Sattuu ja tapahtuu...

Uudesta vuodesta selviämisen jälkeen aloin sitten hahmottaa, että mitä kaikkea sitä täytys tehdä ja missä aikataulussa, jotta pääsisi hyvillä mielin etelän lämpöön maalis -huhtikuun taitteessa.,

Listalle nousikin monta asiaa, jotka vaativat  paljon rahaa, joten ei kun tuumasta toimeen.
Lämmitysöljyä piti tilata, joka maksaa taas jotain tonnin, pyysin useampaan erään.
Autosta piti jo ajoissa laittaa ystävä Pökälle tilaus, että katselee mulle kesärenkaita, koska noilla vanhoilla ajoin jo yliajalla viime kesän.
Sitten piti tilata katsastus autolle vaik aikaa olis ollut huhtikuun lopulle, niin parempi saada sekin alta pois ennen matkaa.
Sain maksettua Puerto Ricon matkan loppuun, ja varasin huhtikuulle Tallinnan ostosmatkan, et saa taas kesäksi edullisempaa juotavaa.
Halusin myös vaihtaa hiusten väritystä Gemma tukkaan ( Sons of Anarchy), joten otin bestikseen Jarzeen yhteyttä, et jos hän hakis mut kampaamoon Pökältä, jos ja kun jätän auton sillä välin korjattavaksi sinne, niin ikään kuin 2 kärpästä yhellä iskulla.
Kampaamo on Hesassa ja Pökä siitä puolentunnin päässä. Tiesinhän nimittäin, että auto ei läpi mene, kun katsastus ukko jo viimeks sanoi, et ens kerralla onkin sit hitsattavaa enemmänkin.

Ke aamuna sit lähdin hakeen silmälasejani, jotka oli vaihteeks korjattavana.
Luulin et vika oli minun, mut niissä oli ollut oikeakin vika, kun linssi tippui ja naarmuuntui. Meni kokonaan takuuseen, luojan kiitos. Sillä eivät olleet mulla kun vajaa 2kk kun jo sain ne hajalle.

Sitten katsastukseen, jossa oli mahtavan empaattinen ja ystävällinen mies, joskin hän joutui kertomaan minulle, että hitsattavaa oli sitten 4 kohtaa ja oikea eturengas ei mene läpi enään.
No ilmoitin viat Pökälle ja hän sai yhden renkaan lisää etsittäväkseen, lisäksi auto vinkui, kun sen käynnisti kylmänä, samoin tuulilasin pyyhkijät vinkuvat. Kääk.

Lähdin ajeleen siitä sitten kohti Riihimäkeä yläluomien ja huulien pigmentointiin, niin hetken päästä moottoritiellä auto alkoi pitään aivan jumalatonta meteliä.
Olin aivan ihmeissäni ja kauhuissani, että mikä tähän tuli nyt ja tähänkö tää nyt leviää?
Auto kulki, eikä savua tullut mistään, vaan älytön meteli.
Ajoin Linnatuuleen ja parkkiksella yritin löytää vikaa, sitä löytämättä.
Potkin renkaita, yritin katsoa auton alle ja konepellin alle tietävän näköisenä, mutta ei mitään vikaa.
Päätin yrittää takaisin kotiin päin. Kaiken lisäksi juuri viime yönä en ladannut puhelintani, jonka takia akku oli melkein lopussa.
Sitten tajusin, että en pääse huoltikselta kuin Hesaan päin ja pitäs päästä takaisin manseen.
No muistin, että joskus on kohtia motarilla, missä aita loppuu ja pääsee kääntään suuntaa.
Sellainen tuli vastaan parin kilsan päässä ja kurvasin siihen, mutta lopputulos oli, että meinasin ajaa rekan alle. Oli 20 centistä kiini. Taas oli enkeleillä tekemistä mun kanssani.

