Joka hommassa huomasi, kuinka kiire oli hoitajilla. Esim. kun pyysit särkylääkettä, niin meni 2 tuntia, ennen kun sitä sait sait. Tuntui, että aina kun pyysi jotain, niin oli vaivaksi. Varsinkin pissapussin tyhjennys tuntui aiheuttavan aina niin paljon ylimääräistä vaivaa, että vaikka muutaman kerran jo sanoin, että voisko pussin tyhjentää, niin sain vastauksen, että mahtuu vielä ja sitten kävi niin, että se meinas jo räjähtää muutamia kertoja, kun kukaan ei ehtinyt. Ihoni joka lähti laattoina irti, ei saanut sen kummempaa huomioita tai rasvausta, vaikka sänky ja lattia oli täynnä kuollutta ihoa. Selkääni ei todellakaan laitettu mitään kipugeeliä, tai mitään muutakaan, jotta oloni olisi ollut parempi. Tunsin olevani vaan vaivaksi, vaikka sentään muutaman hoitajan tunsinkin työni kautta.
Yksi räikeimpiä esimerkkejä henk.kunnan vähyydesta oli se, kun minulle sanottiin perjantaina aamulla, että mut siirretään tänään Janakkalan sairaalaan, sitten se peruttiin ja vähän myöhemmin se olikin taas edessä. Niin soitin hoitajaa, josko hän tulisi pakkaamaan kamojani ja auttamaan vaatetta päälleni. No kukaan ei tullut. Ajan kuluttua soitin samaa asiaa ja mulle vaan sanottiin, ettei ole kiire, tullaan kun ehditään.
No meikä toiminnan naisena ei jaksanut tuota jahkailua enää, vaan väkisin tyhjensin kaappeja kassiin, jopa yöpöydän alalaatikot, vaikken saanut kumarrella. Ja sain aikaiseksi vaatteet päälleni, jolloin siihen sen jälkeen tuli hoitaja todetakseen, että olin jo tehnyt kaiken, vaikka ei ollut kiirettä ja kun hän sen sai sanottua, niin baaritaksi oli selän takana hakemassa mua. Kaikki paperini oli vielä tulostamatta. Niinpa sitten ajan kuluttua lähdin taksilla kohti Janakkalan sairaalaa, joka olikin sitten oma lukunsa. Jatkuu...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti