Takaisin tasapainoon

Pääsin sitten vihdoin lääkäriin, auto tuli kuntoon ja mieskin voi paremmin.
Hyvänlaatuinen asentohuimaus oli kuulemma diagnoosi.
Mulle tehtiin harjoitteita mennä selälleen maate tyyny yläselän alla ja pää oikealla päin käännettynä, jotta pää hieman alaspäin ja sivulle.
Ja hyvää päivää, että maailma meni ympyrää ja silmät siksakkia ja lääkäri sen selvästi huomasi ,koska pyörrytys meni ohi ja koska alkoi.
Sitten mentiin petillä ylös alas ja ei ollut kivaa ei. Näitä harjotteita sitten piti tehdä kotona ja näin toimin, vaikkakin olo oli tukala ja oksetti niitä tehdessä.
Autokin tuli vihdoin kuntoon ja sitä myöten stressi helpotti siitäkin.

Olen varmaan ennekin jo täällä todennut, että uskon, että henkiset lukot ovat osaltaan aiheuttamassa sairauksia ja vaivoja joita saamme osaksemme.
Ja mielestäni tämä asentohuimaus on siitä selkeä esimerkki.
Koska siis menetin mielenrauhani ja sitä kautta sisäisen tasapainoni, niin menetin myös ulkoisen tasapainon, eli sain asentohuimauksen.

Vaiva korjaantui sillä, että päätin antaa anteeksi henkilölle, joka minua aiheetta tylytti. Annoin siis mielessäni anteeksi, koska eniten kärsin itse siitä jos kannan kaunaa sisälläni.
Lisäksi tein niitä harjoitteita.
Ja kun kaikki oli paremmin vedin pullon punkkua ja muutaman kessun, sekä tuuletin ajatuksia Mikan kanssa.
Google väitti näiden lisäävän huimausta, mutta mä totesin toisin, huimaus jäi siihen.:-)

Sain koko vartalopuudutteen ja sen kautta pystyin taas jatkamaan henkisesti paljon pienemmällä painolastilla maallista selviytymistaisteluani.

Kohdatessani tämän ihmisen taas, jolle anteeksi siis mielessäni annoin, oli kauna väliltämme kadonnut, vaikkemme siitä olleet sanaakaan puhuneet ääneen.
Olimme toisillemme kohteliaita, jopa hymyileviä, vaikkakin luottamus häntä kohtaan sai pienen kolauksen.
Mutta pystyin jo ajattelemaan niin, etten itsekkään todellakaan ole mikään täydellisyys ja teen virheitä koko ajan. Joten pitänee suoda muillekin tämä kipuilu omien epätäydellisyyksiensä kanssa. Ehkä hän joskus mainitsee asian tai sitten ei, mutta ihan miten vaan, olen itse jo saanut mielenrauhani takaisin ja se riittää.

Se on  jännä, että vaikka ei sanoisi mitään ääneen, niin energiatasolla sitä vaistoaa mitä toinen ajattelee.
Tai ainakin minä vaistoan, se on aina ollut minulle luontaista, lukea ihmisiä syvemmin.

Paskaa niskaan urakalla taas!

Jopas taas on sattunut, miks ihmeessä mun elämä on aina tällasta vuoristorataa, vaik en muuta haluaisi kun elää rauhassa, vailla minkäänlaisia ristiriitoja ja katastrofeja.

No alkuun hyvää. Kävin siellä kohdun ultrassa hakemassa varmistuksen, että siellä ei ole syöpää ( äiti sairasti kohtusyövän ikäisenäni)
Minut vastaanotti aivan mahtava naislääkäri, jonka tunnistin välittömästi hengenheimolaiseksi. Olin lyhyen käyntini aikana kertonut osan elämänhistoriaani ennen kuin huomasinkaan. Sain kannustavia kommenteja ja kehoituksen jakaa positiivisuuttani blogissani muutoinkin, kuin syövän tiimoilta ja näinhän aion tehdäkin.

Myooma kohdussa oli entisensä, eikä sitä tarvitse enää kuulemma tarkkailla.
Ja Indivinaa voi koittaa vuoden päästä tauottaa. Saapi nähdä uskallanko? En nimittäin halua sitä hikihelvettiä takaisin.
No juu olo oli mahtava poistuessani lääkäriltä ja päivä päivältä löysin entistä paremmin mielenrauhan ja tasapainon, jota Vaakana aina yritän saavuttaa.

Juuri kun olin parhaimmassa olotilassa sain epäreilun ryöpytyksen niskaani töiden tiimoilta.
Ja kun vaakana en voi sietää epäoikeudenmukaisuutta, niin en ole siitä yli päässyt, vaikka asiasta on jo viikko aikaa. Mun mieleni märehtii asiaa edestakas ja ympyrää, eikä anna rauhaa. Itse en voi asiaa yksin selvittää, joten en tiedä miten käsitellä se.
Olisiko stressi siitä osaltaan syynä siihen, että eilen mulla alkoi ekaa kertaa elämässäni jonkinlainen asentohuimaus. Ja tänään se on vain lisääntynyt. Eikä olokaan ole kovin hyvä, voimaton.

Stressiä ei myöskään ole vähentänyt auto-ongelmat. Ensin ei saatu yhtä renkaista irti millään talvikiekkojen vaihdon yhteydessä. Ja kun la aamulla olin lähdös töihin, niin auto ei ensin lähtenyt käyntiin ja kun lähti niin akkuvalo palo koko ajan. Ajoin pelko perseessä töihin koko viikonlopun pilkkopimeässä. Eikä meillä päin ole edes katuvaloja, saati piennarta tien sivussa mihin olisi auton voinut ajaa, jos virta olisi sammunut. Olisi seuraavat ajaneet perään lähes varmasti.

No apua olen onneksi saanut hyvän työkamun mieheltä, on vaan kurjaa joutua vaivaamaan muita ongelmillaan. Mies sai sen renkaan irti ja vaihtoi sen. Ostaa työmatkallaan autooni laturin ( vika oli siis siinä) ja vielä laittaa sen paikoilleen. No tänään piti jo vaihtaa, mutta ei sekään mennyt kerralla putkeen, kun olivat myyneet väärän kokoisen tiedoista huolimatta. No huomenna uudestaan.
Eihän siinä mitään, mutta kun tää terveys nyt reistaa ja olis kiva tietää mikä nyt vaivaa??

Yritin jo tänään päästä lekulle, mutta ainut aika olis ollut 12.30 juuri silloin kun mulla oli hammaslääkäri..
USKOMATONTA!!! niiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiin tyypillistä, mä alan pessimistiks, ne ei pety!!
No sain tulehdusarvot katottua töissä, eikä niissä ollut mitään, mikä selittäs.
Joten ei kait auta kun huomenna yrittää uusiks lääkärinaikaa ees tälle viikolle saada, jos huimaus jatkuu samaan malliin. Enhän mä pysty kohta duuniin. Onneks vielä huomenna vapaa.

Lisäksi kotirintamallakaan ei ole kivaa, kun mies on kireä kuin viulunkieli ja taistelee omia masennusoireitaan vastaan. Mun pitäs vaan jaksaa ja jaksaa ja jaksaa ja hoitaa kaikki asiat.

Ja mun kun piti niin nautiskella näistä vapaista ja relata, niin tää on kaikkea muuta!
Saapi nähdä mitä huominen tuo tullessaan. Aivokasvaimen mahdollisuuttahan mä en todellakaan mieti..Niin ja muuten verenpaineet on loistavat, niissä vika ei voi olla.

Hammastelua, Ultraa ja Papaa

Ihana kaunis aurinkoinen ja kuulakas syksy, kohta synttäripäivä. Varmaan liittyy siihen, että tämä aika on jotenkin niin kotoinen ja ihana.
Elämä on ollut mahtavaa ja ihanaa joka päivä ja hyviä ja vähemmän hyviä uutisia on tullut.

Papa koe oli puhdas jes. Sitten alkoi hampaat oireileen. Ensin vihloi yksi takahammas ja sain perjantaina tilattua ajan maanantaille, mutta viikonlopun aikana lähti  pala etu alahampaasta, joka oli juuri keväällä paikattu.
Olin arvannut, että se lähtee irti, koska Virolainen hammaslääkäri jätti siihen valtavan raon, jonne meni kaikki heinäseipäästä lähtien.
Niinpä sitten ma lekulle marssiessani mulla olikin kaksi paikattavaa hammasta.
Etuhammas ohitti vihlovan ja sain vihlojalle ajan seuraavalle viikolle.
No kuinka ollakaan, ennen kun pääsin seuraavaan aikaan, niin nyt lähti ylä etuhampaasta pala ja taas olin kahden hampaan loukussa.
No  hoidettin vihlova hammas ja eilen kävin sitten hoitamassa ylä etuhampaan, niin kuinka ollakaan mulla on taas uusi vihlova hammas, jolle sain ajan ensi viikolle.
Että voi hyvää päivää!!!
No pääasia, että saadaan hoidettua, mut hieman rassaa.

Hampaiden hoito on nyt vieläkin tärkeämpää kuin ennen, koska nyt on vieläkin kuivempi suu, kuin ennen.
Eikä sädehoito varmaan hyvää tehnyt hampaillekaan, jotka olivat jo ennestään huonokuntoiset.
Mulle annettiin oikein reseptillä erittäin fluoripitoinen hammastahna, jolla pitäs pestä 3 kertaa päivässä vähintään 3 minuttia, joka on musta sikapitkä aika.
No olen petrannut paljon, eli ainakin sen 2x 3min. mut päivällä ei useinkaan muista.

Tänään sain sit vihdoin tilattua yksityiseltä kohdun ultran, jotta saan mieltäni vaivaamasta vielä sen. 2013 siellä oli hieman edellisestä pienentynyt Myoma. Haluan tietää mikä on sen tilanne ja miten hormonilääkitys on kohdallaan.
Olen syönyt Indivinaa jo monta vuotta vaihdevuosiin, jotka mua häiritsi lähinnä niinä järkyttävinä hikoiluaaltoina.
Saatoin 30 asteen pakkasella mennä seisoon ulos alasti, kun niin hehkutti sisältäpäin.
Mika yritti lämmittää kämppää ja meikä auko ovet ja ikkunat. Ei ollut helppoa miehelläkään.
Kokeilin kaiken maailman luontaislääkkeet, mutta ei niistä ollut mihinkään. Maksoivat vaan maltaita. Hormonilääkitystä mietin pitkään, kunnes en enää kestänyt joskus monta kertaa tunnissakin tulevia hikoilukohtauksia.
Yölläkin heräilin ja unenlaatu huononi.
Indivina lääkitys oli yksi parhaita asioita, joka on auttanut elämänlaadussa vaikealla hetkellä.
Tosin en nyt sitten tiedä kuinka kauan niitä saa/ suositellaan syötävän, joten tahdon vähän selvitystä siihen. Mutta voin kertoa, että vapaaehtoisesti en niistä luovu, jos oireet palaavat.

Tänään vapaapäivä ja kuinka ollakaan sauna ja Netflix, sekä hyvä ruoka kutsuvat.

Ai niin ja matka Puerto Ricoon on tilattu Maaliskuun lopussa lähetään Merjan kaa oli sitten syöpää tai ei.

Unia ja unelmia

Ihana lomaviikko lopuillaan. Olen hemmotellut itseäni ja kuntoillut.
Ensin viikonloppuna hain lapset (Lassi 20v ja Jonna 22v) Tampereelta luokseni ja pelattiin monta RISk lauta peliä , enkä voittanut yhtäkään. Ollaan pelattu tätä peliä noin 15v yhdessä. Kaukana on ne ajat, kun kummi dominoi peliä. Hyvin ovat oppineet.
Lapsille kuului hyvää elämässä ja siitä tuli hyvä mieli. Opeteltiin syömään kasvisruokaa, koska Jonna oli muuttanut ruokavaliotaan siihen suuntaan.

Olin muuten Papa kokeessa viime viikolla, josta selviää jos on kohdunkaulan syöpää. Kuinka sekin kutsunta sattui tulemaan juuri nyt. Olisipa kornia, kun omat PT- TT kuvat oli puhtaan, niin sit tuliskin Papa kokeesta jotain löydöksiä, mut uskotaan niin, että puhdas olen sieltäkin. Näissä mun kuvissahan ei siis kohtua näkynyt.