Aikani kyttäsin sopivaa paikkaa vetää ohituskaistalle, että menen eka siihen,kun sitä ei kukaan aja. Sellainen tulikin sillä oikeaa kaistaa ajoi rekka ja sen perässä henkilöauto, mutta kun mä siirryin oharille, niin samaan aikaan pikkuauto siirty myös ohittaan rekkaa, joten joutu varmaan jarruttaan kovin.
Ja kun itse en uskaltanut kiihdyttää autoa, kun ajattelin et se räjähtää, niin yritin jättäytyä rekan perään. Mutta sepäs olikin ylipitkä rekka ja meinasin ajaa sen kylkeen, kun arvioin pituuden väärin. Viime hetkessä huomasin, että oon kohta rekan kyljessä ja korjasin liikettä.
Lopulta pääsin  onnellisesti oikealle kaistalle, mutta perässä tulija tööttäsi pitkään ja todellakin ansaitusti sain tööttini. Törppö mikä törppö.
Olin siis niin paniikissa, että meinasin vahingossa tapattaa itseni. Huusin, kirosin ja itkin rämisevässä autossani ajaen samalla kohti H-linnaa.

Kun hieman rauhoituin aloin ajatella, että ajanko tosiaan Hauholle asti vielä joku 30km tietämättä mikä vika on?
Ja sitten sain kuningasidean, että meen takaisin katsastuskonttoriin, jospa symppis Katsastusmies Tero vois minua auttaa?
Ryntäsin sisään odotushuoneeseen, joka oli nyt täynnä, kun viimeks olin ainoa siellä.
Kysyin sihteeriltä, voiko Teroa tavoittaa ja hän ohjas mut autohalliin. Tero oli siellä auton alla ja mä paniikissa selitin asiani. Tero tuli kiireistään huolimatta katsomaan, ja kas vain vika löytyi heti!
Eturenkaan päälle oli jostain mennyt jäälohkare, joka painoi lokasuojaa renkaaseen.
Voihan sanonko mikä :-)
Tero jaksoi kuitenkin olla symppis ja ymmärtäväinen loppuun asti ja otti vielä uudestaan autoni pohjan katsottavaksi ja laittoi lokasuojan kiinni jollain nipsuilla. Ihana ihminen.

Ehdin sitten vielä pigmentointiinkin tunnin myöhässä ja sen jälkeen päivä olikin pulkassa.

Perjantaina sitten lohkesi ylähampaasta edestä iso pala, jota oon nyt 5pv työnnellyt takaisin, kun koko ajan meinaa irrota. Ajan sain vasta huomiseksi ja sinnekin pitää lähteä kesken työpäivän.

Eilen olin sit autoo korjauttamassa ja sain uudet hiukset. Lähdin aamu 7 ja olin ilta 6 kotona.
Raskas ja rankka päivä. Kelit ajaa olivat tottakai aivan järkyttävät, oikein varoitettiin ajokelistä. TIETENKIN. Mutta muutoin kaikki meni hyvin ja ystäviä oli mahtava nähdä.

Tänään sitten auton uusintakatsastus ja läpi meni. Vein Terolle myös pienen kiitoslahjan, mihin kirjoitin, kuinka kiitollinen olin hänen ystävällisestä ja empaattisesta palveluasenteestaan.

Sit kauppaan ja tekeen ruokaa moneks päiväks. Täl vkol 2 pitkää 1 vapaa ja 2 pitkää, joten paljo ei kotona olla,
Siinä sit tohinas tiputin 2 hedelmää lattialle, jotka kieri piiloon ja jouduttiin kääntään kaikki sohvat ym. että ne vihdoin löytyi ja kaiken päälle löin varpaani oven karmiin ja ne on nyt tosi kipeet ja siteessä. Toivottavasti paranee huomiseksi. Tää on niin tätä. Miks mulle aina tapahtuu jotain.

Mä vaahtosin Jarzelle, että miks mulle aina tapahtuu? Miks mun elämä ei oo tasasta?
Ja vastaus; ai sulle vai? nytkin kun puhut, niin heilut ja eläydyt kaikkea muuta kuin rauhallisesti.
Ei kuulemma tuu toteutuun mun kohdalla toi tasanen rauhallinen elämä,
Joten toteankin:
Olemassaolo on epäreiluista vaihtoehdoista selviämistä.

2017 Minun vuoteni !

Astrologisen tulkinnan mukaan vuosi 2017 on minun vuoteni. Ja jumankaute, jos se meinaa harata vastaan, niin mä teen siitä mun vuoteni vaikka väkisin se on varma se !!!

Ihanat mahtavat 2 vapaapäivää menossa, viimeistä viedään.
Ennen näitä oonkin ollut taas myrskyjen ja tuulien riepoteltavana.

Kaikenlaista pahaa mieltä, väärinkäsitystä ja paskapuheita ym. on kuulunut vuoden loppuun ja alkuun.
Mutta tein tietoisen valinnan, että en anna paskapuheiden vaikuttaa minuun ja annoin mielessäni anteeksi kaikille ja kaikelle ja ennen kaikkea itselleni, etten aina osaa olla itselleni, enkä muille se paras oma itseni, minkä tiedän sisimmässäni olevani.
Tuon päätöksen tehtyäni pääni sisäinen paine helpotti saman tien ja hyvä olo valtasi mieleni.

Tänään koiralenkillä lempipaikassani metsän keskellä seisoessani ja tuijottaessani jälleen kerran edessäni avautuvaa näkyä, jota niin monet kerrat ennenkin olen hiljentyessäni katsellut.
Hiipi mieleeni ajatus, että elämäni on kuin edessäni avautuva näky.
Nousujohteinen metsämaisema, elämä joka tuntuu usein olevan kiipeämistä huipulle ja  kun sinne vihdoin pääsee, niin jo  tullaan tyrät rytkyen pää edellä alas
Paljon puita, joista osa kaatunut myrskyissä.(Välillä pitää kaatua, voidakseen nousta ylös)
Isoja kiviä ja kallioita kierrettäväksi ( eli vaikeuksia), paljon ryteikköä, missä kompuroida ( sekavuutta, ristiriitoja ym)
Aikas tiheääkin metsää, että väliin tuntuu ettei meinaa nähdä valoa missään.
Mutta korkealla puiden latvojen yllä avautuu ihana sininen taivas.
Aina lopulta mä pääsen sinne valon luo, vaikka kuinka olisin rämpinyt ja räveltänyt.
Ja juuri ennen kun sen valon löytää on kaikkein pimeintä, pitää jaksaa uskoa, että kyllä se tästä.

Nyt on hyvä ja ihana päivä. Paljon saanut taas arkiaskareita tehtyä ja suunniteltua alkuvuoden aikana tehtäviä hommia, mukavuuksia ja velvollisuuksia.

Suhde voi paremmin kuin koskaan. Mies teki Uudenvuoden lupauksen olla hyvempi mua kohtaan, ja tähän asti, kyllä tuntuu, että lupaus pitää :-)
Mun ei tarvitse sitä erikseen luvata, koska mun kohdalla pätee se, että
Sitä saa mitä tilaa!
Ja mä yleensä ottaen kyllä pyrin parisuhteessa ottamaan toisen huomioon, joka tavalla.
Jos jotain voisin luvata, niin olla vähempi kriittinen ja kontrolloiva, joissa mulla riittääkin tekemistä.

Uutta lääkärinaikaa ja kuvausaikaa pukkaa Maaliskuulle, mutta niistä myöhemmin.
Voikaa hyvin ystävät <3

Vielä ehtii..

Ei se sairauskertomus sitten riittänyt vieläkään tälle vuodelle! U-s-k-o-m-a-t-o-n-t-a!!!
Juuri kun olin hyvässä työdraivissa ja mieli valoisa, niin eiköhän flunssa PRKLE hiipinyt ravistuttaen jäseniä alkaen kutittavalla yskällä ja vilunväristyksillä iltavuorossa torstaina.
Pe aamuna tuntui, ettei jaksa olla yhtään pystyssä ja lopulta piti sitten ottaa saikkua, vaik ei millään olis halunnut.
Flunssan jälkilöylyistä nautin tässä vielä viikkoa myöhemminkin, mutta olo jo aivan toista luokkaa Tosin selkä huutaa hoosiannaa kaikesta makaamisesta.

Ensin oli vielä ihan ok sairastaa, kun sai rauhassa potea sitä makkarissa katsoen lempisarjoja tvstä. Mutta kun siihen viereen ilmaantui parin päivän päästä kiroileva, jatkuvasti valittava MIESFLUNSSA potilas, jonka mä kuulemma tartutin,
niin sairastamisesta tuli jo taakka mulle.
Arvatkaa vaan kuka sen jälkeen hoiti kaiken kotona, oli sitten kipeä tai ei.
Eläinlapset halusivat edelleen ruokaa ja koira lenkille ja kissat edestakas sisään ja ulos.
Tiskit eivät itsekseen tiskaantuneet, eivätkä roskikset tyhjentyneet.
Ruoka, juoma ja lääkkeet eivät lentäneet kaapeista suuhun itsekseen.
Apteekkiinkin oli mentävä ja kauppaan tottakai.
Hermot oli koetuksella, kun ei toista päässyt karkuun minnekään.
Mutta tätähän se on niin myötä, kuin vastoinkäymisissä, vai ei sitä papin aamenta ole kuultukaan.

Olisin jo moneen kertaan lähtenyt töihin mielummin jos tää helkutan flunssa olis hellittänyt, mutta kun ei.
Eilen sitten ajelin vielä edes takas Tampereelle TAYS:siin 128km vain sen takia, että istuin 5 minuuttia lääkärin vastaanotolla.
Mutta matkan ja ajamisen korvasi kyllä se uutinen, että ei näy eikä tunnu mitään epätavallista syövän tiimoilta. Ja näinhän pitkästä aikaa sympaattista lääkäriäni.

Tänään vielä vapaa ja huomenna töihin ja viikonloppu onkin sit pitkää päivää.
Otin kinkun jo sulaan pakkasesta, meillä on Joulu Ma-ke ja sit alkaa työputki. Uutta vuotta ja sen rientoja odotellessa.
Jos tästä taas jotain hyvää hakee, niin hyvä oli sairastaa nyt, eikä myöhemmin :-)

Yhtenä päivänä meidän täytyy kuolla, mutta muina päivinä me SAAMME ELÄÄ !!!

Jahas se on sitten Joulukuu ja vuosi alkaa olla lopuillaan.
On aika muistella mitä vuoden aikana on tullut koettua.
Ensin oli kurkkukipua, jonka johdosta päädyttiin nielurisaleikkaukseen, joista löytyi syöpä.
Jo risaleikkauksesta oli kova juttu toipua. Kovat säryt ym. Puhumattakaan sitten sädehoitojen aiheuttamista ongelmista. Paksua limaa suussa, suun kuivuminen, hiivasieni, jatkuva oksettava olo, metallimakuista suolavettä puski suuhun, menetin makuaistin ja sitä kautta mikään ei maistunut ja yleiskunto heikkeni ja masensi ja suututti.
Samaan aikaan oli oikeassa olkapäässä Kiertäjäkalvon tulehdus, johon pistettiin kortisonia pariin kertaan. Polvi meni alta ja pelotteli viikon verran, mutta parani myös kuurilla.
Koko hoitojen ajan kävin joka arki aamu sädetyksessä Tampereella ja ajoin itse kaikki matkat.
Illat ja viikonloput olin töissä, tehden vielä ylïtöitäkin, ainoastaan viikon saikutin.
Hoitojen loputtua yritin parhaani mukaan toipua.Hiivasieni iski suuhun ekan rentoutumisen yhteydessä. Ja sen kanssa taistelin viikon päästäkseni siitä eroon.
Oikeudesta tuli 17.000e maksettavaksi, Jota varten joutui taas ottaan lisää lainaa.
Selästä löytyi patti, joka paljastui harmittomaksi ja leikattiin pois. Sidekudoskasvain.
Hampaista tippuili paikat peräjälkeen noin 5 kertaa.
Sitten kaikenlaisia ongelmia, joiden seurauksena sisäisen tasapainon järkkyminen ja sitä kautta asentohuimaus. Ja tietysti elämään kuuluu kaikenlaista muuta pientä vastoinkäymistä.
Mutta tässä ollaan edelleen ja entistä vahvempana voisin sanoa.

