännön asioissa, soitti jopa pomolleni, etten ole tulossa töihin.

Fb olen kertonut aika avoimesti missä mennään  ja olen saanut sieltäkin vahvasti tukea, neuvoja ,myötätuntoa, enkeleitä ym. 

Päätän tämän päivityksen tähän ja alan purkamaan tätä tarinaa laajemmin.  Mutta tänään ollaan elossa VAHVASTI!!!