Ma kävin ripsissä ja hammaslääkärissä.
Ti Suomi hävis Ruotsille jääkiekossa ja tiputtiin jo alkusarjoissa kisoista. Kisoista, joiden takia lomani otin. Mutta ei mahda mitään, se on kuitenkin vaan jääkiekkoa.
Ke kävin Mansessa silmälääkärillä, joka ei suositellut mulle silmien Laserleikkausta, josta en kuulemma hyötyisi. Vaan silmien linssileikkausta, joka tietty maksaisi 4000e enempi,mihin olin varautunut. Niinpä tietysti, jään haaveilemaan asiasta toistaiseksi. Sitten ajelin vielä takas Hauholle jalkahoitoon sen jälkeen.
To kävin kampaajalla, joten itseen on hassailtu. Eilen nautiskelin saunasta.
Viikonloppu kuluu rauhallisesti kotona kuntoillen ja koiran kaa lenkkeillen. Kodin rästitöitä tehty pikkuhiljaa joka päivä. Loma on tuntunut pitkältä ja voimaannuttavalta.
Jaksaa taas alkaa aherruksen Maanantaina.

Merjan kaa suunnitellaan ens talveks viikon matkaa Puerto Ricoon maaliskuun lopulle. Ennen sitä on varmaan PT-TT, mutta ajattelen niin, et sekin kuva on sit puhdas.

Näin unta täs hiljan, että olin äitini, (joka siis on kuollut v.-95) kanssa menossa bussipysäkille, mut menimme väärälle pysäkille. Mä huomasin et bussi ajo pysäkin ohi, noin 20metriä eteenpäin seuraavalle pysäkille ja lähdin juoksemaan sinne. Kuski odotti mua ja pääsin bussiin ja suutelin kuljettajaa kummallekkin poskelle ja kaikki matkustajat taputtivat. Äitiä jäi sinne toiselle pysäkille.
Mä tulkitsin unen niin, että vielä ei ole minun aikani kuolla ja, että olen selvinnyt syövästä.
Yleensä en muista uniani, mutta tämän muistan, koska heräsinkin siihen.

Viime yönä näin unta veljestäni, mutta ikävä kyllä en muista sitä tarkemmin.

Kohta synttärit täytän 55v. Tuntuu hurjalta miten aika kuluu niin nopeaan.
Joka hetki pitää elää täysillä ja arvostaen mitä on.
Kiitollinen sydän kerää kiitollisuuden aiheita lisää elämään.

Mä oksalla ylimmällä....

9.9.2016   2+0+1+6=9  Eli vuosiluvustakin tuli 9 yhteenlaskettuna
Ja taas sitten 9+9+9=27 ja 2+7=9 eli päivän teema Torstaina oli vahvasti numerologiaan uskovalle 9
Numero 9Numero 9 on regeneraation, uudelleen syntymisen ja kasvamisen luku.
Uusi syntymä. Henkisyys,  itsensä laajentaminen, ounastelu, eteenpäin meneminen, matkustaminen. Unelmointi, selvänäköisyys, selväkuuloisuus.
Juu koen tämän jotenkin syövän loppumarssilta ja uuden elämän aloitukselta. (aika tosin näyttää)


Aamulla  ajelin Tampereelle kuulemaan tuomiotani syövän suhteen. Hiukan ennen perille pääsyä kävi mielessä, että entäs jos saankin huonoja uutisia?
Miten ihmeessä reagoin siihen jos sanotaan, että syöpä on levinnyt sinne ja tänne.
Yritin työntää ajatuksen sivuun. Perille päästyä sokkeloin sairaalan toiseen päähän pitkiä käytäviä miettien mikähän kohtaloni on. En kauaa ehtinyt odottaa kun numeroni vilkkui ruudulla ja pääsin huoneeseen, jossa oli minulle outo lääkäri, eikä Namu niin kuin piti. Hänellä oli joku kokous tms.


No mukava oli tämäkin mies lääkäri ja huoneessa oli 4 naispuolista harjoittelijaa seuraamassa.
Minulta kysyttiin lupaa harjoittelijoiden läsnäoloon, sanoin, että tottakai, mutta mieli teki sanoa, että riippuu uutisista jos ne on huonoja niin voin romahtaa, enkä silloin haluaisi, että huone on täynnä harjoittelijoita, mutta reippaasti vastasin, että antaa palaa.


