Kohti keventynyttä ulkomuotoa

Niinpä sitten kesken koulupäivän soitin terkkarille ja varasin ajan saadakseni lähetteen GBP leikkaukseen, josta olin netistä lukenut.
Olin päässyt kirjautumaan LILE.n sivuille keskustelupalstalle ja lukenut urakalla muiden kokemuksia kyseisestä toimenpiteestä, joka ei todellakaan ole oikotie onneen, vaan pieni lisäapu, siihen, ettei läskit tulisi niin herkästi takaisin, enkä fyysisesti pystyisi syömään enää niin mahdottomia annoksia kuin 2l jäätelöö kerralla, nykyään saan meneen n. 3dl ja joskus siitä tulee heti huono olo hetkeksi.

Olikohan sen sitten jotain 2009 syksy kun aloin asiaani ajamaan ja leikkaukseen pääsin joulukuussa 2010. Sitä ennen oli tosin monta RT tapaamista ja ikävämpääkin lääkäriä ennakkoluuloineen, koska silloin ei ollut niin paljon tietämystä tästä asiasta, kuin esim, nyt.
Sain todella pahan mielen muutamasta tapaamisesta, kun syyllistettiin ja epäiltiin motiivejani päästä leikkaukseen.
Olin tosiaan vuosien varrella kokeillut kaiken mahdollisen laihduttamisen saralta hypnoosista, painonvartijoista, lentoemodieeteistä, pillereistä ym. paastoon ja siltä väliltä, minkään lopulta auttamatta pitämään pois saatuja kiloja lopullisesti pois.
Aina ne tulivat takaisin korkojen kanssa. Minä kun ajattelin syömistä heräämisestä nukkumiseen asti.

No tosiaan piti sitten alkaa laihduttamaan ja laihdutinkin n. 50kg ennen leikkuriin pääsemistä, jonka vielä meinasivat peruuttaa, koska en ollut laihtunut enellä tarpeeksi ennen leikkausta.
Tuskin minun tarvitsee kertoa, kuinka rankkaa oli laihduttaa se määrä kiloja, mutta kun oli se pelastus tulossa, ettei ne sitten tulisi takaisin, niin jaksoin jatkaa...ja jatkaa....
Sain vielä viikon armonaikaa, että Tays:issa sitten katsovat painoni leikkausaamuna ja jos en ole tarpeeksi laihtunut,niin en pääse leikkuriin.
No Suomi Sisu Perkele...mähän pääsen siihen aattelin…
Koko viikko pelkkää Nutrilettia 3-4pss päivässä, vähä sekavihanneksia. Sauvakävelyä 2x pv
Vielä ed. iltana ennen Manseen menoa saunoin 2h hattu päässä ja seuraavana aamuna punnituksessa oli lähtenyt 5kg ja mut siis leikattiin.
Sen jälkeen luulin ihmeen tapahtuvan, että alan laihtuun urakalla leikkauksen johdosta, mutta niin ei käynytkään, vaan laihduin vaan n.2kg kk ja leikkauksen jälkeen yhteensä vain n. 20kg Enempää ei tippunut, vaikka miten päin olisin ollut :-(

Eli jäin edelleen erittäin ylipainoiseksi, mutta pärjäsin jo itseni kanssa.
Ainut mikä häiritsi oli valtava roikko mahassa, alleissa ja rintojen osaa näyttelivät tyhjät pussit navan alla.
Tiesin, että kunnalliselle en pääse niitä leikkauttaan, kun BMI pitää olla joku tietty, johon mulla olis ollut joku 40 kilon matka, jonka tiesin näillä näkymin jäävän saavuttamatta.
Joten aattelin, että jotta jaksaisin tätä LH:n uraa jatkaa vakipaikankin saatuani, niin mitäs jos ottasin lainaa ja menisin yksityiselle.
Mä kun jotain saan päähäni, niin luotan intuitiooni, että näin se on ja niinpä tieni jatkui sitä kohti....

Kertyneiden kilojen taustaa..

Synnyin 60 luvulla köyhään perheeseen, jossa äiti näytti rakastamisensa ruoalla.
Aamupalana oli usein pullasuttua, johon kuului pullaa paloina, sokeria ja kahvia kermalla.
Leipänä oli aterioilla iso lautasellinen ranskanleipää paksulla kerroksella flooraa ja jotain makkaranpäitä, joita sai halvemmalla kaupasta.
Salaattia en koskaan nähnyt ruoka pöydässämme.