Viime PT TT kuvat syyskuussa oli puhtaat ja nyt on pelkkä lääkärintarkastus 14.12 Tays:issa
Olo on hyvä, makuaisti toimii noin 95% joka sitten onkin kaksiteräinen miekka, nimittäin 4-5kg on tullut takaisin, joita aion nyt maanantaista yrittää saada pois, mut nähtäväksi jää.
Syljen eritys on parempi, mutta suuta kuivaa aina ajottain ja mulla onkin aina juotavaa mukana.

Nautin jokaisesta päivästä elämässäni ja syöpä on harvoin mielessä.

Joulu ollaan taas töissä ja Uutena vuonna sit juhlistetaan toivon mukaan Uutta parempaa vuotta.
Hyvin täällä porskutetaan. Hyvää Joulua ja parempaa Uutta vuotta kaikille.

Takaisin tasapainoon

Pääsin sitten vihdoin lääkäriin, auto tuli kuntoon ja mieskin voi paremmin.
Hyvänlaatuinen asentohuimaus oli kuulemma diagnoosi.
Mulle tehtiin harjoitteita mennä selälleen maate tyyny yläselän alla ja pää oikealla päin käännettynä, jotta pää hieman alaspäin ja sivulle.
Ja hyvää päivää, että maailma meni ympyrää ja silmät siksakkia ja lääkäri sen selvästi huomasi ,koska pyörrytys meni ohi ja koska alkoi.
Sitten mentiin petillä ylös alas ja ei ollut kivaa ei. Näitä harjotteita sitten piti tehdä kotona ja näin toimin, vaikkakin olo oli tukala ja oksetti niitä tehdessä.
Autokin tuli vihdoin kuntoon ja sitä myöten stressi helpotti siitäkin.

Olen varmaan ennekin jo täällä todennut, että uskon, että henkiset lukot ovat osaltaan aiheuttamassa sairauksia ja vaivoja joita saamme osaksemme.
Ja mielestäni tämä asentohuimaus on siitä selkeä esimerkki.
Koska siis menetin mielenrauhani ja sitä kautta sisäisen tasapainoni, niin menetin myös ulkoisen tasapainon, eli sain asentohuimauksen.

Vaiva korjaantui sillä, että päätin antaa anteeksi henkilölle, joka minua aiheetta tylytti. Annoin siis mielessäni anteeksi, koska eniten kärsin itse siitä jos kannan kaunaa sisälläni.
Lisäksi tein niitä harjoitteita.
Ja kun kaikki oli paremmin vedin pullon punkkua ja muutaman kessun, sekä tuuletin ajatuksia Mikan kanssa.
Google väitti näiden lisäävän huimausta, mutta mä totesin toisin, huimaus jäi siihen.:-)

Sain koko vartalopuudutteen ja sen kautta pystyin taas jatkamaan henkisesti paljon pienemmällä painolastilla maallista selviytymistaisteluani.

Kohdatessani tämän ihmisen taas, jolle anteeksi siis mielessäni annoin, oli kauna väliltämme kadonnut, vaikkemme siitä olleet sanaakaan puhuneet ääneen.
Olimme toisillemme kohteliaita, jopa hymyileviä, vaikkakin luottamus häntä kohtaan sai pienen kolauksen.
Mutta pystyin jo ajattelemaan niin, etten itsekkään todellakaan ole mikään täydellisyys ja teen virheitä koko ajan. Joten pitänee suoda muillekin tämä kipuilu omien epätäydellisyyksiensä kanssa. Ehkä hän joskus mainitsee asian tai sitten ei, mutta ihan miten vaan, olen itse jo saanut mielenrauhani takaisin ja se riittää.

Se on  jännä, että vaikka ei sanoisi mitään ääneen, niin energiatasolla sitä vaistoaa mitä toinen ajattelee.
Tai ainakin minä vaistoan, se on aina ollut minulle luontaista, lukea ihmisiä syvemmin.

Paskaa niskaan urakalla taas!

Jopas taas on sattunut, miks ihmeessä mun elämä on aina tällasta vuoristorataa, vaik en muuta haluaisi kun elää rauhassa, vailla minkäänlaisia ristiriitoja ja katastrofeja.