Jo pian lääkäri sanoikin, että ei näytä olevan mitään huolestuttavaa ainakaan kuvien perusteella. Olin siitä onnesta soikeena, mutta en uskaltanut vielä pomppia riemusta.
Sitten koeteltiin kaulaa, katsottiin nenä, kurkku ja korvat, sekä sormeiltiin inhottavasti nielun kummaltakin puolelta niin, että meinas yrjö tulla.
Kaikki näytti buenolta, paitsi vas. puoli hieman vaalea. Siihen tuli toinenkin lääkäri katsomaan ja sanoi, että hyvältä näyttää, kuuluu ihan hoitojen jälkitilaan.
Siinä jo sitten uskalsi hymyillä onnen kyyneleet silmissä.
Kuulemma joka toinen kerta kuvataan joten pelkkä lääkärin tarkastus on taas 3kk päästä ja 6kk päästä on kuvaus.


Lähdin tanssien parkkikselle ja siitä Merjalle kyläileen pariks tunniks ja sitten töihin iltavuoroon.
Mikalle soitin tietty melkein heti ja kuulemma putosi kivi päästä :-)
Voi miten olen ollut hyväntuulinen ja tasapainoinen tuon uutisen jälkeen.
Nyt tahtoo vaan tulla paremmaksi Päkäksi päivä päivältä niin henkisesti kuin fyysisestikkin.
Asetan itselleni tavoitteita, mitä haluan saavuttaa ja toteutan niitä pikkuhiljaa, nautin syksystä ja pimeydestä kynttilöiden kera.
Elämä vaan on niin ihanaa. ja lopuks hieno lause, jonka löysin kätköistäni.


Elämän huvipuistossa pitää kokea kaikki laitteet jotta kehittyisi.

Murehtiminen on vaan hukattua aikaa!

Heips ihana aamu tänään ja tottakai on 7 päivä, se vaan on niin mun luku.
Oli mahtavaa herätä rauhassa aamuun ja juoda kahvit sängyssä. Sitten hieman treeniä lattiatasossa painoilla ja ilmapyöräilyllä lantio liikkeelle.
Siitä sitten Robin kanssa lenkille, ensin tietysti ruokittiin linnut.
Robi juoksenteli iloisena ja vapaana pitkin mettää ja minä perässä sauvojen kanssa mantrojani hokien.
Hetki hiljentymistä metsän keskellä pyhällä paikallani, jota kirkokseni kutsun.
Matka jatkui takasin pihaan. matkalta nappasin omenan puusta ja sitä järsimään omin käsin tänä kesänä öljyttyyn keinuun. Robi säntäsi syömään karviaisia.
Siinä sitä istuin ja ihmettelin kuinka onnellinen sitä voikaan olla ihminen ihan pienistä asioista.

No mutta asiaan. Eilinen taas todisti, että ihan turhaan olin miettinyt etukäteen miten jaksan olla putkessa liikkumatta  ehkä jopa tunnin ja miten saan kulmakorun pois ja takaisin.
Ja miten käteeni saadaan se laskimokateri mitä pitkin varjoaineet laitetaan.

Eilen aamulla heräsin 7 oli kurjaa kun ei saanut juoda edes kahvikuppia. Joten keitin pelkkää vettä, että saisin kurkun aukeamaan. Koiralenkki ja matkaan.
Olin hyvissä ajoin paikalla ja pääsinkin etuajassa sisään. Heti piti sitten vaihtaa sairaalapaita päälle, jätin rintsikat alle, kun kukaan ei sanonut niistä mitään. Sitten piti heittäytyä selälleen sängylle ja jo varasin viereeni lehden ja kännyn taskuun, että saisin ajan kulumaan, kun joku 1.5 h piti siinä makoilla ennen kuvauksiin menoa.
No mut palautettiin taas maan pinnalle, eihän siinä saanut mitään touhuta, kun piti levätä, että lihakset rentoutuu, joten silmälasit sitten suosilla penkille.
Sitten laittoivat laskimoon katetrin, pitkään sitä miettivät ja pumppasin kättä auki ja kiinni, että löytäisivät suonet ja pelkäsin, että se sattuu ja joutuvat moneen kertaan pistään, mutta ei se meni kerralla täydellisesti, eikä edes sattunut, kun inasen.
Taas mulle osui ihana nuori ja komea lääkäri, jolla olis sympaattinen lähestymistapa ja myötätuntoiset silmät. Hoitaja oli myös sydämellinen. Tykkäsin.
Sitten laitettiin keittosuola valumaan ja levättiin noin puoli tuntia, kunnes tuli mies laittamaan varjoaineen valumaan. Ei kirvellyt yhtään, joten homma meni täysin oikein.
Naapurin rouvalla ei sitten mennytkään putkeen ja myötätunto valtasi mieleni, kun jouduin kuulemaan, kuinka hänellä ei mennyt homma putkeen heikoista suonista johtuen.