Muistan kun äiti ja isä eräskin kerta lähtivät tanssimaan ja me jäätiin veljen kanssa kaksin kotiin, niin saatiin siitä hyvästä syödä täytekakku puoliksi.
Äiti näytti rakkautensa ruoalla, kun muuta ei siihen aikaan osannut.
Ei ollut ilmeisesti omassa nuoruudessaan saanut siihen oppia, kun oli 12 lasta ja sota-aikakin.
Olin ihan onnellinen lapsi, joka sittemmin kärsi ylipainosta ja alkoi sen takia kokea huonommuutta itsestään jo lapsesta lähtien.
Koen, että ylipaino alkoi siis jo väärillä ruokatottumuksilla ihan lapsesta saakka.
Muita syitä on tietty on esim.sukurasite. Kaikki äidinpuolen sukulaiset on kuvista päätellen talon kokoisia, niin kuin  äitinikin, myös veljeni on ottanut osumaa.

Sitten tulee myös henkiset ongelmat, joita on syömällä  oppinut tukahduttamaan.
Traumaattisia kokemuksia , joita lapsena ja teininä on joutunut kohtaamaan miesten ahdistelujen kautta.

Asiaa ei ainakaan ole auttanut se, että lihavimmillani ollessani ulkopuoliset katsoivat asiakseen sen minulle kertoa, ikään kuin en sitä olisi joka hetki tajunnut ja kantanut mukanani.
Voisin kertoa lukemattoman määrän tarinoita siitä, miten minua on loukattu kommentoimalla kokoani suoraan päin naamaan.
Haavat ovat syviä. Itsetuntoni on ollut maassa aikaisemmin ja olen käynyt pitkän ja kivisen tien päästäkseni tähänkin hetkeen, josta aion kohta jatkaa vielä edemmäs (siitä myöh.)

Koko aikuisiän jojoilin painoni kanssa edestakas, kunnes tuli oikea kriisivuosi 2005, kun menetin yhtä aikaa työni, ja sitä kautta työsuhdeasunnon.
Siitä vuoden päästä luottotiedot,Sen vuoden aikana, kun yritin vielä työttömänä maksaa joka suuntaan lainan korkoja lihoin 50kg
Muut syö pillereitä masennukseen, minä söin kaiken mitä eteen tuli.

Oltiin muutettu asunnon mentyä Espoon keskustasta pellon viereen maalle asumaan pieneen omakotitaloon vuokralle.
Ja siellä tosiaan vuoden pyörin sängyn ja jääkaapin väliä ja mietin elämääni ja söin ja söin.

Kunnes oli lähdettävä katsastamaan autoa ja kauhukseni huomasin odotushuoneessa, että en mahtunut mihinkään tuoliin istumaan.
En myöskään mahtunut autoni turvavöihin ja pelkäsinkin sitä hetkeä, että poliisi pysäyttää ja keskeyttää ajoni, kun en voi turvavyötä pitää.

Näihin aikoihin löysin myös Reiki-energiahoidot, jotka auttoivat ja auttavat mua edelleen.
Kävin muutamat kurssit ja parantelin itseäni ja muitakin kaukohoidoilla.

Sitten samoihin aikoihin työkkäri pakotti mut joustavasti työhön kurssille, kun olin päättänyt, että ravintola-alalle en enää mene, koska olin siihen loppuun palanut jo ennen työn loppumista.
Oli todella vaikeaa taas pakottaa itsensä sosiaaliseksi ja asiaa, ei tosiaan auttanut se, että mulla oli tasan yhdet housut (verkkarit), jotka mahtuivat mun päälle.
Pakotin itseni kuitenkin käymään kurssin kunnialla, vaikka alkuun se oli todella rankkaa.

No sattumien kautta menin sitten vanhainkotiin työharjoitteluun kurssin päätteeksi ja se meni sen verran hyvin, että 2vkoa kurssin jälkeen mulle soitettiin ja pyydettiin töihin sinne.
Muutaman kk päästä sain sieltä oppisopimus koulutuksen LH:ksi työn ohella.

Lähihoitaja koulun aikana sisälläni syttyi palo, että nyt näistä läskeistä on päästävä.
Koulutus työharjoitteluineen ja töineen oli todella vaikeaa niillä kiloilla, koska painoin varmasti yli 200kg mikään vaakahan mua ei suostunut punnitsemaan.