No alkuun hyvää. Kävin siellä kohdun ultrassa hakemassa varmistuksen, että siellä ei ole syöpää ( äiti sairasti kohtusyövän ikäisenäni)
Minut vastaanotti aivan mahtava naislääkäri, jonka tunnistin välittömästi hengenheimolaiseksi. Olin lyhyen käyntini aikana kertonut osan elämänhistoriaani ennen kuin huomasinkaan. Sain kannustavia kommenteja ja kehoituksen jakaa positiivisuuttani blogissani muutoinkin, kuin syövän tiimoilta ja näinhän aion tehdäkin.

Myooma kohdussa oli entisensä, eikä sitä tarvitse enää kuulemma tarkkailla.
Ja Indivinaa voi koittaa vuoden päästä tauottaa. Saapi nähdä uskallanko? En nimittäin halua sitä hikihelvettiä takaisin.
No juu olo oli mahtava poistuessani lääkäriltä ja päivä päivältä löysin entistä paremmin mielenrauhan ja tasapainon, jota Vaakana aina yritän saavuttaa.

Juuri kun olin parhaimmassa olotilassa sain epäreilun ryöpytyksen niskaani töiden tiimoilta.
Ja kun vaakana en voi sietää epäoikeudenmukaisuutta, niin en ole siitä yli päässyt, vaikka asiasta on jo viikko aikaa. Mun mieleni märehtii asiaa edestakas ja ympyrää, eikä anna rauhaa. Itse en voi asiaa yksin selvittää, joten en tiedä miten käsitellä se.
Olisiko stressi siitä osaltaan syynä siihen, että eilen mulla alkoi ekaa kertaa elämässäni jonkinlainen asentohuimaus. Ja tänään se on vain lisääntynyt. Eikä olokaan ole kovin hyvä, voimaton.

Stressiä ei myöskään ole vähentänyt auto-ongelmat. Ensin ei saatu yhtä renkaista irti millään talvikiekkojen vaihdon yhteydessä. Ja kun la aamulla olin lähdös töihin, niin auto ei ensin lähtenyt käyntiin ja kun lähti niin akkuvalo palo koko ajan. Ajoin pelko perseessä töihin koko viikonlopun pilkkopimeässä. Eikä meillä päin ole edes katuvaloja, saati piennarta tien sivussa mihin olisi auton voinut ajaa, jos virta olisi sammunut. Olisi seuraavat ajaneet perään lähes varmasti.

No apua olen onneksi saanut hyvän työkamun mieheltä, on vaan kurjaa joutua vaivaamaan muita ongelmillaan. Mies sai sen renkaan irti ja vaihtoi sen. Ostaa työmatkallaan autooni laturin ( vika oli siis siinä) ja vielä laittaa sen paikoilleen. No tänään piti jo vaihtaa, mutta ei sekään mennyt kerralla putkeen, kun olivat myyneet väärän kokoisen tiedoista huolimatta. No huomenna uudestaan.
Eihän siinä mitään, mutta kun tää terveys nyt reistaa ja olis kiva tietää mikä nyt vaivaa??

Yritin jo tänään päästä lekulle, mutta ainut aika olis ollut 12.30 juuri silloin kun mulla oli hammaslääkäri..
USKOMATONTA!!! niiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiin tyypillistä, mä alan pessimistiks, ne ei pety!!
No sain tulehdusarvot katottua töissä, eikä niissä ollut mitään, mikä selittäs.
Joten ei kait auta kun huomenna yrittää uusiks lääkärinaikaa ees tälle viikolle saada, jos huimaus jatkuu samaan malliin. Enhän mä pysty kohta duuniin. Onneks vielä huomenna vapaa.

Lisäksi kotirintamallakaan ei ole kivaa, kun mies on kireä kuin viulunkieli ja taistelee omia masennusoireitaan vastaan. Mun pitäs vaan jaksaa ja jaksaa ja jaksaa ja hoitaa kaikki asiat.