Aika kului hitaasti, mutta kuitenkin eteenpäin kokoajan. Paleli kovasti, kun ei ollut mitään syönyt.
Vihdoin mut haettiin kuvaushuoneen pukuhuoneeseen tippateline mukana. Ja sitten päästiin taiteilemaan rintaliivejä pois puseron alta ja letkut hihasta läpi, no onnistuihan se, mut ens kerralla tiedän ottaa ne pois heti. Vihdoin pääsin vessaan olikin kova pissahätä jo.

Enpä siinä ehtinyt ihmetteleen enempää, kun jo pääsin kuvattavaksi.
Piti olla koko kehon PT-TT kuvaus, mutta ottivatkin vain maksan alapuolelle asti. Kyselin, että näkyykö kohdun tilanne kuvissa, eivät olleet varmoja. Riippuu kuulemma kohdun asennosta ja maksan suuruudesta.
No sitä pitää kysyä lääkäriltä perjantaina ja pyytää, että ensi kerralla sitten ottaisivat niin, että näkyisi kohtu. Tässähän taas huolehdin ja siis murehdin :-)  että äidillä oli kohtusyöpä ja mulla jo noin 4v sitten löydettiin kohdusta 5cm myooma siis vaaraton, mutta mistä näistä tietää.
Viimeksi kun kävin ultrassa, niin se oli hieman pienentynyt, mutta olis kiva tietää, tai sit pitää mennä taas yksityisesti käymään gynellä.

Laitteeseen makaamaan  housut sai pitää jalassa, alaspäin vedettynä ja sairaalapaita sai olla päällä. Kädet nostettiin pään sivuille ylös ja sitten putkeen. Hoitaja sanoi, että menee joku 20minuttia ja pitää olla ihan liikkumatta. Vaan 20min. jeeeeeeeeeeeeees ja mä kun luulin et voi mennä jopa yli tunti. Helppoo kun heinäteko.
Keksin koneessa ollessani muuttaa 20 minuttia niin, että jos 5 minuttia on 300 sekuntia, niin 20 min. on 1200 sek. joten laskin taaksepäin siitä. Ja aika kuluikin sen ansioista hienosti.
Ei kutittanut nenää, mitä pelkäsin. Suu kuivui hieman, mutta sen kesti ja pissahätä ei vaivannut. Kädet hieman puutui, mutta kunnialla selvittiin. Sitten se loppuikin ja pääsin pukuhuoneeseen. Sairaalapaita oli ihanan lämpöinen, sininen ja sopi mulle hyvin, joten teki mieli viedä se himaan yöpaidaksi, mutta omatunto ei sitä sallinut, joten se jäi kiltisti naulakkoon.
Meikä siitä heti kahville ja Mozzarella paniinille, jotka todellakin maistuivat.

Ähkyssä kaahasin Jonnalle, joka sai kulmakorun paikoilleen, sisältä tuli jotain mönjää.
Niin kun jo aikasemmin epäilin, niin kulmakorun laittaja oli ottanut harvinaisen paljon ihoa mukaan, ei ole ihme että sattui silloin keväällä niin paljon.
Vietettiin hetki laatuaikaa ja Jonna esitteli taitelujaan.
Ensi viikollahan jo nähdään meillä RISK peli viikonlopun merkeissä, kun Jonna tulee veljensä Lassin  kanssa meille, tai itseasiassa mä haen ja vien takas.

Ennen lähtöä kotiinpäin laitoin Mikalle viestin, et sauna päälle kiitos.
Kotona saunaan ja sitten syömään ja katsomaan Nordixia. Mukava lepo ilta.
Perjantai tuloksia odotellessa, yritän olla murehtimatta.