Yksi ikävimpiä kokemuksiani oli eka työharjoittelu päiväkodissa, jossa ekana aamuna eräs pikkutyttö otti mut silmätikukseen ja huusi kaikkien kuullen, että ÄLÄ ISTU SIIHEN JAKKARALLE SE RÄJÄHTÄÄ SUN¨ALLAS!! Olisin niin toivonut, että maa olisi nielaissut mut.

Se koko harjoittelu oli niin rankka, kun lapset on lattiantasossa ja kaikki tapahtuu matalalla.
Mutta lasten kanssa sain  kuitenkin hyvän yhteyden harjoittelun aikana ja tämä tyttökin pyrki aina lähelleni, kun minuun tutustui, samaa ei voinut sanoa ohjaajistani.

Työntekijät syrjivät mua koko harjoittelun ajan ja puhuivat ohitseni.
Jättivät minut ulkopuolella ja täysin yksin.
Itsetuntoni oli niin nollassa, että sallin sen tapahtuvan, ja olemukseni oli , että anteeks että olen olemassa.
Sen työharjoittelun jälkeen, en ole enää koskaan sallinut itseäni kohdeltavan niin ala-arvoisesti.
Teinkin siitä valituksen, joka ei tosin kantanut mihinkään, mutta sainpa kertoa kantani.

Olin myös vuoden työttömyyden aikana hukannut itseni ja identiteettini täysin, enkä enää tunnistanut itseäni. Jouduinkin aloittamaan itseni rakentamisen uudelleen pala palalta.

Koko elämä oli taas alussa, iso velkataakka niskassa, ei luottotietoja ja hirvittävä matka alussa läskien kanssa ja aivan uudella paikkakunnalla, jossa en tuntenut ketään.
Ja täysin uudella työuralla alkuvaiheessa.

Mies tosin mukana, joka oirehti oman masennuksensa kanssa, joka oli oikeastaan siihen aikaan valtava lisätaakka minulle, olisin pärjännyt paremmin yksin.
Olin hänen masennustaan katsellut jo useita vuosia ja niinhän sitä sanotaan, että usein masentuneen läheinen sairastuu myös itse.
jatkuu....

Kauneuden hoitoo

No niin, kun saatiin siis vasen käsi kuntoon ja lääkäri soitti, että mites sen oikeen käden kanssa?
Onko vikaa vikaa, niin minä siihen, että ihan rauhassa on käsi ollut, että en oo leikkaamassa oikeeta ihan heti.
Niin eiköhän puutumisoireet alkanut heti tänään, kun täs oon koneella ja kirjotan.
Ihan aikuisten oikeesti, antakaa mun olla rauhassa vähän aikaa taas...
Mä en nyt jaksais miettiä tätä oikeeta kättä, kun on tulossa taas kaikkee muuta, mistä kirjoitan myöhemmin..
Toi helvetin peräpukamakin on taas mielestäni vaan isontunut, vaik sen kanssa piti kuulemma pärjätä.

Duunis menee tosi hyvin, vaikka onkin kyllä kuluttavaa työtä, mut onneksi on töitä, jotta saa oman elämänsä maksettua.
Tänään on luojan kiitos tilipäivä, kaikki on loppu.
Ei ollut varaa ees tilata auton katsastusta, ennen tätä päivää, mut nyt heti tilasin keskiviikolle.
Tää kuukausi nimittäin aikaa katsastaa. Toivottavasti. menee läpi.

Mun kulmat oli muuttuneet punaisiksi edellisen pigmentoinnin haalistuessa, joten siitä kauhistuneena kävin uudelleen pigmentoimassa niitä, toinen kerta vielä.
Laitan myös Eye linereihin lisää väriä, kun on haalistuneet, että on jotain piirteitä, kun mulla ole edes ripsiä, kuin tyngät.
Syystä että  pidän taukoa ripsipidennyksistä, jotka katkoivat omat ripset.
Taidan irrottautua niistä ja yrittää vaan kasvatella näitä omia.
Jonnan kaveri tekee itse sellasta seerumia, jonka pitäs kasvattaa ripsiä, tilasin sitä.
Tilasin myös magneettiripset ex pigmentoijaltani ja hän sit neuvoo miten ne laitetaan, saa nähdä toimiiko. Niitä vois pitää juhlahetkinä.