Ja mun kun piti niin nautiskella näistä vapaista ja relata, niin tää on kaikkea muuta!
Saapi nähdä mitä huominen tuo tullessaan. Aivokasvaimen mahdollisuuttahan mä en todellakaan mieti..Niin ja muuten verenpaineet on loistavat, niissä vika ei voi olla.

Hammastelua, Ultraa ja Papaa

Ihana kaunis aurinkoinen ja kuulakas syksy, kohta synttäripäivä. Varmaan liittyy siihen, että tämä aika on jotenkin niin kotoinen ja ihana.
Elämä on ollut mahtavaa ja ihanaa joka päivä ja hyviä ja vähemmän hyviä uutisia on tullut.

Papa koe oli puhdas jes. Sitten alkoi hampaat oireileen. Ensin vihloi yksi takahammas ja sain perjantaina tilattua ajan maanantaille, mutta viikonlopun aikana lähti  pala etu alahampaasta, joka oli juuri keväällä paikattu.
Olin arvannut, että se lähtee irti, koska Virolainen hammaslääkäri jätti siihen valtavan raon, jonne meni kaikki heinäseipäästä lähtien.
Niinpä sitten ma lekulle marssiessani mulla olikin kaksi paikattavaa hammasta.
Etuhammas ohitti vihlovan ja sain vihlojalle ajan seuraavalle viikolle.
No kuinka ollakaan, ennen kun pääsin seuraavaan aikaan, niin nyt lähti ylä etuhampaasta pala ja taas olin kahden hampaan loukussa.
No  hoidettin vihlova hammas ja eilen kävin sitten hoitamassa ylä etuhampaan, niin kuinka ollakaan mulla on taas uusi vihlova hammas, jolle sain ajan ensi viikolle.
Että voi hyvää päivää!!!
No pääasia, että saadaan hoidettua, mut hieman rassaa.

Hampaiden hoito on nyt vieläkin tärkeämpää kuin ennen, koska nyt on vieläkin kuivempi suu, kuin ennen.
Eikä sädehoito varmaan hyvää tehnyt hampaillekaan, jotka olivat jo ennestään huonokuntoiset.
Mulle annettiin oikein reseptillä erittäin fluoripitoinen hammastahna, jolla pitäs pestä 3 kertaa päivässä vähintään 3 minuttia, joka on musta sikapitkä aika.
No olen petrannut paljon, eli ainakin sen 2x 3min. mut päivällä ei useinkaan muista.

Tänään sain sit vihdoin tilattua yksityiseltä kohdun ultran, jotta saan mieltäni vaivaamasta vielä sen. 2013 siellä oli hieman edellisestä pienentynyt Myoma. Haluan tietää mikä on sen tilanne ja miten hormonilääkitys on kohdallaan.
Olen syönyt Indivinaa jo monta vuotta vaihdevuosiin, jotka mua häiritsi lähinnä niinä järkyttävinä hikoiluaaltoina.
Saatoin 30 asteen pakkasella mennä seisoon ulos alasti, kun niin hehkutti sisältäpäin.
Mika yritti lämmittää kämppää ja meikä auko ovet ja ikkunat. Ei ollut helppoa miehelläkään.
Kokeilin kaiken maailman luontaislääkkeet, mutta ei niistä ollut mihinkään. Maksoivat vaan maltaita. Hormonilääkitystä mietin pitkään, kunnes en enää kestänyt joskus monta kertaa tunnissakin tulevia hikoilukohtauksia.
Yölläkin heräilin ja unenlaatu huononi.
Indivina lääkitys oli yksi parhaita asioita, joka on auttanut elämänlaadussa vaikealla hetkellä.
Tosin en nyt sitten tiedä kuinka kauan niitä saa/ suositellaan syötävän, joten tahdon vähän selvitystä siihen. Mutta voin kertoa, että vapaaehtoisesti en niistä luovu, jos oireet palaavat.

Tänään vapaapäivä ja kuinka ollakaan sauna ja Netflix, sekä hyvä ruoka kutsuvat.

Ai niin ja matka Puerto Ricoon on tilattu Maaliskuun lopussa lähetään Merjan kaa oli sitten syöpää tai ei.