Nyt pitää vielä lisätä tähän, että juuri äsken soi puhelin ja soittivat sieltä isottoopikuvauksista ja meinas sydän pysähtyä, että mitä nyt??? löytykö jotain kiireellistä.
Mutta kysyivätkin, että heiltä unohtui kysyä, ettenhän ole raskaana?
Huvittuneena vastasin, ett juu en ole :-) Huh huh

Veitsen alla jälleen

Kiitollisuus on tämänkin päivän teema pienen paniikin jälkeen.
Eilen aamulla vessan pöntölle läsähtäessäni nimittäin vc:n kannen yläosa osui selkääni ja tunsin jonkun oudon kohouman olevan selkäni ja kannen välissä.
Oli sitten niin keskellä selkärankaa, että vain vaivoin pystyin sitä hieman hipomaan.
Joku pattihan siellä oli. Ja eka ajatus: No niin nyt se on levinnyt selkärankaan.
Sitä sitten Mikalle näyttään ja itse yritin peilin kautta kurkkia, mutta ei siitä mitään selvää saanut. Siihen sitten aluks Bebanthenea, ei auttanut. Illalla laitettiin  ötököiden puremiin tarkoitettua rauhoittavaa voidetta siihen. Kirveli vaan.

Aamulla kun heräsin oli patti heti mielessä ja siellähän se oli entistä isompana ( tai ainakin kuvittelin niin) Saman tien soitto terppariin yritin kähistä asiani (kurkku tukossa näin aamuisin edelleen) tuttu ihana hoitsu vastas puhelimeen ja sainkin ajan jo 40 minutin päähän selitettyäni huoleni hänelle. Viikonloppu nimittäin oli taas tulossa, enkä pystynyt edes ajattelemaan, että joutuisin vatvomaan tätä päässäni lomani viimeisinä päivinä, maalaten kaikenlaisia kauhukuvia edessä olevasta.

Vauhdilla kuppi kahvia naamariin ja kaasua ja 5min. niin olin TK:n edessä.
Siitä vartti ja olin jo operoitavana. Puudutetta pistettiin ja pattia puristeltiin ja leikattiin pois.
Hän oli nimeltään Sarveisontelo ( epidermaalikysta "aterooma")
Poistuin paikalta Kefexin resepti taskussa ja suunnattoman kiitollisena ja onnellisena.
Olin hetkeä aikaisemmin vain vaivoin saanut itseäni pidäteltyä hyökkäämästä lääkärin kaulaan, kun hän ilmoitti, että ei tämä ole mitään vakavaa, vaan täältä tullee eritettä. Napataan se pois.
Siispä vaan hymyilin koko naamallani ja kiitin ja kerroin olevani todella huojentunut tiedosta.

Kotiin päästyäni mies oli kauhuissaan kuultuaan, että hän joutuu hoitaan tätä mun haavaani ja jopa puristaan sieltä eritettä, jos on tullakseen.
Palautin hänet äkkiä maanpinnalle ja annoin hänen ymmärtää, että tässä kohtaa pitäisi olla kiitollinen siitä, että selvittiin näin vähällä, eikä itkeä sitä, että hän joutuu vastenmieliseen hommaan.
No hetken asiaa mietittyään hän sai asiani sisäistetyksi, mutta epäili edelleen, että osaakohan hän?
Miehet...voi hyvää päivää..vaik mul olis mikä...niin se on aina hän jolla on vaikeaa...ei aina jaksas tätä yksin kaiken kantamista.
 No joo eihän asia nyt ihan niin ole, mutta joskus vaan ketuttaa, että se on aina nainen, jonka pitää kestää ja ymmärtää.

Kesä vetelee viimesiään siitä ei pääse mihinkään, lehtiäkin jo tippuilee ja haisee syksylle, mitä kylläkin rakastan, olenhan Lokakuussa syntynyt.
Kesän lomat on lusittu ja juhlat juhlittu, ilman isompia haavereita ja sienikin on pysynyt poissa.
Ruokahalukin makuaisteineen on varmaan joku 80%
Paino on ihme kyllä pysynyt siinä -15 kg minkä tippui silloin keväällä.
Joten jos syyskuun kuvat on puhtaat, niin voisi yrittää tiputtaa ihan oikeesti taas muutaman kilon.

Ei ole enään kun vajaa 2 viikkoa, niin kuullaan miten ämmän käy?
Eniten mua pelottaa se, että kuinka pystyn siinä putkessa oleen 1.5h liikkumatta? Mua alkaa kuitenkin pissattaan, kutittaan, suuta kuivaan ja kaikkea muuta mahdollista ja mahdotonta.
No ei auta, se on tämäkin ihanuus koettava, joten eteenpäin sano mummo lumessa.