Mietiskelen, että kokeilen kasvojen ja kaulan täyttöliftausta jossain vaiheessa, vaik keväällä.
Ei näin talvella pimeellä oo niin väliä miltä näytän :-)

Kissanpentujen lisääntymistä tässä pelkään ja mietin, koska niitä leikkauttaisin, varmaan toi Eemeli nyt eka. On jo niin isokin 2x Miinan kokoinen.
Ollaan Mikan kaa jo rakastuttu niihin <3
Lähenkin nyt pussaileen niitä..moi

Jaksaa jaksaa..

Keskiviikkona oli sl viimenen päivä. Jo illalla kysyttiin seuraavaan aamuvuoroon, kun olis ollut vielä 2 vp ennen työputken alkua.
Lupasin innosta piukkana saapua aamulla sorvin ääreen rahankiilto silmissä. Talous on jälleen kuralla kk maattuani.
Mutta niin oli näköjään käynyt yleiskunnollenikin. Kahdesta vp:stä muodostui lopulta 7-20 työvuoroja.
Nyt yritän täs palautua niistä, et jaksan mennä iltavuoroon ja huomenna taas pitkään. Vasta ke 1vp.
Sillonkin on menoo kaupunkiin, meen laittaaan uutta pigmentointia kulmiini, niistä on tullut punaiset entisen värin haalistuttua.

Nyt oikeesti huomaa, kuinka paljon kuntoa tää mun duuni vaatii.
Mulla on ihan joka paikka kipeä ja melkein linkutin eilen. Toi oikea jalka alko vaivaan, samoin olkapää ja tää leikattu käsikin tietty otti vähän itteensä oudokseltaan.
Oon nyt urakalla ottanut näitä Bemer hoitoja, että palautuisin ja on niistä ollut jo paljon apua.
Töissä on ainakin 5-6 saikkua menossa tovereilla, joten hommaa riitäis, kun vaan kunto kestäis.

Niin käsi on tosiaan melko hyvä, vanha iho kuoritui haavan kohdalta ja uutta pukkaa. Mielestäni Bemeri ja pihkavoide on auttanut siinäkin.

Tays keuhkojen ja kaulan alueen kuvaus oli puhdas, ei mitään uutta. Keuhkojen arpi ennallaan.

Kissanpennut voi hyvin, madotus menossa. Ovat kyllä sellaisia riiviöitä että.
Lumikki vanha kissa tosin huolestuttaa, että paraneeko sen koipi lainkaan, kun hieman ontuu sitä jalkaa, johon purtiin aikeisemmin. Toivottavasti kuntoutuu, ettei kuole sentään 3 lemmikkiä perä jälkeen, jos joutuu lopettaan tms..

Pakkorokotus infulenssapiikin suhteen huolestuttaa,hermostuttaa ja suututtaa.
Rekrystä tuli jo kysely rokotuskattavuudesta, joka pitäisi täyttää marraskuun loppuun mennessä. Sen jälkeen eivät kait tarjoa töitä, jos en ota piikkiä. Tää on niiiiiiiiiiiiiiiiiin syvältä, en tiedä mitä teen???
En halua sitä. Tää aiheuttaa niin paljon ylim. huolta, stressiä ja pahaa mieltä.
Missä on hoitajien itsemääräämisoikeus? Että meidät pakotetaan ottaan se paska piikki, josta kukaan ei voi mennä takuuseen mitä se aiheuttaa. En usko siihen pätkääkään.
Kuitenkin me hoitajat ollaan niitä, jotka käyttää hanskoja ja käsidesiä ym.
Voisin pitää vaik maskia, mut piikkiä en halua.
Tajuatteko, että meidän asukkaat saa päättää itse ottaako ne sen piikin, mut me ei?
Entä kaikki vierailijat, jotka käy tartuttamassa ja kaikki muut vierailevat tähdet siivoajista lähtien?
Sit vielä luin, että eduskunta on tekemässä lakiin jotain korjauksia ja muutosesitys tulee 12/18 mut auttaako se tätä asiaa?
Oon laittanut Tehyyn kyselyä asiasta, ainakaan vielä saamatta vastausta.
Kattellaan…..

Miina ja Eemeli

Eilen sitten haettiin kisut. Osoite oli niin vaikea, että 2 navia johtivat kumpikin eri paikkoihin.

Ensin jopa jonnekin yksityisalueelle, jossa ei olisi saanut edes kulkea ja lopulta tie päättyi esteeseen. Tuli tunne, että äkkiä pois, ennenkuin meidät ammutaan.
Ketutti niin maan perusteellisesti. Pyörittiin ympyrää ja jouduttiin ajaan useita kilometrejä teillä, joissa oli isoa kivihaketta päällä. Pelkäsin, että auto vähintään hajoaa.
Lopulta oltiin jossain nou wer mettässä ja navi neuvoi vuorotellen joka suuntaan ja kilometrit perille vaan lisääntyi, sekä satoi kaatamalla. Oltiin hermoromahduksen vallassa jo ja ajateltiin, että ei ole muuta mahkua, kun lähteä kotiin takaisin, ei löydetä perille millään.

Meillä ei ollut edes puhelin numeroa kisujen omistajalle, joten laitoin Messengerissä viestin, mikä on tilanne ja numeroni.
Onneks soitti mulle heti ja lopulta toivat meille kissat sinne, missä navi näytti meidän olevan.
Ja vielä ajoivat edellä isolle tielle asti, et löydettiin helpommin takas Hauholle <3

Kisut huusi osan matkaa tietty peloissaan. Perillä kotona löysivät heti sohvan alta turvapaikan, jossa makasivat päällekkäin pari tunti. Sitten alkoivat tutustumaan ympäristöönsä.
Kävivät hienosti hiekkalaatikolla ja syömässä. Lumikin kohtaaminen on vielä rajoittunut kunnioittavan välimatkan päähän.

Lumikki hieman ääntelee siihen malliin, ettei kannata lähemmäksi astella, vaikka pienet haluaisi tulla jo tutustuun. No pikkuhiljaa siedätyshoitoa.
Oon hellinyt nyt erityisesti Lumikkia, jotta hän ei tunne itseään syrjäytetyksi.
Lumikkihan ei Topin aikana yleensä ikinä tullut sänkyyn, eikä halunnut syliin, mutta Robroyn ja Topin kuoleman jälkeen on ilmeisesti tullut niin hellyyden kipeeksi, että antaa nykyään herkemmin ottaa itsensä syliin ja silitettäväksi. On jopa ollut sängyssä mahan päällä ja itse sinne tullut.

Yö pelotti hieman, että antaako noi nukkua huutavatko kotikävää ja etten yöllä vessassa käydessä astu niiden päälle.
Arvelutti myös etteivät ne vahingossa ota yöllä yhteen Lumikin kanssa.

Niinpä mä otin kisut makkariin oven taakse koppaan mun sänkyyn.
Ite heräsin pariin kertaan pissalle, mut kisut pysyi kiltisti nukkumassa.

Alkoivat vasta aamulla hieman ennen 5 leikkimään, joten sit noustiin ylös koko poppoo.
Kaikki pisulle ja syömään. Tossa ne menee edestakas mun päällä, kun oon tietsikalla sängyssä.
Aika kivaa, rauha loppui, mutta nyt on elämää, kunhan toi Lumppari vielä tottuu.

Tänä aamusta tikinpoistoon Hauhon terppariin ja 14.00 Tays Keuhko ja kaulan alueen kuvaus.
Haava hieman punoittaa ja on hieman arka.

Olin viikonlopun Bemeristä kursseilla, kirjoitan siitä erikseen myöhemmin. On nimittäin kyllä niin hieno laite joka auttaa kehoa pysymään terveenä ja ennalta ehkäisee sairauksien syntymistä, että jo omienkin kokemusten perusteella suosittelen kaikille. Palataan asiaan.

　

Löysää....

Ihanan löysää on ollut jo viikko näin sairaslomalla ollessa.
Leikkaus meni loistavasti, ainoastaan sattui puudutusaineen laitto, joka TODELLAKIN sattui.
Joutuivat myös lisään puuduketta, kun tunsin hieman hermokipua kesken toimenpiteen.
Pärjäilin melko hyvin yksikätisenä, eikä särkyjään paljon ollut, kun otin säännöllisin välein särkylääkettä.
Mika kyllä auttaa herkästi jos jotain apua pyydän ja on muutoinkin ollut hyväntuulinen ja tukena.

On ollut toisaalta ihanaa olla vaan, mutta on ollut myös vaikeaa lopettaa jatkuva suorittaminen ja olla tuntematta itseään tehokkaaksi ja hyödylliseksi.
Kattelin tossa kauden putkeen hömppäohjelmaa Ruotsin Paratiisihotelli ja aivot on olleet narikassa.
Päivittäin teen kuitenkin jotain hyödyllistä. Alkuun jos ei muuta voinut, niin listoja siitä mitä haluan saavuttaa lähiaikoina. Ja suunnitelmia miten edetä eri asioissa.

Eilen sain aikaiseksi vihdoin käydä hyvällä ystävällä, jolla on myös ollut todella rankkaa oman syövän ja heti perään läheisen menetyksen johdosta.
Kovia ollaan koettu molemmat ja tuntuu hirveältä katsoa ystävän kärsimyksiä, mutta ehkä hänkin sai toivon mukaan taas hieman lisää potkua jatkaa tätä ihmiselämää surunsa keskellä.
Siinä meni yli 3h jupatessa todella nopeesti. Ei ehtinyt ees kelloa vilkaista, kunnes ystävä huomasi, että hänen pitää kohta lähteä töihin.
Kyllä on hienoa omata ystäviä, jotka ovat sielunsiskoja/ veliä.
On niiiiiiiiiiiiiiiin voimaannuttavaa jakaa kaikki kokemuksensa ja voida kertoa ne juuri niin miltä tuntuu pelkäämättä, että ystävä ei ymmärrä tai jaksa kuunnella tai ole valmis kuulemaan.
Tilattiin kummallekin meedio aika ensi viikolle, jännää.

Kotona laitetaan johtoja piiloon, kun kisut tulee viikon päästä.
Huomenna taas verikokeisiin, kun kehkokuviin tuli kutsu jo ens viikolle. Semmotteita tänään.

Sitä sun tätä

Käsileikkurin aika siirty huomis iltapäivästä jo 8.30, hyvä niin, koska ollaan enempi aamuihmisiä Mikan kaa. Se saa luvan tulla mukaan, jos tarviin apua yks kätisenä sen jälkeen.
Työkaveri onneks heittää sinne ja takas. Ei tarvi ainakaan ootella tuntitolkulla jotain kela taxia takas päin ja menomatka taxilla maksais varmaan jotain 70e en tie mitä nykyään...
Toivottavasti kaikki menee hyvin, en jännitä yhtään, toivon vaan et leikkaus onnistuu.
Saikkua tulee 3-5vko eri tietolähteitten mukaan.
Mun työstä tulee varmaan maximi, koska on sen verta raskasta nostella vanhuksia ym..

Eilen mietin, että otan tän samalla hermolomana töistä, sen verta stressaavaa se on nykyään, varsinkin kun joutuu tekeen niitä ylitöitä, että pärjäis tässä kovassa maailmassa.
Mietiskelin myös, että ei mulla ainakaan aika tule pitkäksi, kun saikulle on tullut sovittua jo vaikka mitä.
No tää viikko on vielä löysää, kun toinen käsi on paketissa, mutta sitten se meno alkaa.

Ollaan ottamassa 2 kissanpentua, jotka saadaan joko ens tai seuraavalla viikolla jeeeeeeeeeeeeeeee.
Tyttö ja poika, nyt pitäs keksiä hyvät nimet, mut ehkä se sitten tulee, kun ne näkee.
Aivan ihanaa, ehdin tutustuun ja hoitaan niitä. Tää on ehdottomasti paras aika ne ottaa. Mikakin on jo myöntyväinen. Toivottavasti Lumikki hyväksyy ne ja alkaa pitään niistä huolta.

Ensi viikon vkonloppuna meen Hesaan bestikselle, joka laittaa mun hiukset ja vietetään laatuaikaa perjantai ilta varmaan yöpuvuissa ja tv:n ääressä syöden jotain hyvää.
La ja  Su oon kurssilla 9-17 Bemeristä verisuoniterapialaitteesta, jonka ostin keväällä.
Vehje todellakin toimii!!! Auttaa moneen vaivaan ja kipuun ja uniongelmiinkin olen löytänyt siitä avun. No nyt opin oikeaoppisesti siitä lisää.

Vko 38 on keuhkojen ja kaulanalueen röntgen TAYS:issa, nopeeta tuli se kutsu nyt.
Saman viikon lopulla tulee Jonna ja Lassi veljenlapset Tampereelta kylään RISK turnaukseen.

vko 39 tulee ilmeisesti Pökä Espoosta rakentaan mulle autokatosta.
Joten kaikkee mukavaa ja vähemmän mukavaa on menossa.
Tänään vaan löhöön ja valmistaudun huomiseen.
Aamun jo touhusin kaupat, apteekit, ja ruoat moneks päiväks. Huomenna päälle jotain löysää, että saa vaatteet pois yhdellä kädellä.
Semmotteita tänään. Mielenkiintoinen kk tulossa. Pitäkää peukkuja <3